|
Päiväys |
Aika |
Tapahtui |
|
|
|
|
|
1.11.1999 |
klo 9.20 |
Kuun alussa
tilaus saatiin vihdoin näpyteltyä järjestelmään ja
toimitus luvattiin noin kuukaudessa. |
|
|
|
|
|
ma 15.11. |
klo 10.20 |
ADSL-liittymän
asennus onnistuikin jo odotettua aiemmin. Samalla ISDN-verkkopäääte haerttiin pois. |
|
|
|
|
|
ma 15.11. |
klo ~12 |
Yhteys meni
poikki. Soitin HPY:n vikailmoitukseen, jossa oltiin
aivan kahvilla ADSL:stä. Tuntui sekoittuvan ISDN:ään.
Parin tunnin kuluttua HPY:ltä soitettiin, etä vika
on korjattu. Olivat sotkeenet jotain osoitteita
päällekkäin tms. |
|
|
|
|
|
to 18.11. |
klo ~17 |
Yhteys meni
poikki kesken sähköpostien lähetyksen ja FTP-siirron.
Käynniistin Windowsin uusiksi. Ei toiminut suoraan
senkään jälkeen.
Kirjauduin uudestaan HPY:n Arenanet-porttiiin ja
sieltä Kolumbuksen verkkoon, jonka jälkeen nettiyhteys
oli taas pystyssä. IP-osoite Kolumbuksen
julkisessa verkossa vaihtui samalla - tähän saakka se
oli pysynyt samana alusta saakka. |
|
|
|
|
|
ma 22.11. |
klo ~15.30 |
Kotiin
palatessani huomaan, että yhteys Kolumbukseen on
jälleen tipahtanut. Saan kirjautua sinne
uudelleen. |
|
|
|
|
|
ti 23.11. |
klo ~6.30 |
Herätessäni
huomaan, että yhteys Kolumbukseen on jälleen
tipahtanut kokonaan. Koetan kirjautua uudelleen, mutta
eteen hyppää "System error" (tai jotain
sinnepäin) virheilmoitus. Toisella yrityksellä jo
toimiiikin.
Lähetän asiasta sähköpostia
HPY:lle ja jään odottelemaan vastausta. Mailasin
asiasta aiemmin Kolumbuksella, mutta sieltä sanoivat
että HPY olisi oikea osoite. Alkaa hiljalleen vituttaa
"kiinteä yhteys", jolla saa kirjautua
uudelleen ja uudelleen sisään jatkuvasti. |
|
|
|
|
|
|
|
Käsi ylös kaikki
ketkä veikkaavat, että HPY ja Kolumbus ovat ainoat
yhteistyökumppanit maailmassa, joiden kiinteä yhteys
vaatii www-pohjaista loginia päivittäin.
Purkkaviritelmissä on se tahmea puoli, että niillä on
ikävä tapa pettää: eräältä asiakkaalta jäi
käyttäjätunnus Kolumbuksen verkkoon haamuksi kahdeksaksi
tunniksi (!) ja ongelma ratkesi vasta yhteydenotolla
heille. |
|
|
pe 3.12. |
klo 17.00 |
ADSL-verkkovalintaan ilmestyi vihdoin myös NetSonic, johon
olen ajatellut vaihtaa paremman palveluntason toivossa. |
|
|
|
|
|
ti 14.12. |
klo 21 tienoilla |
ADSL-yhteys lakkasi toimimasta. Olin muutaman tunnin koneen äärestä pois, jonka jälkeen palattuani yhteys ei enää toiminut.
Koetin kirjautua ADSL-verkkovalintaan uudelleen, mutta en päässyt Kolumbukselle sisään käyttäjätunnuksellani ja salasanallani.
Lähetin asiasta mailia Kolumbuksen helpdeskiin ja Cc:nä Kaj Kycklingille, jotta hänkin tietää miten mainiosti heidän purkkaviritelmänsä (www-login) toimii.
|
|
|
|
|
|
ke 15.12. |
klo 6.55 |
Huomasin aamulla,
että yhteys jälleen toimii. Vastausta viestiin
Kolumbukselle en ole vieläkään saanut (ke 15.12. klo
22.15 mennessä). |
|
|
|
|
|
to 16.12. |
klo 10.10 |
Yhteydenotto
Kolumbukselta katkokseen liittyen. Mielenkiintoista kokea,
että ADSL-päiväkirjaa seurataan myös siellä ja
HPY:llä.
Tiedä sitten milloin oivaltavat pistää
pääpainon muualle kuin "epäkelpojen
bannerien" jahtaamiseen. |
|
|
|
|
|
pe
14.1. 2000 |
klo ~16.15 |
Yhteys pätkäisi
kokonaan. Katkon aikana edes Verkkovalintaan ei päässyt.
Soitin asiasta HPY:n verkkokeskukseen (mikä lienee,
jostain olen numeron onkinut) ja olivat jo tietoisia
ongelmasta.
Toisesta suuntaa syyksi paljastui ongelma ennenkin
kirotun SSF Dashboardin ja Ciscon softan kanssa. |
|
|
|
|
|
pe 14.1.
2000 |
klo ~17.22 |
Nettiyhteys
jälleen toiminnassa, yllättäen ilman kirjautumista
verkkovalintaan. |
|
|
|
|
|
ke 19.1.
2000 |
klo ~15.15 |
Kotiin tullessani
huomaan, että taas pätkii. Soitin HPY:n verkkotukeen ja
selviää, että vastaavaa on ollut kuulemma eilenkin.
Kovasti alkaa huolestuttaa, että ongelmista tulee
jokapäiväisiä ja tiedotus ei pelaa laisinkaan.
Yhteys lähti kunnolla toimimaan vasta klo 18.00
tienoilla, joten nyt puhutaan jo noin kolmen tunnin
katkosta. |
|
|
|
|
|
to 20.1.
2000 |
klo ~19.30 |
Sain mailia,
jossa kerrottiin, että eilinen katkos olisi kestänyt jo
klo 12.00 lähtien ja jatkunut siis kuusi tuntia.
En ole saanut selville ovatko katkot ym. ongelmat koko
HPY ADSL -kattavuusalueen laajuisia vaiko osittain
alueellisia. Tätä ei helpota mitenkään se fakta, ettei
mokoma yritys viitsi lainkaan tiedottaa asioista sen
enempää etu- kuin jälkikäteen. Ei taida Elisa
Communicationiksi vaihtaminen siihen auttaa. |
|
|
|
|
|
su
23.1. 2000 |
klo 10.30 |
Ensin huonot
uutiset: sain ilmoituksia, että on näihin aikoihin
yhteys mennyt poikki. Palasi takaisin toimimaan noin klo
14.20 tienoilla.
Hyvät uutiset: yhä useammalta kuuluu HPY:ltä
luvattaneen, että jatkossa, toivottavasti jo ensi
viikolla, järjestelmään tehdään muutoksia, joiden
myötä ongelmien pitäisi olla historiaa.
ADSL-päiväkirjasta alkaa muuten
tulla palautetta jo lähes päivittäin, lähinnä käyttäjien
omista kokemuksista, mistä olen vain iloinen.
|
|
|
|
|
|
ma 24.1.2000 |
klo 22.10 |
Vaihteeksi hyvoä
uutisia! Bongasin seuraavan tekstin ADSL-verkkovalinnan
pääsvvulta:
"Hyvä asiakkaamme,
ADSL-yhteyksien toiminnassa on laitteistoviasta johtuen ollut kuluneen viikon aikana katkoksia. Sopimusehtojen mukaisesti hyvitämme kaikille ADSL-asiakkaillemme tammikuun kuukausimaksun ADSL-liittymän ja Kolumbus ADSL-palvelun osalta.
Kiitämme kärsivällisyydestänne.
Yhteistyöterveisin
Elisa Communications"
Vaikka miten olisi kyyninen kuluttaja ja ikuinen
valittaja, niin tästä olen aidosti yllättynyt -
positiivisessa mielessä tällä kertaa. Ilmeisesti
Elisalla katsotaan, ettei ADSL-palvelun mainetta kannata
levittää vain negatiivisten käyttökokemusten kautta.
Hyvää tästä vielä tulee, jos pistävät
tiedotuksen huoltokatkoksista ja ongelmista kuntoon ja
saavat verkkovalinnan bugit nitistettyä. |
|
|
|
|
|
ti
1.2. 2000 |
klo 08.48 |
ADSL taas valitettavasti pätkii, huomasin yhteyden toimivan
noin tunnin kuluttua. |
|
|
|
|
|
ke
2.2. 2000 |
klo 13.10 |
Yhteys katkeaa jälleen noin 15 min ajaksi.
Elisan kaverusten kannattanee alkaa jo valmistella tiedotetta ilmaisesta helmikuusta. On se hyvä tehdä paperit ajoissa, kyseiselle tulee tätä menoa olemaan tarvetta. |
|
|
|
|
|
pe
4.2. 2000 |
klo
19.10 |
Harkitsen
tosissani luopuvani Kolumbuksen liittymästä ja
siirtyväni Netsonicin
ADSL-asiakkaaksi. Se tarjoaa muun muassa kiinteän
IP-osoitteen (tai usempia, jos koneita on enemmän kuin
yksi) ja domain-mahdollisuuden. Kolumbuksen kautta
tällaiset eivät joko onnistu tai tulevat sikakalliiksi.
Lähetin Netsonicille sähköposttse tiedustelun
lisäpalvelujen hinnoista, mielenkiintoista nähdä
milloin vastaavat. |
|
|
|
|
|
|
la
5.2. 2000 |
klo
13.01 |
Sain aiemmin
postia Jyrki Muukkoselta, joka sanoi Kolumbukselle
"moi moi" ja vaihtoi Netsoniciin. Alkuun kaikki
näytti menevän hyvin, mutta myöhemmin Netsonicin
yhteyksien kanssa aloii tulla outoja(?) ongelmia.
Jyrkin mukaan yhteys hyytyy ja ongelman aiheuttaa se,
että ulkoinen IP-osoite vaihtuu lennossa. Hän otti
tästä ruutukaappauksen AVI-videotiedostoksi.
Imuroi: video zip-pakattuna,
0,42 Mt.
Netsonicin kotisivuilla on tietoa ADSL-palvlusta turhan
nihkeästi, joten laitan näkyviin Matti Huhtalan
(Netsonic) lähettämät lisätiedot.
Itse olen joka tapauksessa vaihtamassa Netsonicin
asiakkaaksi, kunhan vain vakuutun siitä, että Jyrkin
kuvaamat ongelmat (mikäli nyt Netsonicista olivat kiinni
eivätkä verkkovalinnasta jälleen) eivät ole jatkuva
ilmiö ja jos
ulkomaanyhteyet toimivat järkevästi - Netsonicin aikeet
vaihtaa Saunalahden yhteyksiin hieman epäilyttävät. |
|
|
|
|
|
|
ti 8.2. 2000 |
klo 20.20 |
Myös Petri
Mattila on pistänyt pystyyn ADSL-sivun,
jonne hän on koonnut itse virittelemänsä
yhteysseurannan lokitietoja. |
|
|
|
|
|
|
ti 15.2. 2000 |
klo 21.10 |
Kolumbuksen
kotimaanyhteydet pätkivät pahasti. Netsonic soon I come
... |
|
|
|
|
|
|
to
9.3.2000 |
klo
09.20 |
Olen
saanut jo postia, että olenko kokonaan lopettanut sivun
päivittämisen. En sentään. Ei ole vain
yksinkertaisesti ollut katkoja tai muuta ilmoittamisen
arvoista. Tai kenties olen liian vähän kotona nykyisin.
Netsoniciin en ole
vieläkään vaihtanut, vaan katselen asiaa joskus
myöhemmin. |
|
|
|
|
|
|
su
25.3.2000 |
klo
02.45 |
Venähti
yö koneen ääressä puuhatessa pitkäksi, kunnes yhteys
lakkasi toimimasta. En saanut unta, joten rupesin
kuluttamaan "The Mummyä" DVD-leffana ja sivussa
kokeilin josko nettiyhteys toimisi. Se pelitti seuraavan
kerran hieman ennen kuutta aamulla, kun elokuva loppui. |
|
|
|
|
|
|
ke
29.3.2000 |
klo
11.44 |
Väitin tässä kohti aiemmin virheellisesti, että Kolumbus olisi nostanut ADSL-hintojaan. Se ei siis pidä paikkansa, vaan olin jotenkin onnistunut kurkkimaan yrityspalvelujen hintoja. Pahoittelen kömmähdystä sivujen vieraille ja Kolumbukselle. |
|
|
|
|
|
|
la
15.4.2000 |
klo
10.02 |
Tomi
Peurakoski on koonnut sivuilleen kattavan hintavertailun
eri puolella Suomea saatavilla olevista kiinteistä
Internet-yhteyksistä.
http://www.peurakoski.com/kiinteat/ |
|
|
|
|
|
|
to
20.4.2000 |
klo 10-18 |
Oli muuttopäivä. HPY:n kanssa oli sovittu, että ADSL-liittymä siirtyy. Siitä soitettiin vielä päivän aikana ja ilmoittivat, että kaikki on hoidossa.
Lopputulos: kukaan ei soittanut ja ilmoittanut milloin siirto tehdään, tehdäänkö lainkaan ja jos ei onnistu, niin miksi.
Kokeilin toki eilen kiinnittää ADSL-verkkopäätteen uuden kämpän puhelinpistokkeeseen, mutta laite ilmoittaa punaisen vilkkuvalon voimalla, että DSL-linjaa ei ole kytketty.
Homma siis meni totiaalisesti
käsille ja pahimpien työkiireiden keskelle. Tällaista tämä
vähän on kuluttajapalveluiden kanssa, säätämistä. |
|
|
|
|
|
|
ti 25.4.2000 |
klo 14.00 |
Tiheän soittelun
ja vääntämisen kautta tultiin HPY:ltä vihdoin
pistämään liittymä takaisin kuntoon. Muutoksia piti
tehdä sekä ADSL-verkkopäätteeseen että lähimpään
keskukseen. |
|
|
|
|
|
|
pe
9.6.2000 |
klo 19.30 |
En ole lopettanut tämän sivun päivittämistä, vaan
yksinkertaisesti mitään errityisen kiinnostavaa ei ole
tapahtunut. Yhteys toimii luotettavasti ja sillä nopeudella
mitä 256 kbps -liittymältä voikin odottaa. |
|
|
|
|
|
|
ke 14.6.2000 |
klo 00.30 |
Olin jo ehtinyt
täyttää NetSonicin
liittymäsopimuksen, kun sattumalta törmäsin uutiseen
Soneran aikeista tarjota Internet-yhteyttään Elisan
ADSL-liittymän asiakkaille.
Kaipaan yhteyttä, jossa ei ole katkaisua idleajalle
kuten Kolumbuksella on (kahdeksan tuntia muistaakseni).
Toisekseen kaipaan operaattoria, joka antaa pistää
liittymään useamman koneen ilman erillistä lisämaksua,
siis vastoin Kolumbus. Jään mielenkiinnolla odottamaan
täyttääkö Soneran liittymä näitä kohtuullisia
ehtoja.
Lisätietoa: Soneran
tiedote |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
ti 11.7.2000 |
klo
22.52 |
Huomasin,
että verkkovalintaan
on vihdoin päivitetty uusia
palveluntarjoajia; Sonera Internet ja Oktanet.
Jälkimmäisestä minulla ei ole mitään hajua (sopii
mailata tero@lehto.net,
jos tietää asiasta jotain).

Samalla bongasin ilmoituksen huoltokatkoksesta
keskiviikkona klo 02.00 - 02.30 tienoilla. Silloin aion
kyllä olla tutimassa, mutta tärkeintähän on, että
näistä tiedotetaan etukäteen. |
|
|
|
|
|
|
to-pe
20. - 21.7. 2000 |
|
Yritys luopua
Kolumbuksesta jatkuu. Katse on kohdistunut Sonera Internet
-liittymään, josko palvelua saisi Elisan ADSL-liittymään.
Pistin mailia internetpalvelut@sonera.fi
ja kyselin lisätietoa muutamista seikoista.
Rapustin viestiin yhteystietoni ja kyselin voivatko ottaa
tilauksen vastaan tällälailla sähköpostitse. Lopuksi
pyysin vielä puhelimitse vastausta ja vahvistusta, mutta
ensi viikolle taitaa venyä. |
|
|
|
|
|
|
ma 24.7.2000 |
klo 14.10 |
Soneralta jo soitettiinkin ja luvattiin lähettää liittymäsopimus kotiin.
Aloitusmaksua ei pelkässä ISP-palvelussa ole, mikä on sangen mukavaa. |
|
|
|
|
|
|
ma 31.7.2000 |
klo 20.20 |
Sonera Internet -paketti odotti kotona töistä tullessani. Kirjauduin Soneran tunnuksella verkkovalintaan ja yhteys lähti heti toimimaan ongelmitta.
Tästä lähin ADSL-päiväkirjani perustuu kokemuksiin Soneran ISP-palvelun käyttäjänä, jollen erikseen toisin
mainitse. Kolumbuksen liittymän peruutan kunhan olen
hetken tunnustellut miten Soneran kanssa sujuu. |
|
|
|
|
|
|
ti 8.8.2000 |
klo 16.40 |
Testailin Soneran
ja Kolumbuksen yhteyksiä tracertilla osoitteisiin
www.edome.net ja www.owo.com . Testit on tehty noin
minuutin viiveellä toisistaan, johtuen siitä että
kirjauduin sisään verkkovalintaan ja vaihdoin ISP:tä.
Katso Kolumbuksen
tulokset ja Soneran
tulokset.
Kokosin myös Kolumbuksesta, Netsonicista ja Sonerasta
ADSL-ISP-vertailun. |
|
|
|
|
|
|
to 10.8.2000 |
klo 12.35 |
Minua kiinnostaisi kovasti vaihtaa nykyinen tavallinen ADSL-verkkopääte langattomaan, jotta nettiyhteys olisi käytettävissä kotona eri huoneissa tai vaikka ulkona terassilla.
Luotettavien huhujen mukaan tällainen mahdollisuus on Elisalta tulossa lähiaikoina. Systeemi perustuu jälleen Nokian tekniikkaan eli MW1112- tai MW1122-mallisiin ADSL-verkkopäätteisiin, joissa on valmiudet WLAN-yhteyksiin 20-50 metrin kantamalla.
Tietenkin langattoman yhteyden voi toteuttaa myös liittämällä tavalliseen verkkopäätteeseen ja tietokoneeseen WLAN-verkkokortit, jollaisia saa esimerkiksi Zoomteliltä, WebGearilta ja Lucentilta Jälkimmäinen
ratkaisu tulee todennäköisesti kalliimmaksi sen takia,
että tavallinen Nokia M10 -verkkopääte on Elisalta
vuokralla ja sen vaihtaminen WLANia tukevaan versioon
(langattomine verkkokortteineen) lienee myöhemmin
saatavilla päivtyksenä Elisalta suht edullisesti.
|
|
|
|
|
|
|
to
18.8.2000 |
klo 23.46 |
Töiden jälkeen
keskustassa kaljoitellessa jäi huomaamatta Tietokone Weblinen
uutinen päivältä, jonka mukaan Elisa on laskemassa ADSL-liittymänsä hintoja heikon kysynnän vuoksi.
Hintojen laskusta on liikkunut sivistyneitä huhuja jo pitkään, mutta
uusien hintojen pitäisi lopulta vahvistua ensi viikon keskiviikkona eli 21.8. Aivan mutuna veikkaisin, että liittymän aloitusmaksu laskee vähintään ~2000 mk:aan eli tasolle, jossa on ollut tarjoskampanjoissa. Kuukausimaksuihinkin on odotettavissa laskua, kenties 256 kbps -liittymässä 350-450 mk/kk
tasolle. Toivottavasti laskevat hintoja nyt sen verran
reilusti, että raskii vaihtaa 1 Mbps -nopeusluokkaan.
Käsitykseni on, että ADSL on mennyt hyvin kaupaksi yritysasiakkaille, joille uusia liittymiä asennetaan sitä mukaa kuin
ehditään. Korkeat aloitus- ja kuukausimaksut ovat ymmärrettävästi
syöyneet kuluttajien kiinnostusta. ISDN:n suosio sitä
vastoin kuuluu lisääntyvän jatkuvasti, mikä johtunee
ainakin osittain NettiTaksasta.
|
|
|
|
|
|
|
ke 23.8.2000 |
klo 00.55 |
Elisa
pitää tänään tiedotustilaisuuden uusista
hinnoista ym. muutoksista ADSL-palveluunsa. Tilaisuus
alkaa muistaakseni klo 9.30 tienoilla, jonka
jälkeen tiedot lienevät julkista riistaa ja
kulkeutunevat tännekin nanosekunnissa.
|
|
|
|
|
|
|
ke 23.8.2000 |
klo 9.30 |
Uudet hinnat
Lisätietoa aiheesta:
|
|
|
|
|
|
|
ke 23.8.2000 |
klo 23.00 |
Oli mennyt itseltäni ohi, että myös Kolumbuksen ADSL-palvelu uudistuu siinä
mielessä, että tarjolle tulee uusi liittymätyyppi Kolumbus 15, johon saa
kiinteän IP-osoitteen 150 mk/kk lisähintaan.
Elisa on lisäksi aloittamassa Arenanet-vekossa
MPEG4-lähetyksen julkista pilottivaihetta, joka toteutetaan yhteistyössä Moon
TV:n kanssa. Lähetyksen bittivirta on luokkaa 700 kbps, joten sitä varten
tarvitsee 1 Mbps -nopeusluokan tai nopeamman. Kuulostaa kiinnostavalta, mutta
taitaapi jäädä elämykset kokematta, kun kuukausimaksuja ei pahemmin
laskettu.
|
|
|
|
|
|
|
pe 25.8.2000 |
klo 00.05 |
Torstaina kuultiin, että Alma Media aikoo lähteä pk-seudun ADSL-kilpaan
mukaan. Puheet ovat ainakin vielä kovia, sillä kehaisevat tarjoavansa ensi
vuoden alusta massakuluttajahinnoilla 2 Mbps:n MTV3 Internet -liittymää -
kuulopuheissa on liikkunut sellaista kuin 300 mk/kk.
Saa nähdä mitä tuosta lopulta tulee, mutta pidetään peukkuja pystyssä -
tiedä vaikka Elisan johto joutuisi vihdoin taipumaan alentamaan kuukausimaksuja
tuntuvasti.
Lisätietoa aiheesta:
|
|
|
|
|
|
|
ke 20.9.2000 |
klo 22:01 |
Yhteys oli idlenä päällä
töissä ollessani noin 12 tuntia ja 20 minuuttia eikä katkennut. Joko Elisalla
tai Soneralla on muutettu asetuksia parempnaan suuntaan tai sitten on vain
sattumaa. Jos katkaisua ei jatkossakaan ilmene, voi Soneraakin suositella
aikakatkaisuttomana yhteytenä verrattuna Kolumbuksen "osa-aikaiseen
kiinteään".
Käytännössä havaitsin asian yhteydestä irc-palvelimelle ja siitä, että
vielä reilun 12 tunnin idleajan jälkeen sain etähallintaohjelmalla yhteyden
koneeseen töistä.
Lisäksi olen huomannut, että IP-osoite on pysynyt Soneraa käyttäessä
samana siitä lähtien, kun siihen vaihdoin Kolumbuksesta.
|
|
|
|
|
|
|
ti 25.9.2000 |
klo 00.20 |
Ellisan laskutus kusee jälleen
pahasti. Sain jo reilusti kuukausi sitten kaksi laskua samalta
laskutusväliltä; molemmissa oli väärä loppusumma. Nyt samat helv*tin laskut
tulivat postitse uudelleen maksukehotusten muodossa.
Valitin laskuista jo taannoin ja Elisalta sanottiin, että voin hävittää
laskut ja että korjattu versio tulee postitse. Eipä tosiaan tullutkaan.
Nimim. alkaa taas hieman vittuuntua tällaiseen "asiakaspalveluun"
|
|
|
|
|
|
|
ti 26.9.2000 |
klo 00.22 |
Eräiden nettihuhujen mukaan Elisa olisi jälleen laskemassa ADSL-liittymän
kuukausimaksuja. On kuulunut juttua -5%:sta, mutta toisaalta laskusta jopa 300
mk/kk -tasolle.
* * *
Jos huhuista ei piittaa, niin KPNQwest laskee ADSL-liittymänsä
asennusmaksua 3000 mk:sta 1250 mk:aan. Samalla ulospäin lähtevän datan nopeus
(uprate) nostetaan korkeammaksi eli 256 kbps:ään. Sisäänpäin tulee edelleen
1 Mbps ja kuukausimaksu pysyy 595 markassa. Tässä lienee oikea valinta laatua
kaipaavalle käyttäjälle, joka ei halua pelleillä Elisan webbiloginin ja
NATin kanssa.
Lisätietoa: http://www.becomefaster.com/
|
|
|
|
|
|
|
ti 26.9.2000 |
22.50 |
Laskusekoilu taas selvisi eli nyt siitäkin sekoilusta pääsi hetkeksi
erikseen. Onneksi Elisa hyvitti töppälyn ihan... kohtuullisesti.
Elisan kuukausimaksujen laskeminen osoittautui perättömäsi huhu, harmi sinänsä.
|
|
|
|
|
|
|
su 1.10.2000 |
02.15 |
Kolumbus laskee ISP-palvelunsa hintaa isommissa
nopeusluokissa seuraavanlaisiksi:
- 1 Mbps - 349 mk/kk
- 2 Mbps - 499 mk/kk
Myös lisäkäyttäjätunnusten hinta laskee, seuraaviksi:
- 256 kbps - 49 mk/kk
- 1 Mbps - 99 mk/kk
- 2 Mbps - 199 mk/kk
Samalla Kolumbus nostaa aikakatkaisun rajan nykyisestä kahdeksasta tunnista
kolmeen vuorokauteen eli 72 tuntiin.
|
|
|
|
|
|
|
su 5.11.2000 |
klo 23.55 |
Kolumbuksen ADSL-käyttäjillä kuuluu nyyssikirjoittelujen (
sfnet.tietoliikenne.yhteydentarjoajat ) perusteella olevan ongelmia, mutta
minulla Soneran yhteydet ovat toimineet pitkään täysin ongelmitta.
|
|
|
|
|
|
|
ke 8.11.2000 |
klo 08.20 |
Herätessäni huomasin, että yhteys verkkovalintaan oli katkennut ja sen
sivulla kerrottiinkin, että oli ollut käyttökatkos klo 04-07.
|
|
|
|
|
|
|
la 18.11.2000 |
klo 12.10 |
Aiempia tietoja on täsmennettävä sen verran,
että satunnaiset katkokset eivät johdukaan lainkaan Kolumbuksesta vaan Nokian
M1122-päätelaitteesta. Katkoksia nimittäin on ilmennyt myös Netsonicin
käyttäjillä ja tällöin nimenomaan niillä käyttäjillä, joilla on
käytössään M1122.
Vanhempia Nokian M10- ja M11-päätelaitteite käyttäviä katkokset sen
sijaan eivät ole vaivanneet. Elisalta tai Nokialta ei ole tullut asiasta
tiedotetta, joten ei ole hajuakaan onko ongelman aiheuttaja ja ratkaisu jo
tiedossa.
|
|
|
|
|
|
|
ke 22.11.2000 |
klo 07.20 |
Nokia M1122:n ongelmat liittyvät Elisalta kuullun tiedon mukaan siihen, että
vehkeen vanhempi softaversio Gx1x2210.R01 on aiheuttanut ongelmia, mutta
uudemmassa versiossa Gx1x2210.R09 niitä ei enää pitäisi olla. Jos
siis on liittymää hankkimassa ja ottaa vuokrapäätteen, kannattaa
painokkaasti vaatia laitteeseen tuorein mahdollinen softaversio.
Valitettavasti en tiedä, että onko sekoilua illmennyt Nokian
WLAN-tukiaseman sisältävällä verkkopäätteellä MW1122.
M1122:een voi hakea epävirallisesti päivityksen osoitteesta ( http://www.saunalahti.fi/~kahuna/elisa/m1122/
), jossa on myös suomenkieliset ohjeet boksin päivittämiseen. |
|
|
|
|
|
|
to 30.11.2000 |
klo 16.32 |
Vihdoin Sonerakin laskee yhden ja kahden megabitin ADSL-palvelun kuukausimaksuja:
Nopeusluokka Vanha hinta Uusi hinta
245/256 149 mk 149 mk
1M/384 449 mk 349 mk (alennus 100 mk)
2M/512 649 mk 499 mk (alennus 150 mk)
Tarkemmat hinnat löytyvät osoitteesta http://fi.soneraplaza.net/internet/adsl/hinnasto.html.
Samalla tiedotteessa kerrotaan, että "Sonera Plazalle on lähiaikoina tulossa uusia sisältöpalveluja,
joista on iloa erityisesti nopean yhteyden, kuten ADSL:n, omaaville asiakkaillemme. Kerromme näistä uusista ominaisuuksista lisää myöhemmin."
Jo aiempien kerrottujen huhujen mukaan myös Elsia suunnittelee samantapaisia palveluja, josta kertoo esimerkiksi yhteistyö Moon TV -televisiokanavan kanssa.
|
|
|
|
|
|
|
su 3.12.2000 |
klo 00.44 |
Yhteys on katkennut verkkovalintaan jo muutamaan otteeseen. Sinne mennessä on
tullut ilmoitus "Your session is no longer valid"
ja olen joutunut kirjautumaan verkkovalinnan lisäksi myös Soneraan.
Edellisen kerran tätä tapahtui aiemmin kuluneella
viikolla, jota luulin huono-onniseksi sattumaksi. Toivottavasti Elisalta ei ala
enemmälti ote lipsua.
|
|
|
|
|
|
|
to 21.12.2000 |
klo 18.44 |
Nykyisin Soenrakin tuntuu
alituiseen vaihtelevan ulospäin näkyvää IP-osoitettta. Vielä eilen osoite
koneella oli 213.28.168.xxx ja tänään jo 213.28.168.xxx. Tämä hankaloittaa
ikävästi esimerkiksi koneen etähallintaa.
Saattaa olla, että jää Sonerankin asiakkuus tätä
myötä varsin lyhyeksi, jos osoitteiden vaihtuminen jatkuvasti ei lopu tai
kiinteää IP-osoitetta tarjjota lähitulevaisuudessa lisähintaan.
|
|
|
|
|
|
|
pe 22.12.2000
|
klo
11.04 |
Epäilykseni Soneran asetusten muuttamisesta osoittautui
oikeaksi:
-- clip --
From: - <-@sonera.com>
Organization: Sonera Plaza Oy
To: tero@lehto.net
Subject: Re: Sonera Internet ADSL ja IP-osoitteet
Hei,
Hiljattain on tehty muutoksia time-outteihin eli tällähetkellä
IP-osoite vaihtuu aikaisempaa useammin. Muutos tehtiin istuntojen liiallisen
venymisen takia suhteessa osoitteiden määrään. Muutos on toki vain
väliaikainen ja lähiaikoina palataan takaisin nykyistä hieman pitempään
time-outtiin kunhan saadaan varmuus siitä, että jatkossa homma futaa kaikissa
tilanteissa.
Tsekkaan myös työn sonera.internet osoitteen. Ilman muuta sitä
kauttakin pitäisi apua tulla.
Terveisin,
--------- --------------
-- clip --
Toivottavasti fiksaavat yhteyksiään pian. Äsken
ratkaisin ongelman siten, että katkaisin ja avasin yhteyden verkkovalintaan
noin 30 kertaa, jotta sain tarvitsemani subnetin 213.28.169.0 julkiseen
osoitteeseen. Tätäkö Sonera toivoo asiuakkaidensa tekevän?
|
|
|
|
|
|
|
ke 27.12.2000
|
klo
13.59
|
Sain Soneralta postia, että time-out-asetuksia on taas
korjailtu takaisinpäin. Enää osoite ei vaikuta vaihtuvan jatkuvasti, mutta
minulla ei ole hajuakaan mihin time-out lopulta asetettiin.
Kolumbuksella time-out on nykyisin 72 tuntia ja
Netsonicilla time-outia ei lainkaan.
|
|
|
|
|
|
|
to 4.1.2001
|
klo
11.30
|
Lähetin NetSonicille tilauksen ISP-palvelua varten. Sonera on osoittautunut
viimeaikaisten muutosten takia kelvottomaksi palveluntarjoajaksi, koska ulospäin näkyvä
IP-osoite vaihtuu harva se päivä tai jopa saman päivän sisällä.
Ymmärrän kyllä, että kuluttajapalveluissa on rajoituksensa, mutta joku
raja asiakkaille vittuilussa sentään sietäisi olla. NetSonicilta onneksi saa
150 mk/kk lisähintaan aidosti kiinteän IP-osoitteen.
|
|
|
|
|
|
|
pe 19.1.2001
|
klo 00.03
|
Netsonic on ollut käytössä suunnilleen tämän viikon ja toiminut ihan
mukavasti. Parina iltana on yhteys Elisan verkkovalintaan mysteeriseksi
katkennut muutaman minuutin ajaksi.
Kuten osasin odottaakin, Netsonicia käyttäessä ulkomaanyhteydet ovat
jonkin verran hitaampia kuin Soneran yhteyksillä. Vastineeksi IP-osoite on
aidosti kiinteä eikä venkslaa jatkuvasti.
|
|
|
|
|
|
|
ti 23.1.2001
|
klo 18.50
klo 20.30
|
Kohta on puolentoista tunnin ajan ollut kovin epävakaata Netsonicin
yhteydellä. Yhtteydet ulkomaille ja kotimaahan pätkivät. Välillä toimii,
välillä ei. Onneksi on Soneran tunnus vielä varalla.
Netsonicin ulkomaanyhteydet ovat edelleen lähes täysin tukossa. Minulla on
samanaikaisesti kaksi konetta netissä, toinen Elisa+Netsonic- ja toinen
Elisa+Sonera-yhdistelmällä. Netsonic-kone ei tahdo avata lainkaan esmes www.microsoft.com,
www.downloads.com, www.nbc.com
ja monia muita, kun taas Soneralla toimivat kiltisti. Netsonicin
kotimaanyhteydet sen sijaan suostuvat jo toimimaan kiltisti.
Ongelmat ovat Netsonicin ilmoituksen mukaan Jippiin yhteyksissä, joten sopii
toivoa heidän saavansa reitittimensä joskus kuntoon.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
pe 2.2.2001
|
klo 00.22
|
Yhteysongelmia on viimepäivinä ollut enää hyvin satunnaisesti eli alkaa jo
näkyä valoa tunnelin päässä.
Erityisesti valoa suo sen vahvistuminen, että Netsonic on luopumassa Jippiin
yhteyksistä lähikuukausina.
|
|
|
|
|
|
|
la 10.2.2001
|
klo 19.30
|
Ulkomaanyhteydet esim. www.google.com:iin
täysin juntturassa Netsonicia käyttäessä. Loggauduin ulos ja vaihdoin
Soneraan, heti toimii. On tässä vielä palveluntasossa toivomisen varaa.
|
|
|
|
|
|
|
ti 13.2.2001
|
klo 00.30
|
Elisa järjestää tänään
lehdistötilaisuuden, jossa "huhujen" mukaan esitellään
Elisa-ADSL:ään hintamuutoksia ja uusia palveluja. Kannattaa olla kuulolla
netissä. Pistän tiedot heti tännekin, kun ovat julkisia.
Sen verran voi jo pressitiedotteesta päätellä, että luvassa on aleneva
hinta, uusi nopeusluokka, yhteistyö F-SOS:n kanssa palomuuri- ja
virustorjuntaohjelmasta sekä uusi toimialue Elisa ADSL:lle.
|
|
|
|
|
|
|
|
klo 17.10
|
Koko päivä menikin opiskeluiden ja töiden merkeissä pitkin pk-seutua
suhahdellessa, joten en ole saanut tietoja päivittettyä. Elisa ehti julkistaa
tiedot jo omilla
sivuillaan.
Mielenkiintoista tilanteessa on, että Netsonic aikoo säilyttää edelleen
256/256 kbps nopeusluokan ja myydä uutta 512/256 kbps -nopesluokkaa
kalliimmalla hinnalla kuin Kolumbus ja Sonera. Käytännössä Netsonic siis
kannattaa vain, jos ehdottomasti tarvitsee käyttöönsä kiinteän
IP-osoitteen.
Huomionarvoista on sekin, että Kolumbuksella ei enää ole yhden tietokoneen
rajoitusta yhteyksissään. Eli verkkoon voi vaikkapa hubin kautta liittää
maksimissaan viisi konetta. Tätä ei ole päivitetty Kolumbuksen
sopimusehtoihin, mutta käytännössä asetus on jo muutettu.
Netsonic on edelleen ainoa ISP, jolta saa kiinteän IP-osoitteen.
|
|
|
|
|
|
|
|
la 24.2.2001
|
klo 13.01
|
Annoin aiemmin hieman väärää tietoa, josta pahoittelut ja kiitos Teemu
Järviselle korjauksesta. Netosnic on edelleen yhtä edullinen kuin Kolumbus ja
Sonera. Hinnat hieman muuttuivat, mutta aiemmin Netsonic olikin hieman muita
ISP-vaihtoehtoja edullisempi. Nopeusluokkien muuttuessa tilanne tasoittui.
|
|