[ Siirry blogin etusivulle ]

tiistai, elokuu 05, 2008

Skype 2.2 -koeajossa Windows Mobilessa

Asensin viikonloppuna testailemaani HP iPAQ 914 Business Messengeriin uuden Skype 2.2 -ohjelman, joka on julkaistu Windows Mobile 6.1:lle. Se on kehittynyt melkoisesti siitä keskeneräisestä virityksestä, jota kokeilin viimeksi kai pari vuotta sitten.

Edelleen Skypen mobiiliversio kuluttaa melkoisesti laitteen tehoja ja akkua, eli moniajon useiden sovellusten kanssa yhtäaikaisesti voi unohtaa. HP:n laite myös kuumenee WLAN-verkossa Skype-puhelun aikana pahaenteisen voimakkaasti. Alle 10 minuutin puhelu kuitenkin onnistui vielä ongelmitta.

Yhä jaksan ihmetellä, miksi melkein samannäköisiin, kokoiseen ja ominaisuuksiltaan yhtäläisiin Symbian-laitteisin ei voida Skypeä tuoda. Olen kirjoitellut asiasta aiemmin enemmän. Skype siis haluaa tehdä bisnestä kimpassa operaattoreiden kanssa, mutta miksi juuri Symbianille ei voida tarjota internet-puheluita, mutta Windows Mobilelle voidaan?

Skypen haaste on nähdäkseni edelleen se, että voidakseen haastaa perinteisten operaattoreiden palvelut pitäisi mukaan saada kattavasti käyttäjät tuttavapiireineen. Minulla ainakaan näin ei ole käynyt, vaan Skypeä käyttää yksi siellä, toinen täällä. Skype tarvitsisi Facebookin tai MySpacen kaltaisen kaverilta kaverille leviävän verkoston ollakseen tarttuvampi.

Windows Mobile -versio on yksi toimiva tapa lisää käyttää Skypeä, jos on jo rakentanut sinne oman verkostonsa.

Skypen Windows Mobile -versiota on helppo käyttää Windows Mobilessa. Käyttäjätunnuksen ja salasanan jälkeen puhelut ja chat toimivat klikkaamalla nimeä. Kuvake yhteystiedon vieressä kertoo, onko henkilö verkossa, tavoitettavissa vai varattu vai kenties offline.

Soittelen jonkin verran myös konferenssipuheluita, ja jotkut yritykset ovat alkaneet tarjota Skype-numeron ulkomailta soittaville. Säästö on merkittävä, jos esimerkiksi tunnin puhelu USA:han ei maksa mitään tai maksaa suunnilleen paikallispuhelumaksun verran.

Näihin soittaessa suosittelisin kuitenkin kännykän sijaan erillistä langatonta tai pöydälle asennettavaa Skype-puhelinta. Kesän kokeilujen perusteella uskallan kehua Topcomin Skype-pöytäpuhelinta, joka on laadukasta tekoa ja helppokäyttöinen.

Tunnisteet: ,

torstai, toukokuu 01, 2008

Kysymyksiä ja vastauksia mobiili-Skypestä

Jatkona aiempaan blogimerkintään. Skypen julkistama mobiilisovellus on herättänyt kummastusta, sillä Java-sovellus on erikoinen yhdistelmä data- ja GSM-puhesovellusta. Älypuhelinkäyttäjät ovat toivoneet aitoa IP-puhelusovellusta.

Skypestä on vastattu kysymyksiin. Keskiviikon uutisjuttuni kertoo, että Skype on halunnut tuoda mobiilipalvelunsa massamarkkinoille, ja tähän tarkoitukseen Java-pohjaista sovellusta pidettiin parempana. Lisäksi Skype suosittelee kiinteähintaista puhepakettia operaattorilta, kuten se tekee yhteistyössä 3-operaattorin ('Tre') kanssa.

Kannattaa lukea myös Tietoviikon juttu, koska he saivat eri selitykset, eli tärkein syy IP-puheluiden puuttumiseen IP-puhelusoftiasta olisi akkukesto.

Jatkoin vielä keskustelua. En ehdi nyt suomentaa keskustelua, joten saatte lukea kysymykset ja vastaukset sellaisenaan englanniksi. Kysymyksiin vastasi Skypen mobiilipuolen tuotepäällikkö Nicholas Babaian.

TL: What's the problem with offering a VoIP client for Symbian S60? Are operators and/or Nokia blocking this somehow?

NB: Users have told us that they want to be in touch with their Skype friends anywhere and anytime -- not just in a WiFi hotspot or on an expensive smartphone. What's important to our users is important to us. While we're not ruling out a more platform-specific approach in the future, we felt that Skype for your mobile would be a good way to make more people happy more of the time.

TL: You already have a VoIP client for Windows Mobile platform (smartphones and PDAs). How is Symbian so different?

NB: We've had the Windows Mobile client since early 2004, so it's a tradition from the days when Skype was still a tiny start-up. As we've grown in popularity and ambition, we've chosen to allocate our resources to a product that would serve a broader range of users and a broader range of devices in more places. Not just WiFi hotspots or expensive smartphones.

This is not to say that we wouldn't focus on narrower user groups at some point, but as I said, right now Skype for your mobile is a good way to make more people happy more of the time.

TL: How is it possible Fring is able to offer Skype VoIP, but Skype itself isn't? This is truly puzzling.

NB: It's more a matter of talking to a broad base of users and finding out what they want. What emerged from our research was the desire to avoid spending a lot of money on an expensive smartphone, to be able to call your mom in Australia on Skype from the park, and to use Skype for long periods of time without running out of battery juice. Skype for your mobile delivers on these fronts.

We would be foolish to focus on tech elites only, while leaving behind a massive group of regular folks who have "normal" mobile phones in their pockets.

That said, the mobile space is very important to us and we're working to bring the Skype experience to an ever-broader range of mobile devices, from low-end to high-end. As an example of the latter, we've worked with Nokia to make Skype available on its WiFi-centric N800 and N810 internet tablets. We're working on many fronts to delight our users.

Tulkitsen Nicholas Babaianin vastauksia siten, että Skype haluaa tarjota massamarkkinoiden Skype-ohjelman, mikä tarkoittaa nykyisin käytännössä Java-sovellusta.

Kiinnostavaa on se, että Skype perustelee Symbian-version puuttumista sillä, ettei se halua palvella vain "eliitin kalliita älypuhelimia", mutta ohjelma on silti tarjolla paljon pienemmän käyttäjäryhmän N800:lle ja N810:lle. Olennainen ero on tietenkin se, ettei niissä ole puhelinta. Ne eivät siis ole osa mobiilioperaattoreiden bisnesmalleja.

Tulkintani on, että Skype näyttää haluavan tarjota palvelun, joka soveltuu myös mobiilioperaattoreiden bisnesmalleihin. Se tarkoittaa, etteivät puhelut ole kokonaan maksuttomia, vaan operaattorin kanssa solmitaan erilaisia kiinteähintaisia paketteja maan sisällä tai useiden maiden välillä.

Skypen lanseeraama palvelu ei toimi Suomessa, kun täällä ei ole tarjolla minkäänlaista pakettia palvelun kanssa. Nyt on vain hankalasti hahmoteltava yhdistelmä GSM-puhe- ja Skype-hinnoittelua. Skypellä ei ole toimistoa Suomessa, mutta eihän se yhteistyön tekemistä estä kokonaan.

Skypen tärkein viesti alusta alkaen on ollut vapauttaa ihmiset siitä, että puheluista maksetaan minuuttien tai etäisyyden perusteella. Tämä Kännykkä-Skype on epäonnistunut tältä osin, koska viesti ei toteudu. Ei ainakaan Suomessa.

Tunnisteet: ,

perjantai, huhtikuu 25, 2008

Skype sekoilee mobiilistrategiassaan

Tämän piti olla iso iloinen uutinen, Skype tulee viimein mobiililaitteisiin. Juhliin ei ole syytä, eikä kehuille ole aihetta. Ohjelma on todella erikoinen yhdistelmä GSM-puhe- ja mobiilidatayhteyksiä, josta ei ota heti lainkaan selvää.

Kännykkä-Skype näyttää hyvältä, mutta harmillisesti kyse ei ole Skypestä sellaisena kuin useimmat palvelun tuntevat.

Kyseessä ei siis ole aito internet-pohjainen Skype-softa, vaan puhelut menevät GSM-verkon kautta, ja datayhteyttä käytetään vain chatin ja oheistietojen (kuten kontaktien) siirtämiseen.

Näin suomenkielinen tiedote kertoo palvelun hinnoittelusta:

Kännykkä-Skypen avulla voi myös soittaa sekä Skypeen että lanka- ja matkapuhelimiin. Operaattori veloittaa puheluista kotimaan minuuttihinnan mukaan. Lisäksi käyttäjä maksaa lankaliittymiin ja matkapuhelimiin soitetuista puheluista sekä kännykkä-Skypeen ohjatuista vastaanotetuista puheluista
SkypeOut-maksun.

Puhelun kestoon perustuvan SkypeOut-maksun sijaan käyttäjät voivat vaihtoehtoisesti hankkia paketin, jolla voi soittaa lankapuhelimiin tiettyihin maihin tai alueille kiinteällä kuukausihinnalla.

Puhelut tulevat esimerkiksi normaaleja matkapuhelimista ulkomaille soitettuja puheluita edullisimmiksi. Lisäksi, mikäli liittymämaksu sisältää kiinteän määrän minuutteja, voi käyttäjä esimerkiksi soittaa kännykkä-Skypen avulla ulkomaille Skypeen lisämaksutta.

Eihän tuosta saa mitään tolkkua. Jouduin lukemaan koko tiedotteen kolmesti.

Mistä ihmeestä Skype on repinyt mallin, että soittaja säästää puhelinkuluissa, ja vastaanottaja maksaa puheluista? Ei se ainakaan eurooppalaisille ole luontevaa kuin ulkomailla. Ja kun Skype mielletään internet-softaksi, koko "kotimaan" ja "ulkomaan" käsite on vanhanaikainen.

Tätä taustaa vasten oli ihmettelemistä, kun osa julkistuksen uutisoineista suomalaismedioista – saatte ihan itse etsiä ne sieltä joukosta – pisti tiedotteen läpi suunnilleen sellaisenaan.

Tavoittelin iltapäivällä puhelimitse Skypen PR:ää Eestistä saadakseni kommenttia uutiseen, mutta vastauksia ei heti tullut. Ensimmäinen uutisjuttuni meni siis julki näiden tietojen ja E51-asennukseni pohjalta.

Olen kummastellut jo pitkään sitä, ettei Skype voi vain julkaista samanlaista IP-puhelusoftaa ainakin Symbianille kuin Windows Mobilelle tarjotaan.

On epäilty, että Symbianissa tämä olisi estetty (estämällä full-duplex-ääni kolmansien osapuolten ohjelmilta), mutta miten Fring (jota täälläkin on käsitelty) sitten osaa tehdä sen? Mikä on Skypen intressi jarrutella ip-puheluiden tuomista älypuhelimiin?

Operaattoreiden vastustus on vastattu syyksi yhtiöstä (lokakuussa 2007), mutta eihän tuo kiinnosta PC-versiossakaan yhtiötä. Yhtälöstä puuttuu jokin palikka, jota ei kerrota julkisuuteen.

Suomalaiset operaattorit eivät ole julkisesti valittaneet Skypen uhkaa, mutta Keski-Euroopassa sellaisia puheita on kuultu. Olin lokakuussa 2006 tilaisuudessa, jossa France Telecomin johtaja valitteli Skypen tuhoavan Orangen mobiilibisneksiä.

Voi olla, että Skypen ajatus on saada softansa jakoon operaattorikännyköiden kautta ja siksi on pitänyt keksiä tällaisia uskomattomia data-, GSM-puhe- ja pakettihinnoittelun yhdistelmiä yhteistyässä operaattoreiden kanssa. Tässä viimeisimmässä virityksessä on vain menty sekavuudessa aivan uudelle tasolle.

Softan toimintamalli on tässä vaiheessa niin älytön, etten edes aio kauheasti testailla sitä. Latasin beta-version netistä ja totesin sen toimivan myös Nokia E51:ssä, vaikkei sitä olekaan listattu vielä tuettuna.

Tunnisteet: ,

lauantai, marraskuu 03, 2007

Kännykkä ilman operaattoria ja SIM-korttia

Kuulin äskettäin eurooppalaisesta teollisuusyrityksestä, joka on korvannut kiinteät pöytäpuhelimensa kännyköillä, mutta niissä ei ole lainkaan SIM-korttia. Ne eivät ole toimimattomia ja "offline", vaan käyttävät tehdashalleihin ja toimistoon rakennettua WLAN-verkkoa.

Tässä tapauksessa yritys on siis halunnut vapauttaa työntekijät kiinteistä työpisteistä, mutta rajata puhelimet omaan verkkoonsa.

Asia tuli mieleen tässä kännyköitä testaillessa, kun laitteita on päällä yhtäaikaisesti enemmän kuin minulla on SIM-kortteja ja liittymiä. Mitä voi tehdä ilman SIM-korttia? Kun olen kotona tai töissä, voin esimerkiksi surffata netissä, lähettää kuvat blogiini tai toimituksen blogiin, lähettää ja vastaanottaa yksityiset ja työsähköpostit, avata pikaviestit Windows Live Messengerillä jne.

Ainoa mikä ei vielä toimi helposti ja säätämättä, on puheluiden hallinta. Sujuvat IP-puhelut vaativat tukea operaattorilta tai yrityksen infralta, jotta GSM-liittymäni puhelut ohjautuisivat SIP-numeroon.

Operaattorin valta siis vähenee, mutta tuskin kokonaan loppuu. Kännykän tärkein valtti on helppous, ja siinä tavalliset GSM-puhelut vielä päihittävät IP-puhelut.

Tämä lienee syy myös siihen, ettei Skypestä ole tehty vielä S60-sovellusta. Yhtiössä ei uskota kännykkäpuheluihin erillisen sovelluksen kautta, ja siksi myös 3 Skypephone käyttää operaattorin GSM-/3G-verkkoa.

Tunnisteet: ,

maanantai, lokakuu 29, 2007

Skypephonen ilmaiset puhelut

Hutchison 3:n ja Skypen yhteistyö ilmaisten puheluiden tarjoamiseksi, että se yhdistää uudella tavalla IP- ja perinteistä puhelinverkkoa. Normaalisti Skype toimii täysin IP-pohjaisena käyttäjien välillä, mutta tässä 3-yhteistyössä puhelu menee operaattorin verkossa perinteisenä piirikytkentäisenä puheluna, muunnetaan IP-liikenteeksi ja jatkaa taas loppumatkan piirikytkentäisenä.

Haastattelemani Skype-johtaja Tony Saigh kertoi, että idea on integroida puhelut syvälle kännykkään. Skypessä ei uskota siihen, että PC:n tapaan erillinen softa toimisi puheluissa, vaan soittamisen pitää toimia yhtä helposti kuin normaalisti.

Tämä voi selittäää sen, että vaikka Skypeä on ladattu Windows Mobilelle yli seitsemän miljoonaa kertaa, Symbian-versiota saadaan edelleen odotella. Siis tarkoitan nyt aidosti pakettipohjaista, IP-verkossa toimivaa Skype-sovellusta.

Minulla on ollut Skype asennettuna kokeilumielessä aika monessa Windows Mobile -laitteessa, mutta testailuja lukuun ottamatta ohjelma on jäänyt hyödyntämättä. Ehkä tällainen erillinen ohjelma yhteystietoineen ei vain toimi sujuvasti kännykässä, jossa on puheluita varten oma toimiva käyttöliittymänsä.

Tunnisteet: , ,

perjantai, syyskuu 14, 2007

Internet-puhelut kännykästä

Eilisessä ITviikossa Talousanomien välissä oli tehty katsaus nettipuheluiden tarjonnasta kännykkään. Mukana oli seitsemän operaattoria, eikä minulle selvinnyt millä perusteella juuri nämä oli valittu.

Joka tapauksessa jutun taulukosta (1 €) näkee, että puheluhinta suomalaiseen lankaverkkoon vaihtelee alkaen 2,7 sentistä minuutissa yli 20 senttiin minuutissa, eli hintaskaala on laaja. Puheluissa suomalaisiin GSM-liittymiin hintataso näyttää lähtevän alkaen noin 14 sentistä minuutissa.

Mukana taulukossa olivat Elisa Puhekaista, Fring, Gizmo, Maxinetti Maxiphone, Ipon Laajakaistapuhelin.net ja Saunalahti Nettipuhelin. Osa näistä perustuu vain SIP-protokollaan tai on suljettuja (Skype), mutta Fring taas on lähinnä käyttöliittymä useisiin palveluihin.

Noilla hinnoilla soittaminen suomalaisiin mobiili- tai lankaliittymiin ei kannata. Mukaan pitää laskea vielä datayhteyden kulut ja asetusten säätäminen

Luulen, että nettipuhelut ovat ensimmäisenä poistamassa ajan ja etäisyyden merkityksen. Sellaiset palvelut menestyvät, jotka tarjoavat ajasta ja sijainnista riippumattomia puheluita riittävän helposti. Nykyisistä virityksistä lähinnä tätä ovat minusta Fring ja Truphone.

Tunnisteet: , ,

sunnuntai, helmikuu 25, 2007

SIP vs. Skype -kilpailutilanteesta

Taistelin viime vuonna Nokia E61:lla ja E70:llä SIP-asetusten kanssa, kun menin ehdottamaan lehteen juttua internet-puheluista. Eilen sain vinkin (kiitos Ilarille), että Saunalahdella on viimein asetukset ja ohjeet tarjolla E-sarjalaisille, ja kuulemma Saunalahden asiakkaat saavat ne tekstiviestinäkin.

Siispä kaivoin esille ohjeet ja yritin. Työlästähän noita oli näpytellä, joten tarkistin kahdesti. Ei onnistu oikein vieläkään rekisteröinti SIP-palvelimelle. Tämä on penseää tunkkaamista hankalien asetusten kansa. En ole ainoa, koska asiasta on käyty pitkä keskustelu Saunalahden foorumilla.

Yritin Soneran internet- ja prointernet-asetuksilla. Ei toimi rekisteröinti. WLAN-verkkoni on NAT:n takana, joten sen kautta en tohtinut vielä yrittää. (Ja tällä hetkellä WLAN-tukiasema onkin kuolleena sähköpiikistä.)

Heti herää epäilys, onko SIP täysin toivoton protokolla edelleen vai ovatko laitevalmistajat ja operaattorit tarkoituksella tehneet internet-puheluista riittävän vaikeita.

Tuolla foorumissakin Saunalahden johtaja Panu Lehti vakuuttelee ensin homman toimivan, ja kun ihmiset eivät saa edes rekisteröityä SIP-clientejaan, suosittelee UMA-kännykän hankkimista.

Panu Lehti ei ehkä hahmota, ettei UMA ole kuluttajalle kovin kiinnostava. Sehän on luotu operaattoreiden lähtökohdista lähinnä torjumaan IP-puheen uhkaa, eikö? Kuluttaja taas haluaa soittaa maksuttomia puheluita WLAN-verkosta toiseen ilman kännykkäopeaattoria tai 3G-verkkoon datakäyttäjälle (flat rate -laskutuksella). Siihen mahdollisia teknisiä ratkaisuja ovat vaikka Skype tai avoin SIP-protokolla.

* * *

Saunalahden foorumilla muutama epäili, ettei SIP-clientia saa toimimaan E70:ssä lainkaan tai WLAN-verkossa. Se ei pidä ainakaan täysin paikkansa. Kun testailin näitä lehteen (TK 10/2006, s. 37, 7 €) onnistuin soittamaan Saunalahden asetuksilla vain 3G-verkossa, mutta Suomen Puhelimen SIP-palvelimen kautta myös kodin WLAN-verkosta.

Näemmä SIP-proxylla voidaan suuresti vaikuttaa siihen, miten hyvin puhelut menevät NAT:ien ja muiden esteiden yli. Toimivuus riippuu siitä, haluaako (ja osaako) operaattori laittaa verkkonsa kuntoon.

Kun SIP-clientin hyödyntäminen joka tapauksessa on näin vaikeaa, näytttää käyvän taitaa käydä niin, että MSN Messenger ja Skype ym. suljetut ympäristöt voittavat IP-puhelukisan. Esimerkkinä nyt vaikka aiempi merkintä Fringistä.

Tunnisteet: , , , ,

lauantai, helmikuu 24, 2007

Ilmaisia puheluita S60-kännykällä

Olen kokeillut eilen ja tänään ensimmäistä kertaa Fringiä. Se mainittiin kommenteissa ainakin jo viime syyskuussa. Moni lukijakin on softasta vinkannut. Hyvä että viimein asensin.

Fringin avulla olen nyt ensimmäistä kertaa soittanut ilmaisen puhelun MSN:ään ja Skypeen Symbian-kännykällä töissä WLAN-verkossa. Se toimi yllättävän hyvin. Kotona on WLAN-tukiasema hetken rikki, joten kokeilin vasta Soneran 3G-verkossa.

MSN:ään ja Skypeen soittaessa vastapuolen puheesta sai hyvin selvää. Jostain syystä se kuitenkin kuului tosi hiljaisella. Jouduin pyytämään keskustelukumppania siirtymään lähemmäs mikrofonia tai lisäämään mikrofonin herkkyyttä.

Hauskasti Fring näyttää kontaktilistassaan myös kännykän yhteystiedot. Kun klikkaan kontaktia, ohjelma kysyy soitetaanko GSM- vai SkypeOut-puhelu. Yleensä GSM-puhelu on järkevämpi, mutta toiseen maahan soittaessa SkypeOut tulee halvemmaksi. Etäisyyden tai maiden rajojen merkitys jää pois.

E70:lle lataamani softa ilmoitettiin preview-versioksi. Siitä kenties johtuu, ettei esimerkiksi MSN-puheluihin (minun suuntaan) vastaaminen onnistunut. Kontaktien ääkköset eivät näy oikein.

Sekin hämää, että minulla on monet nimet Fringissä kolmesti, kännykän, MSN:n ja Skypen yhteystiedot. Ohjelma voisi tarjota mahdollisuuden yhdistää yhteystiedot yhden nimen taakse, joista sitten valitsisin mihin haluan soittaa. Haluaisin myös itse nimetä yhteystiedot. Ihmisillä on pikaviestimissän uskomattoman sekavia aliaksia.

Olisi myös kiva, jos MSN- ja Skype-kontakeja voisi lisätä suoraan Fringin kautta. On vähän hankalaa lisäillä kontakteja PC:n kautta.

Vielä Fringin käyttäminen ei ole niin mutkatonta, että se korvaisi GSM-puheluita. Tosin kun seuraavan kerran on tarvetta soittaa ulkomaille, saatan kokeilla Skypeä tai SkypeOutia Fringin avulla.

Huomasin lisäksi, että Fring on ihan toimiva MSN/Live Messenger -pikaviestin. Se edellinen lakkasi taas toimimasta. Fring jää siis E70:een, ja seuraan sen kehittymistä.

Kaikki MSN:n ja Skypen ominaisuudet eivä toimi Fringssä, kuten kuvapuhelut.

Tunnisteet: , , , , ,

tiistai, joulukuu 19, 2006

Vuoden 2006 parhaat ja pettymykset

Vuosi alkaa olla blogini osalta lopuillaan, koska poistun piakkoin offline pariksi viikoksi Aasian lämpöön. Hotellissa Thaimaassa olisi tarjolla WLAN ja voisin ottaa kannettavan PC:n mukaan, mutta en halua. Sen sijaan otan mukaan kirjoja, lehtiä, MP3-soittimen ja kuulokkeet. Parin viikon ajan minun ei tarvitse seurata tuoreimpia uutisia.

Lehdillä ja web-medioilla on jonkinlainen yleisöäänestys vuoden parhaista tuotteista ja tärkeimmistä ilmiöistä, joten pitäähän valinnat olla blogin pitäjälläkin. Jätän välistä tosin yleisöäänestyksen. Valinnat ainakin kokoavat yhteen vuoden puheenaiheita.


Kamerakännykät

Nokia N73 onnistuu yhdistämään kohtuullisen kevyissä ja pienissä kuorissa laajennettavan S60-laitten, joka on kohtuullisen hyvännäköinen. Ulkokuori on halvan muovinen ja ainakin osa kappaleista löysiä. Kamera on laitteiden parhaimmasta päästä. S60 tuo laajennettavuutta.

Haastajaksi nostaisin SonyEricsson CyberShot K800i:n. Sen kamera on ajoittain jopa N73:sta parempi, mutta Suomessa S60-alusta tuo vain moninkertaisesti paremman palvelu- ja sovellustarjonnan. Jo GPS-navigaattorin asennusmahdollisuus on monille riittävä valintaperuste. Sekä N73:n että K800i:n hinta on realistinen itse ostettavaksi.

Suomen ensimmäinen viiden megapikselin kamerakännykkä LG KG920 osoitti, etteivät pikselit ratkaise. Ei LG:n kännykkä kuitenkaan huono ole, mutta muotoilussa se on melkoinen kummajainen, käyttöliittymä on hieman hidas ja palvelutarjonta jää heikon selaimen takia vaisuksi.


Musiikkikännykät

SonyEricsson on onnistunut Walkman-puhelimissaan yhdistämään MP3-soittimen ominaisuudet, omalla rahalla kestettävän hinnan ja kohtuullisen koon. SonyEricsson W850i on peruskännykän kokoluokkaa, mutta kamera ja MP3-soitin ovat silti Nokian S60-mallien tasoa.

W850i:tä saa noin 450 eurolla, ja mukana tulee tähän hintaan jo 1 Gt muistikortti. Miinusta tulee MemoryStick Duo Pro -korttien käyttämisestä, jossa ei ajatella kuluttajan etua, vaan Sony-taustaa. MiniSD-korttien saatavuus olisi parempi ja siten hinta alhaisempi. MicroSD-korttien saatavuus on myös parantunut.

Valintani voisi olla myös Nokia 3250 XpressMusic, mutta sitä en ole vielä päässyt kokeilemaan, enkä siksi uskalla hehkuttaa. Ominaisuudet ovat kuitenkin hyvää S60-tasoa ja hina noin 320 euroa 1 Gt muistikortin kanssa.


Tyylikkäimmät

Ohut (valmistajan mukaan ohuimmasta kohdasta 6,9 mm paksuinen) Samsung SGH-X820 teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, ja pidän siitä edelleen. Toki se on vain GSM-puhelin, mutta laite on nätti, näppäintuntuma on hyvä ja ulkonäkö herättää ihastusta. Silti akku kestää ainakin työpäiväksi, vaikka Keilalahden pomot ovat yrittäneetkin päinvastaista väittää.

Maailmalla kehuttu LG Chocolate tuli melkoisessa hiljaisuudessa Suomeen. Näin sen myynnissä muistaakseni Gigantissa, mutta kunnolla en päässyt kokeilemaan vielä. Chocolate on tyylikäs tuote, jos se yksinään riittää valintaperusteeksi. Muista ominaisuuksista ja tasapainosta hinnan kanssa en uskalla sanoa mitään.


Yrityskännykät

Valinta oli tässä vaikeampi, ja harkitsin useiden vaihtoehtojen välillä. Jälleen tekninen Suomi-lisä saattoi ratkaista, koska valintani on Nokia E70. Se tarjoaa kohtuullisissa kuorissa yrityskäyttäjän arvostamat 3G- ja WLAN-yhteydet (E)GPRS:n ohella, tukee useita mobiili-push-ratkaisuja, tarjoaa melko hyvän QWERTY-näppäimistön ja on laajennettavissa omilla sovelluksilla.

E60:een verrattunani valintani ratkaisi kamera ja QWERTY-näppäimistö, E61:een verrattuna taas kamera ja kännykkämäisempi ja taskuun sopiva muotoilu.

Haastajaksi laskisin HTC TyTN:n, jossa on E-sarjalaisia isompi näyttö, isompi QWERTY-näppäimistö (ilman ääkkösnäppäimiä) ja HSDPA-verkkojen tuki (hyvin vähällä tuella). Tytinä on kuitenkin sangen kookas ja raskas laite, joten en voisi kuvitella sitä ainoaksi tai pääasialliseksi kännykäksi.

Hyvältä vaikutti myös Samsung SGH-i320, joka on Windows Mobile 5.0 -laitteista selvästi tyylikkäimpiä. En uskalla kuitenkaan hehkuttaa sitä paljon enempää, koska olen vain näprännyt laitetta nopeasti messujen yhteydessä Suomessa ja keväällä 3GSM:ssä.


Videokännykkä

Nokia N93:lla ei ole oikeastaan edes kilpailijoita genressään. VGA-tason videokuvan laatu on halvimpien digivideokameroiden tasoa, ja äänetkään eivät särje useimpien kännyköiden tallenteiden tapaan.

N93:ssa on panostettu myös toistopuoleen. Kuvia ja videoita voi katsella laitteen avautuvan rakenteen muodostaman jalustan kanssa ilman, että laitetta on pidettävä kädessä. N93:n muotoilu rohkaisee kuluttamaan mobiilimediaa. N93:ssa on monia hienouksia, kuten PoverVR:n 3D-kiihdytetty piiri ja mukana tuleva TV-ulostulopiuha.

Miinusta tulee ensimmäisten softaversioiden epävakaudesta ja siitä, että fyysinen rakenne on näin kalliiksi laitteeksi kumman huteraa tekoa. Etenkin takakansi ja muistikorttislotti ovat huterat ja löystyivät jo kolmen viikon kokeilun ja parin tippumisen myötä. En välttämättä uskaltais ostaa tätä omalla rahalla.


Ilmiöt

3G-kytkykauppa on tietysti vuoden mullistavin juttu, joka vaikuttaa ensitietojen perusteella pistäneen kuluttajat päivittämään laitteensa nykyaikaan, mutta vielä jää nähtäväksi, lisääntyykö data- ja sisältöpalveluiden käyttö.

Operaattorit puhuvat hienoisesta ARPU:n kasvamisesta, mutta kovat luvut esimerkiksi mobiilisurffailun ja -sähköpostin käytöstä puuttuvat vielä. Siitä saataneen tietoa ainakin keväällä Coin 2006-2007 -tutkimuksen tulosten myötä.

Windows Mobile pääsi Suomessa operaattorin valikoimiin, kun Saunalahti aloitti HTC TyTN:n tarjoamisen 3G-kytkypaketissa. Saunalahti on jopa mainostanut Tytinää televisiossa, mitä en odottanut ihan heti näkeväni.

Risuja tulee siitä, ettei Saunalahti uskaltanut tiedottaa lanseerauksesta tiedotusvälineille, vaan Tytinä vain ilmestyi valikoimiin. Rohkenen arvata, että Windows-kännykän lanseeraus näyttävästi Suomessa olisi vetänyt muutamankin talous- ja tekniikkajournalistin paikalle. Ei Nokiaa täytyisi näin paljon pelätä.

Toinen ilmiö oli kevään Nokian E- ja N-sarjalaisten markkinoilletulo, joka viivästyi mallista riippuen viikoista useisiin kuukausiin. Soitin ensimmäisen kerran Nokian viestintään tammi-helmikuussa 2006, mutta mitään myöhästymisiä ei myönnetty, vaikka yhtiö oli viestinyt tästä eräille sidosryhmilleen.

Lopulta uutisoin tieton vasta maaliskuussa, kun TalousSanomat kertoi (en löydä juttua enää webistä) E-sarjalaisten myöhästymisestä. Minulla oli E- ja N-sarjalaisten aikataulut tiedossa viikkonumeroita myöten, mutta mitään ei vain toimittajille voitu Nokiasta myöntää. Lopulta esimerkiksi E70 saataville vasta kesäkuun alussa, eli itse asiassa pari viikkoa myöhemmin kuin olin kirjoittanut.

Sama pidättyväisyys jatkui Series 80:n dumppauksen kanssa, jota ei myöskään kuukausiin myönnetty toimittajille, mutta monet muut sidosryhnät tiesivät nykyisten kommareiden tuotannon loppumisesta ja siirtymisestä S60:een.

Pettymykset

Suurin vuoden pettymys Benefon Twig Discovery oli 1,5 vuoden odotuksen jälkeen vaisu ilmestys. Ominaisuudet ja hinta eivät ole mitenkään samassa suhteessa. Itse laite on pari vuotta vanhan perus-GSM-puhelimen oloinen ja tuntuinen, ulkonäöltään vaisu.

Hintaa on kuitenkin noin 550 euroa, jolla saisi melkein isommalla näytöllä varustetun älypuhelimen ja erillisen GPS-sovittimen. Kuitenkin Twigin näyttö on navigaattoriksi tosi pieni. Kenelle tällainen laite oikein on optimoitu? Beenefonin mukaan Twig Discoveryn piti olla juuri kuluttajatuote.

Twigistä ollaan Benefonin mukaan kehittämässä alustaa uusille palveluille, mutta miksi siihen on valittu joku sulautettu Pollex Linux eikä edes saatu tukea ladattaville. Joidenkin tietojen mukaan Java-tuki piti olla, mutta yritin siirtää laitteeseen kolmekin eri midletiä, eikä niitä saanut asennettua.


Verkkoflopit

Vuoden 2006 epäonnistuneeksi mobiiliverkkojen supposed-to-be-hitiks ehdotan pikapuhetta (aka PoC, PTT tai PAT). Siitä on puhuttu vuosia, mutta kännykkävalmistajien ja operaattoreiden mukaan standardin piti olla viimein valmis ja yhteensopivien laitteiden tulla markkinoille.

Alkusyksystä ainakin suomalaisten operaattoreiden johtajat antoivat jo vihiä siitä, ettei itse tuotekaan ehkä ole aivan kunnossa, vaikka tekniikka saataisiinkin toimimaan. Yllätyn suuresti, jos täydellinen hiljaisuus enää päättyy ja pikapuhe heräisi uudelleen henkiin.

DVB-H-kännykkätelevision kaupallisen aloituksen viivästyminen Suomessa sisällön osalta ainakin keväällä 2007, mahdollisesti suureksi osaksi vasta syksylle, sai paljon laajaa näkyvyyttä. Merkittävä uusi tieto oli myös tekniikan kypsymättömyys, kun Italiassa käytettävä DRM-toteutus ei olekaan yhteensopiva Nokia N92:n kanssa.

Vielä muista EU-maista ei ole kantautunut huhuja samanlaisista tekijänoikeuskiistoista kuin Suomessa. Tarkoittaako, etteivä järjestöt siellä haista rahaa? Vai eikö keskusteluissa ole edes päästy vielä alkuun? Nuo selvinnevät ensi vuonna.

Kolmas verkkofloppi voisi olla Skypen Symbian-versio, jonka piti olla tulossa vuonna 2005, vuoden 2006 alussa ja tämän vuoden loppuun mennessä. Vielä se ehtii tullla (ja varmaan tämän kirjoitettua heti tuleekin), mutta siitäkin huolimatta Skypen Symbian-kehitys on ollut kumman vaivalloista. Floppiehdokas onkin siis Skypen kännyköiden valloitus.


Verkkolanseeraukset

Elisa päivitti verkkonsa kerralla HSDPA-aikaan, mihin tärkein kilpailija TeliaSonera ei ole halunnut lähteä vieläkään. Elisan ratkaisu olikin vahvasti etupainotteinen, kun saatavana on ollut lähinnä PC-kortteja Windowsille ja 3G-verkon peittokin on ollut heikko.

Elisalle ”mobiililaajakaistan” ja kokonaan kiinteiden noin 20, 30 ja 40 euron datapakettien lanseeraaminen toi kuitenkin paljon myönteistä julkisuutta ja vahvisti käsitystä, ettei TeliaSonera ole enää se ”edelläkävijäoperaattori”, joka tuo uudet palvelut ja tekniikat mobiilimarkkinoille.

Soneraa voi kuitenkin kiitellä varovaisesti MobiiliTV-sovellluksesta S60-alustalle, jota tarjotaan uudella hinnoittelulla 2€ / päivä tai 10€ / kuukausi. Viimein ei tarvitse yrittää laskea siirtyneitä tavuja.

Tunnisteet: , , , , , , , , , ,

keskiviikko, joulukuu 13, 2006

Skype julkaistu MS SmartPhonelle

Luin msmobiles.com:n artikkelista, että Skype on julkaistu MS SmartPhonelle. Aiemmin jo hehkutin, että Skype olisi julkaistu Symbianillekin, mutta se on ilmeisesti osoittautunut vääräksi tiedoksi sikäli, että tuo Skype-toteutus ohjaa puhelut 3-operaattorin kautta piirikytkentäisenä Skype-käyttäjille. Tuossa palvelupaketoinnissa on sitten vain sovittu tietyissä verkoissa kiinteistä hinnoista.

Kuinka moni kaipaa Skypeä kännykkään? Symbolisesti ja VoIP-hypen kannalta sillä tuntuu olevan suuri merkitys, mutta olen skeptinen akkukeston, käytön vaivattomuuden ja edullisten tai ilmaisten datayhteyksien saatavuuden suhteen.

Minulla olisi Skype-luurille eniten käyttöä ulkomailla, kun pitäisi soittaa halvalla kotimaahan. Sopivien WLAN-verkkojen löytäminen voi olla hankalaa. Kotoa taas voisi soitella muutamille ulkomailla asuville tuttaville. Vaan kuinka paljon sitä jaksaa säätää?

Joka tapauksessa Skype tuntuu ärsyttävän useimpia mobiilioperaattoreita, mikä tekee siitä jo itsearvoisesti myyvän uutisaiheen.

Tunnisteet: ,

maanantai, marraskuu 20, 2006

3:n X-Series & Skype

On aivan käsittämätöntä, että olen missannut 3-operaattorin ison lanseerauksen 16. marraskuuta. Nyt hävettää. Monia muitakin sietäisi hävettää, sillä tätä ei ole juuri noteerattu Suomessa lainkaan.

Operaattori siis julkisti melkoisen 3G-paketin. X-Series tuo Nokia N73:n ja Sony Ericsson W950i:n kera edustavan valikoiman palveluita kiinteään hintaan.

Kumppaneita ovat Google, MSN, Orb, Sling Media, Skype ja Yahoo! alkuun. Palvelu lupaa muun muassa ilmaiset internet-puhelut, pikaviestit ja web-surffailun. Kokonaan ilmaisesta ei siis ole kyse, vaan kiinteähintaisesta paketista.

Mielenkiintoiset ovat Orbin ja Sling Playerin tarjoamat aian- ja paikansiirron sovellukset, joilla esimerkiksi TV-ohjelmat saa otettua mukaansa.

Pakettia on purettu AAS:ssa ja monissa muissa paikoissa. Julkistustilaisuuden webcast on edelleen saatavana.

Tunnisteet: ,

torstai, syyskuu 28, 2006

Skypen Symbian-versiosta

(Päivitetty 28.9.2006 klo 18:02. Löysin Reutersilta ilmaisversion.)

Maksullisessa Hesarissa on tänään kiinnostava Skypen pääjohtajan Niklas Zennströmin haastattelu (€). Zennström myöntää siinä Skypen Symbian-version myöhästyneen ja vakuuttelee sen olevan edelleen tulossa.

Zennström antoi haastattelun Helsingissä ilmeisesti vain HS:lle. Reuters on kreditoinut Hesaria, joten haastattelusta on heillä ilmaisversio.

Minä en itse asiassa edes ollut huomannut, että Zennström olisi luvannut kännykkäversiota vuonna 2004. Vai tarkoitettiinko silloin Windows Mobilen PocketPC- tai SmartPhone-versiota?

Zennström sanoi Hesarille, että kännyköiden käyttöjärjestelmät ja alustat ovat pirstaloituneet, ja suoritintehoa on vähemmän kuin PC-koneissa.

Käsittääkseni Symbian-versio on viivästynyt siksi, että ainakin vielä Symbian v8.x -laitteissa full-duplex-audio oli estetty kolmansien osapuolien sovelluksilta, enkä itse asiassa ole saanut varmuutta, onko rajapinta auki edes uusimmissa S60-laitteissa.

Suorituskyvyn vaatimuksista on kokemusta sen verran, että vielä Intel Xscale 400 MHz -suorittimella varustetut PocketPC:t ovat kovilla Skypen kanssa. S60-laitteiden 220-330 MHz (nykyraamit?) TI ARM -suorittimet eivät ymmärtääkseni ole läheskään yhtä tehokkaita. Toisaalta itse alustoissa voi olla myös eroa.

Henkilökohtaisesti en jaksa hirveästi vouhottaa Skypestä Symbianille. Jotta sitä voisi järkevästi hyödyntää, tarvitaan WLAN-verkko, ja niiden käyttäminen taas on tehty nykyisellään käsipeliä vaativaksi. Ja akku loppuu WLAN-käytössä jo tosi nopeasti.

Sen sijaan kotipuhelimeksi erillinen WLAN-verkossa toimiva Skype-luuri voisi kiinnostaa. Niitähän on julkistettu jo useitakin.

Tunnisteet: , ,

perjantai, maaliskuu 24, 2006

Lisää P2P-softaa S60:lle

Näin webissä sattumalta linkin PeerBoxiin, ilmeisesti aivan uuteen P2P-softaan S60-puhelimille. Lisäsin ohjelman myös Tietokone-lehden softa-alueen S60-osioon, mutta perjantaina sen latasi vasta kolme käyttäjää. En sinänsä ihmettele, koska ammatti-ihmiset mieltävät kaikki P2P-sovellukset laittomiksi tai vähintään epäilyttäviksi, eivätkä nykyverkotkaan tue tällaista käyttöä.

En itse asiassa tiedä mikä tämän firman ja softan tavoite on, mutta ainakin sivuilla puhutaan, että yritys haluaa neuvotella musiikin laillisesta jakelusta levy-yhtiöiden, operaattoreiden ja sisällöntarjoajien kanssa.

Aiemmin taisin mainita myös Symellan, muttei sekään ole kiinnostanut vielä kovin monia.

GPRS:n tai UMTS:n yli musiikin latailussa ei yleensä ole ideaa, mutta jos kohta puhelimissa on laajemminkin WLAN-tukea, voi kuluttajien kiinnostus herätäkin. Kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla kun on jo usein maksuton langaton verkko käytettävissä.

Elisalla ja Saunalahdella on toki kiinteähintaiset mobiilidatapaketit, mutta niiden sopimusehdoissa on oikein erikseen kielletty P2P-käyttö.

Onko arvauksia tai näkemyksiä, tuleeko vertaisverkoista hitti myös kännyköissä? Meinaan nyt ihan perinteistä tiedostojen hakua. P2P-periaatteellahan toimii myös esimerkiksi Skype. Kielto lienee sitä varten, etteivät ihmiset hankkisi kiinteähintaista mobiilidataa läppäriä varten ja käyttäisi sitä vielä raskaaseen tiedostojen siirtoon, Linux-jakeluiden latailuun tietysti.

Tunnisteet:

torstai, joulukuu 01, 2005

Skypelle VoIP-monopoli?

Skype saa tällä hetkellä ammatti-, tekniikka- ja massamediassa sen verran paljon ilmaista näkyvyyttä ja estotonta hehkutusta, että monille ohjelmasta on jo tullut ilmaisten internet-puheluiden synonyymi. Se ei liene hyvä juttu.

En pidä hyvänä, jos suljetun tekniikan ohjelmisto saa monopoliaseman, koska sen jälkeen asenne kuluttajiin muuttuu, kehitys loppuu ja pelisäännöt menévät uusiksi. Windows lienee riittävä esimerkki siitä, miten innovointi monopoliasemassa loppuu. Onneksi sentään Firefox ja Opera tulivat, jotta Microsoftin on pakko uudistaa edes web-selaintaan.

Kommentoin blogissani keväällä, että Skype voisi harkita avoimen SIP-protokollan käyttöä, jos se vain toimisi riittävän hyvin. Enää en ole vakuuttunut, että Skypellä olisi mitään aikeita ja taloudellista intressiä tehdä niin. Skypen Pohjoismaiden johtaja Jonas Kjellberg nimittäin sanoi haastattelussani viime viikolla, että SkypeOut-puhelut ovat yhtiölle alhaisen katteen bisnestä, mutta sen sijaan rojaltimaksut laitevalmistajilta Skype Certified -leiman käytöstä tuottavat kivasti. Lisäksi Skype aikoo tehdä rahaa avatar-tunnuksilla, soittoäänill ja muilla oheispalveluilla. Skype tekee siis jo rahaa suljetulla tekniikallaan. Rojaltien periminen SIP-yhteensopivuudesta ei nähdäkseni onnistuisi mitenkään.

Rojaltien merkitys vain korostuu, kun Skypessä arvioidaan puheluiden minuuttiveloituksen loppuvan ajan mittaan kokonaan, ja lanka- ja kännykkäpuheluista maksettaisiin jatkossa vain internet-yhteyden muodossa.

Eikä kyse ole vain kotikäyttäjistä, vaan Skype 2.0 -julkistuksessa yhtiö puhuu selvästi myös ammattikäyttäjistä, esimerkiksi tarjoamalla kontaktien ryhmittelyä yksityisiin ja työkavereihin sekä soittajien aikavyöhykkeiden esityksen ja jo aiemmin puhepostilaatikon (voicemail).

Eikä minulla ole mitään Skypeä vastaan. Ohjelma on helppokäyttöinen ja toimiva, ja Suomessakin jo riittävän tunnettu. Kunhan markkinoille tulee Ethernet- tai WLAN-malli, minustakin tulee varmaan Skype-käyttäjä. Nykyiset USB-PC-luurit eivät kiinnosta. Ensi vuonnahan Skypen pitäisi olla saatavana myös Symbian-puhelimiin puheominaisuuksien kera, ja Windows Mobile -version saakin jo Pocket PC:lle. Nyt kun Windows-Skype tukee videopuheluita, sama saataneen mobiiliversioihin viimeistään vuoden päästä. Jatkossa vaikka S60-osoitekirjassa voi olla GSM- ja lankanumeron ohella Skype-numero.

Silti Skypen olemus suljettuna (proprietaarisena) tekniikkana pitäisi tunnustaa, enkä tiedä onko esimerkiksi kirjastojen tehtävä toimia palvelun myynninedistäjänä. Ohjeita nettipuheluihin voi ja kannattaa antaa, mutta ne voisi tehdä ohjelmariippumasti, tai antaa ainakin lista vaihtoehtoja.

Myönteinen mediakanäkyvyys lienee taattu niin kauan, kun Skype ei 0le vielä monopoli ja muuta pelisääntöjä sen mukaiseksi. On nimittäin harvoja asioita, joita inhotaan yhtä paljon kuin operaattoreita. Enkä usko, että ne seuraavat Skype-hehkutusta ärsyyntymättä.

Tunnisteet: ,

perjantai, marraskuu 11, 2005

WLAN-VoIP-kokemuksia

WLAN-puhelin ei ole aivan uusi juttu, onhan puhelin- ja PDA-yhdistelmiä WLAN-ominaisuuksilla ollut monilla valmistajilla jo toista vuotta. Uutta on kuitenkin se, ettei WLAN voidaan integroida peruskännykän kokoiseen laitteeseen. Qtek 8310 on juuri tässä mielessä kiinnostava, että kokoa on vain tavallisen kännykän verran ja massaa 106 grammaa. Ehkä vuoden tai parin päästä tässä ei ole mitään ihmeellistä, mutta vielä HTC on aikaansa edellä.

Minuun Qtek teki vaikutuksen, varsinkin kun sen kanssa liikkui laajalla avoimen WLAN:n alueella. Kollegalla oli puhelin Tallinnassa mukana, ja siellä oli melkein vaikeaa löytää kahvilaa tai kuppilaa, jossa ei pääsisi wifi.ee-yhdistyksen edesauttaman WLAN:n internetiin. Paikalliset myös hyödyntävät verkkoja innokkaasti. Esimerkiksi Elisa Eestin johtajat kertoivat työkeikalla käydessäni valtion virkamiesten säästävän puhelinkuluja Skypeä käyttämällä. Tämä ei tietenkään ole ongelmatonta, mutta kertoo rohkeasta asenteesta uuteen tekniikkaan. Jos kiinnostaa enemmän, sekä Qtek 8310:sta että WLAN-kaupunkiverkoista on artikkelit Tietokone-lehden marraskuun numerossa (TK 13/2005).

VoIP-raporttia Qtek 8310:sta en tosin saanut vielä tehtyä, koska en löytänyt sopivaa ohjelmaa artikkelin aikaulun rajoissa. Esimerkiksi Skype-puheluita olen tietty kokeillut HP iPAQ:lla WLAN-verkossa ainakin vuosi sitten, mutta kämmenmikrolla käyttö oli liian hankalaa ja akku hyytyi hetkessä. Eikä laitetta oltu suunniteltu ottamaan vastaan puheluita kännykän tapaan.

Nokian uusia Eseries-kännyköitä kokeilin nopeasti Lontoossa. Panin merkille erityisesti sen, että VoIP-puhelut SIP-numeroon soitettiin aivan kuten tavalliset puhelut S60:n osoitekirjasta allaolevan kuvan tapaan.

Ihmisillä tuskin on jatkossa useita numeroita kuin ehkä koti- ja työkäyttöön, mutta miten toimivat GSM- ja VoIP-numerot? Otaksun, että pöytäpuhelimen numero jää pois, ja puhelu toivottavasti menee vain yhteen numeroon.

Kun olen tulevaisuudessa ulkomaisen hotellin WLAN:n kautta yhteydessä internetiin, meneekö puheluni Suomeen IP-liikenteenä työnantajan mobiilivaihteeseen ja sieltä esimerkiksi suomalaiseen kännykkään? En näe syytä, miksi yritys maksaisi enää ulkomaanpuheluista silloin, kun on vaihtoehtoja.

Etenkin verkkovalmistajat puhuvat siitä, että mobiili korvaa seuraavaksi pöytäpuhelimet. Mihin pöytäpuhelimia enää edes tarvitaan?

Tiedän pari käyttöä: kun soittaa pöytäpuhelimella, monissa organisaatioissa kulu häviää jonnekin, korkeintaan jää samalle kustannuspaikalle. Jos minun pitää tehdä esimerkiksi nykyisin 30 -- 60 minuutin puhelinhaastattelu Isoon-Britanniaan tai Yhdysvaltoihin, teen sen tietysti pöytäpuhelimesta, koska kulut eivät ole samalla tapaa henkilökohtaisia kuin kännykkäpuhelut. Pöytäpuhelin luokitellaan työvälineeksi, kännykkä usein "eduksi", vaikka kännykkä olisi työvälineenä enemmän käytössä.

Tunnisteet: , ,

perjantai, syyskuu 16, 2005

Kielletty mobiili-VoIP vs. Nokia 9500

Kennu kirjoitti kiinnostavan kolumnin torstain 15.9.-05 ITviikkoon, jonka saama huomio jäi aiheen ajankohtaisuuteen nähden yllättävän vaisuksi. Kenties VoIP-asioihin on jo kyllästytty jatkuvan vouhotuksen vuoksi? Minusta asiassa tuoksuu vähän konflikti, johon voi tarttua.
Ikääntyneestä gsm-lypsylehmästä halutaan puristaa viimeisetkin mehut irti, vaikka hintana on jälkeenjääminen voip-markkinoilla. Skypen kaltaiset ketterät kansainväliset toimijat kaivavat paraikaa kuoppaa jämähtäneiden teleoperaattorien alle.
Kiinnostava tekninen yksityiskohta on, että onko (ja jos on, miksi?) Symbianissa estetty "audio policyn" mukaisesti full-duplex-yhteydet avoimilta Java- ja Symbian-sovellusten rajapinnoilta.

Laitevalmistajat voivat tietysti itse näitäkin sovelluksia toteuttaa, mutta sulkemalla avoimet rajapinnat estetään sovelluskehittäjien VoIP-viritykset. Asia on kiinnostanut kehittäjiä ainakin Nokia 9500:n osalta sen WLAN-tuen vuoksi. Asiasta löytyy foorumista paljon lisää keskustelua (lähinnä kysymyksiä) hakusanoilla full duplex.

Kysymykseen on vastattu myös Symbianin FAQ:ssa:

The Symbian OS reference design does not support full duplex audio because the audio policy has been designed to be simple 'one-shot' audio playback / recording i.e. only one application will have any audio at any time. This policy is in the non-standardised part of the audio subsystem DevSound and so phone manufacturers are able to include full duplex audio in their own designs if they wish.

Laitevalmistajat tietysti tutkivat myös mobiili-VoIP:ia, ja Nokialla on jo ainakin muutamilla ihmisillä Nokia 9500 -koneita, joissa pyörii Skypen epävirallinen alpha-/beta-versio.

Tietääkseni softaa ajetaan Nokia 9500:sta modifioidulla versiolla, jossa on esimerkiksi 9500:n 151 MHz ARM9:iä tehokkaampi suoritin. Nokia tai Skype eivät tietenkään tällaisia kommentoi.

Tunnisteet: ,

maanantai, kesäkuu 20, 2005

Bluetooth-hype meni, mitä jäi?

Vaikka mobiililaitteiden pääasiallisia yhteystapoja ovat GSM- ja 3G-verkot sekä jossain määrin myös WLAN, myös lähietäisyyden Bluetoothille on tullut uudenlaista käyttöä enemmän tai vähemmän arkipäiväisissä sovelluksissa.

Erityisen kiinnostava on minusta ohjelmien superjakelu, eli käyttäjältä toiselle lähettäminen, jolloin kiinnostava ohjelma, peli tai palvelu voi edetä verkostomaisesti eteenpäin. Superjakelu ei tarkoita pakosti ilmaisjakelua, koska uusi käyttäjä voidaan tunnistaa, ja toteuttaa maksu esimerkiksi sovellukseen integroidulla SMS-viestillä. Tätä hyödyntää esimerkiksi Fonectan puhelinhakusovellus, jossa haut ovat maksullisia, ei itse sovellus. Ja kun kukaan ei kuitenkaan muista niitä SMS-tilauskoodeja ulkoa, on kätevää, että asennuspaketin voi yhdellä klikkauksella lähettää kaverin laitteeseen.

Lähipiirin sosiaalista verkottumista edustaa Nokian Sensor-sovellus, jolla puhelimeen voi luoda oman "kotisivunsa", jonka kautta ihmiset pääsevät tutustumaan käyttäjään ensin virtuaalisesti. Luetaanko ja merkataanko vieraskirja ennen tutustumista, vaiko jälkikäteen? En tiedä. Toista Sensor-käyttäjää ei ole tullut minulle toistaiseksi vastaan, joten kokemukseni ovat vain omaa näpräilyä.

Bluetoothilla voidaan olla yhteydesä myös PC:hen, kuten esimerkiksi Usefulappsin Skype-virityksellä. Se tuo Skypen Series 60 -puhelimiin jo nyt, ja yhdyskäytävänä Skypeen toimii palvelinsovellus Windowsissa.

Juuri kun Canalys, Gartner ja IDC olivat kilpaa ennustaneet PDA-laitteiden markkinoiden hiipumista ja vannoneet yhdistettyjen (converged) päätelaitteiden nimeen, Nokia esitteli Linux-päätteensä ilman puhelinradiota. Sen datayhteytenä toimivat Bluetooth ja WLAN. Jos kerran Nokia uskoo tähän tuotesegmenttiin ja on tuomassa uusia malleja markkinoille ensi vuonna, uskon myös Dellin, HP:n, Palmin ja muutamien muiden vahvojen PDA-toimijoiden löytävän jonkinlaisen roolin tehokkaille kämmenlaitteilleen, ilman GSM-/UMTS-ominaisuuksia.

Lisäksi on tietysti lista muitakin nyt tai jatkossa käytettäviä Bluetooth-sovellutuksia:

  • monokuulokkeet
  • stereokuulokkeet
  • GPS-paikantimet
  • ulkoiset näppäimistöt, hiiret ja kynät
  • kuvien tulostaminen (kioskit / valokuvatulostimet)
  • asetusten jakelu ja hallinta (esim. puhelin saapuu yritykseen, tarkistetaan käyttöoikeudet)
  • terveydenhuolto (esim. verenpaine- tai -sokerimittari lähettää hälytykset Bluetoothilla puhelimeen, sieltä SMS eteenpäin)
  • langaton moninpeli
  • mitä unohdan?

Useimmissa sovelluksissa on tosin vielä ongelmia, jotka johtuvat siitä, että Bluetooth kuluttaa akun mobiililaitteesta korkeintaan muutamassa tunnissa (ei ole kuitenkaan yhtä paha virtasyöppö kuin WLAN), kärsii vielä rajoittuneesta nopeudesta (vaikka speksit muuta tukisivatkin) ja tietoturvaltaan heikosti tunnettu (joko kaikki sallittua tai mikään ei sallittua?).

Selkeästi Bluetooth on tekniikkana edennyt hypestä sovellusvaiheeseen, eli sitä käytetään erilaisissa toiminnoissa hyväksi, ja sillä on perusteltu paikkansa GSM- ja WLAN-verkkojen välissä. Vain halvimmista peruspuhelimista Bluetooth kannattaa enää jättää pois. Muissa laitteissa sen puute rajoittaa käyttömahdollisuuksia monin tavoin.

Milloinkohan näemme Bluetooth 1.x/2.x:n seuraajan, ja mikä se mahtaa olla?

Tunnisteet:

sunnuntai, toukokuu 01, 2005

Skype-beta julkaistu MS SmartPhonelle

Skype testaa jo ohjelmansa tarjoamista älypuhelimille. MS Smartphone -alustalle on julkaistu testiversio, joka tosin tukee vain tekstipohjaista viestintää tavallisten pikaviestinten tapaan. Ja kuten aiemmin kirjoitin Skype- ja Symbian-uutisessani, syynä on muun muassa prosessoritehon puute.

Skypen PDA- ja älypuhelinversion projektipäällikkö Tarmo Tali on liittänyt julkaisun oheen lyhyen kysymys- ja vastauslistan:

Q: Why not voice?
A: CPU power and network connectivity of currently available phones is not sufficient to enable Skype voice calls.

Q: Why such big network traffic consuption?
A: Skype is built on peer-to-peer platform and by nature it requires more communication with other peers than simple server-based messaging. We are working to lower network usage in future versions.

Täällä blogissa kommentoin esmes Skypen ja muiden sovellusten kasvavia prosessorivaatimuksia noin viikko sitten ja aiemmin myös Skypen suljettua protokollaa vs. avoin SIP.

Tunnisteet:

lauantai, huhtikuu 23, 2005

Skype- ja WLAN-vouhotuksesta

Skypen Symbian-julkaisua on vuoronperään spekuloitu, toivottu ja epäilty siitä lähtien, kun Pocket PC -versio julkaistiin. Itse kyselin alusta lähtien yhtiön PR:stä, mutta eivät vastanneet muuta kuin että laajentavat ohjelmaa uusille alustoille, ja Symbian on yksi kiinnostavista vaihtoehdoista.

Kuluneella viikolla Skypen perustaja ja pääjohtaja Niklas Zennström sitten vahvisti VON-konferenssissa Symbian-version paikalla olleiden mukaan. Tämä on kai suuri juttu, mutta jostain syystä minusta ei tunnu silti siltä.

Kysehän on siitä, että Suomessa puhe on jo kovin kilpailtua. Puhelut maksavat halvimmillaan kaksi senttiä minuutissa ja 10 senttiä minuutissa on jo melko normaali taksa. Puhelut Skypestä matkapuhelimiin maksavat enemmän.

Asia on tietysti merkittävämpi, jos soittelee paljon ulkomaille. Siinä on vielä merkitystä etäisyydellä, kun taas Skypen kaltaiset VoIP-softat eliminoivat etäisyyden merkityksen. Puhelu viedää IP:nä paikallispisteisiin ja vasta sieltä lanka- tai puhelinverkkoon. Näinhän kauketi perinteiset ulkomaanpuheluoperaattorit jo toimivat, ne vain eivät ole vielä siirtäneet tekniikan tuomaa kustannusten laskua kuluttajahintoihin.

Texas Instruments vs. Intel

Toinen kiinnostava kamppailu käydään puhelinten kuoren sisällä, kun Intel haastaa älypuhelinten hovihankkijan Texas Instrumentsin suorittimissa. Uudet sovellukset, kuten kuvan- ja videon käsittely, MP3-soittimet, VoIP-ohjelmat ja muut vaativat tehoa, jota nykyisten Symbian-laitteiden ARM-suorittimissa ei ole oikein riittävästi. Windows Mobile -puolen PDA-laitteissa taas on käytetty tehokkaampia Intelin XScale-suorittimia, jotka tekevät tuloaan myös massamarkkinoille.

Esimerkiksi minä ja muut Skypeä Pocket PC:llä kokeilleet tietävät, ettei sovellus ole aivan kevyt. Sen laitevaatimuksiksi ilmoitetaankin 400 MHz suoritin ja WLAN-yhteys. Akku hyytyy Skype- ja WLAN-käytössä esmes HP iPAQistani 20 minuutissa ja käy polttavan kuumana.

Tosielämässä ollaan siis vielä kaukana teoriasta, mutta teknisesti ajatus on kiva, jos kotona tai työpaikalla on ADSL:ään tms. liittymään kytketty WLAN-linkki.

Skype-vouhotus myy

Skype ja WLAN ovat joka tapauksessa tämän hetken hypesanoja, jotka tuovat uutisille lukijoita ja kiinnostavat ihmisiä. Blogiini on tullut esimerkiksi Arvopaperi-lehden foorumista jo yli 700 vierailua (visits) , suurin osa Skypeen liittyen.

Tunnisteet: , ,

torstai, huhtikuu 21, 2005

Skype ja SIP-protokolla

(Päivitetty 2.12.2005 klo 07.01: linkkejä korjattu.)

Toistaiseksi lähinnä kannettavilla ja pöytätietokoneilla käytetty Skype on tulossa entistä enemmän myös mobiililaitteisiin, sillä rivien välissä annetut viittaukset Skypen Symbian-version julkaisusta jo tänä vuonna kiihtyvät. Edellytyksenä tosin on, että Symbian-laitteisiin saadaan tehokkaampia suorittimia ja lisää WLAN-tukea.

Skypessä puhuttaa paljon se, että ohjelma perustuu omaan suljettuun protokollaansa. Moni pelkää, että Skype haluaa VoIP-maailman isoksi monopoliksi. Skypen kehittäjät taas sanovat, että yhteensopivuutta avoimen SIP-protokollan kanssa tuetaan, jos siitä tulee joskus riittävän toimiva. Skypen kehittäjät ainakin virallisesti tukevat yhteensopivuutta. Alla on lainaus CNET News.com:n haastattelusta.

Skype is using a proprietary protocol simply because SIP, which is the protocol most other companies are using, could not do what we wanted it to do. We believe that if you want to make something happen, you should not use whatever standards the telecom industry has defined. You need to innovate something that truly solves real-world problems. Having said that, we're very much for interoperability and will be happy to work with Jeff to make FWD and SIP interoperate with Skype.

Aiheesta on myös käyty pitkä keskustelu Skypen foorumissa syksystä lähtien.

Tunnisteet: ,

sunnuntai, maaliskuu 06, 2005

Skype-hypestä ja VoIPistä yleensä

Työasemien ja taskukoneiden internet-puheluohjelma Skype on saanut paljon näkyvyyttä uutisissa. Itse softassahan ei ole teknisesti mitään uutta ja ennennäkemätöntä, vaan samat asiat ovat sinänsä onnistuneet ainakin jo vuonna 2000. Silloin MikroBittiin kirjoittamani artikkeli ei herättänyt juuri mielenkiintoa, vaikka otsikossa luvattiin ilmaisia puheluita eri puolille maailmaa. Skype on ollut oikeaan aikaan liikkeellä, kun tietoisuus "laajakaistasta" on levinnyt myös massamedioihin. Toki tätä edesauttaa se, että ohjelma on sangen helppokäyttöinen ja toimii yleensä ongelmitta erilaisissa verkoissa, onhan tekijöillä tausta P2P-ohjelmien kehittäjinä.

Toinen Skypelle huomiota tuonut asia on PDA-versio, joka on viety myös muutamiin Pocket PC -pohjaisiin puhelimiin. Kyseessä on kalliiden PDA-tyyppisten laitteiden softa, jolle on vaikea nähdä suurten massojen innostusta. Se on kuitenkin heikko signaali siitä, että pikaviestit puhelut voisivat siirtyä GSM-verkoistakin avoimiin WLAN-verkkoihin.

Tärkein asia Skypen lanka- ja matkapuhelinverkkojen SkypeOut-palvelussa on huomata hinnastosta, että soittaminen esimerkiksi USA:han tai ylipäätään ulkomaille on hyvin edullista. IP-verkkoihin siirryttäessä operaattorit eivät voi enää laskuttaa puhelun etäisyydestä tai ehkä ajastakaan. Näin uskoo ainakin HP:n palvelu- ja verkkoliiketoiminnan markkinointijohtaja Joy King, joka arvioi 3GSM:ssä haastattelussani niiden operaattoreiden häviävän, jotka yrittävät jarruttaa kehitystä eivätkä hyödyntää sitä esimerkiksi IMS- ja Push-to-Talk-palveluita kehittämällä.

Skype-hype on kovimillaan USA:ssa, jossa on paljon julkisia WLAN-hotspoteja. Euroopassa ja etenkin Suomessa näitä on vähemmän. Kiinnostaviakin poikkeuksiakin on, kuten tuoreeltaan Iso-Britanniassa Broadreachin ilmainen Skype-hotspot-verkko. Tämä voi muodostua hyvinkin tärkeäksi kilpailutekijäksi, jos UMTS:n hinta ei tipu oikeasti kuluttajille soveltuvalle tasolle. Esimerkiksi Ericssonin pääjohtaja Carl-Henric Svanberg sanoi 3GSM:ssä laskeneensa bisnesmallin, jola UMTS:ia kannattaa tarjota kuluttajille kiinteään noin 45 euron kuukausihintaan.

Skypeä on imuroitu jo yli 78 miljoonaa kertaa ja maksavien asiakkaiden raja taisi ylittää jo puoli miljoonaa. Nähtäväksi jää pystyykö pieni yritys kasvamaan tätä vauhtia jatkossa. Osa matkapuhelinvalmistajista kehittää mieluummin avoimeen SIP-protokollaan perustuvia järjestelmiä kuin sitoutuu yhden yrityksen ohjelmaan. Toisaalta Skypellä on vahvoja tukijoitakin, kuten Carrier Devices ja Motorola.

Eikä puhe ole suinkaan ainut palvelu. Esimerkiksi Agile Messenger on pikaviestimenä kätevä SMS:n ja sähköpostin välimuoto, jossa muun muassa kuvien lähettäminen kavereiden koneille ja puhelimiin toimii helpommin ja luotettavammin kuin matkapuhelimille WAP-purkalla kokoon parsitulla MMS:llä. Tulevana kesänä "juhlitaan" MMS:n kolmivuotissynttäreitä Suomessa, eikä se vieläkään ole riittävän halpa ja toimiva viestintämuoto.

Tunnisteet:

perjantai, helmikuu 11, 2005

Skype tulee i-Maten WLAN-puhelimiin

Suljettua internet-puhelujärjestelmäänsä kehittävä Skype on saanut uuden kumppanin. Carrier Devices tuo Skype-sovelluksen i-Mate-älypuhelimiinsa, joissa on WLAN-verkkojen tuki. Näitä malleja ovat aluksi i-Mate PDA2, i-Mate PDA2k ja JAM. Puhelimet tulevat sopimusvalmistaja HTC:n tehtaalta, eli ovat samoja laitteita kuin Qtekit Suomessa.

En tiedä ovatko juuri nuo Pocket PC -puhelimet sinänsä kiinnostavia eivätkä ole saatavana Suomessa, mutta pari trendiä kannattaa huomata.

Ensinnäkin WLAN yleistyy puhelimissa ja avaa uudenlaisia käyttötapoja pika- ja puheviesteille. Osa valmistajista yrittää jarrutella tätä kehitystä perinteisten GSM-operaattoreiden mieliksi, kun taas toiset yrittävät työntää kehitystä eteenpäin ilman mitään standardiakaan.

Toinen pointti onkin juuri se, että hienosta ideasta huolimatta Skype on melko suljettu järjestelmä, vaikka jotain rajapintoja (API:ja) on kumppaneille avattukin. Jotta näistä pika- ja puheviesteistä voisi tulla suurta yleisöä kiinnostava palvelu, tarvittaisiin minusta jokin avoin SIP- ja VoIP-standardi pohjaksi. Vielä matkapuhelinvalmistajilla tai GSM-operaattoreilla ei tunnu olevan kiire sellaisesta sopuun pääsemisess' (muistaen Push-to-Talk-standardoinnin hitauden).

Minulla MSN Messenger -tuki HP iPAQ:ssa ja Nokia 9500:ssa on jo muuttanut viestimistapoja jonkin verran. Näiden käyttö on pois lähinnä SMS-viesteistä. On kiinnostavaa seurata hyödyntävätkö kuluttajat näitä palveluita laajemminkin. Puheaikahan on

Suomessa puhelut ja tekstivestit ovat GSM verkoissa jo muutenkin halpoja. Toisaalta paikoissa joissa GSM-puhelut ovat kalliita ja ilmaisia WLAN-hotspoteja on paljon tarjolla, ilmaiset pika- ja puheviestimet voivat olla hyvinkin houkuttelevia.

Lisätietoa:

Tunnisteet: ,

maanantai, syyskuu 20, 2004

VoIP-puheluita Skypella EGPRS:n yli

Mainion maksuttoman internet-puhelu- ja pikaviestiohjelman Skypen tekijät sanovat, etteivät GPRS-yhteyden kaistanleveys ja vasteaika ole riittävät nopeat puheyhteyksille. Viikonloppuna kuitenkin kokeilin parikin 10 minuutin puhelua HP iPAQ h5550 -kämmenmikron ja Nokia 6230 -puhelimen avulla.

Puheluissa oli selvästi usean sekunnin viive, mutta molemmat saivat silti puheesta selvää ja kuulivat toisensa. Hätätapauksessa siis VoIP toimii kämmenmikrossa GPRS- ja tai ainakin EGPRS-nopeuksilla.

Jatkossa palveluntaso lienee jo aika hyvä UMTS-nopeuksilla, kunhan Nokia saisi Bluetooth-implementaationsa parempaan kuntoon.

Tunnisteet: ,

sunnuntai, toukokuu 16, 2004

Nettipuheluita Pocket PC:llä

Mainion internet-puheluohjelman Skypen tekijät ovat portanneet sovelluksensa Pocket PC -käyttöjärjestelmälle. Kokeilin tätä ja toimi uskomattoman hyvin. Äänenlaatu on laitteen omalla kauittimella vähän vaatimaton, mutta piuhallisilla tai langattomilla Bluetooth-kuulokkeilla jo tosi hyvä.

Softan laitevaatimukset tosin ovat kovat, mieluiten 400 MHz Intel Xscale -suoritin (tai vastaava) ja langaton lähiverkko. Kaistaa tarvitaan noin 256 kilobitin jarrukaistan (Suomessa: laajakaistan) verran. Testasin softaa kotiverkossa HP iPaq h5550:n, D-Linkin 802.11b-tukiaseman (Wi-Fi) ja 2M/512k ADSL:n kanssa, hienosti toimii.

Ohjelmasta saa lisätietoa vaikkapa Tiekkarin esittelystä.

Tunnisteet: