Viikon kiinnostavin mobiilimarkkinaan liittyvä
uutinen (vaikka itse sanonkin) oli TKK:n
COIN 2006--2007 -tutkimus, jonka tuloksia on julkisesti nähtävänä netissä. Katsokaa erityisesti PDF-kalvot
Mobile Data Adoption in Finland 2005-2006 (Antero Kivi / TKK).
Niistä selviää, että viikoittain 3G-/GPRS-mobiilidataa käytti vasta 10,6 prosenttia kuluttaja- ja yritysliittymien käyttäjistä syyskuussa 2006. Ero vuoteen 2005 oli vain kolmisen prosenttiyksikköä. Toisaalta vuodessa tuli noin 100 000 edes satunnaista mobiilidatan käyttäjää lisää.
Mittauksen keskimääräiset tiedonsiirtomäärät viime vuonna näyttävät yllättävän alhaisilta, 0,29 Mt/viikko kuluttajaliittymillä ja 0,89 Mt yritysliittymillä, eli noin 1,16 ja 3,5 megatavua kuukaudessa. Tiedä sitten paljonko keskiarvo kertoo, jos osalla dataa ei liiku juuri yhtään ja vähemmistöllä vaikka kuinka paljon.
Toisaalta liikenteen kokonaismäärä lähes nelinkertaistui vuoden 2005 34 teratavusta, joten ne jotka mobiilidataa käyttävät, ovat lisänneet käyttöään tuntuvasti. Kenties tässä näkyvät kannettavat PC:t, joissa on integroitu tai PC-korttina asennettu 3G-yhteys?
Kytkykauppa siis uudisti laitekantaa, mutta jostain syystä suuri massa ei ole vielä innostunut dataominaisuuksista. Mahdollisuuksia ovat vaikka sähköpostit, pikaviestit, web-palvelut (kuten joukkoliikenteen aikataulut), mutta jokin taitaa vielä tökkiä. Datan hinta? Laitteiden käytettävyys? Palvelutarjonta?
TKK:n mittauksissa selvisi myös kiinnostavia seikkoja päälaitteista (otosmäärä: neljä miljoonaa mobiililiittymää). Päätelaitteiden ominaisuuksia syyskuussa 2006 / 2005:
- Pakettidata (GPRS): 60% / 51%
- EDGE: 25% / 11%
- WCDMA (UMTS): 8% / 0,5%
- HSDPA: 0,1% / 0%
- WLAN: 2% / 0,7%
- Java: 56% / 46%
- Värinäyttö: ~58% / ~47%
- Kamera: ~31% / ~19%
(Noin 10%:n osalta laitteista ominaisuuksia ei tunnistettu, joten virhemarginaali on leveä.)
Minulle pisti ensimmäiseksi silmään WLAN-päätelaitteiden vähäisyys siihen nähden, miten paljon niistä puhutaan. Java-tuen olisi voinut kuvitella olevan yleisimpikin. Mitä muuta kiinnostavaa voisi huomioida?
3G-päätelaitteiden lisääntyminen lienee suureksi osaksi kytkykaupan ansiosta, mutta kiinnostava kysymys on, milloin uudistunut laitekanta näkyy palveluiden käytössä?
Syksyllä kommentoin vuoden 2005 tuloksia TKK:n LEAD 2004--2005 -tutkimuksen pohjalta. Silloin Nokian markkinaosuudeksi Suomessa arvioitiin aktiivisista liittymistä 87 prosenttia. Myöhemmin sama arvio julkistetaan ymmärtääkseni viime syksyltä.
Tunnisteet: HSDPA, Kytkykauppa, UMTS