Kova vääntö mobiilitaajuuksista
Euroopan Unionin ja Suomen tietoliikennerintamalla on odotettavissa jännittäviä aikoja, kun ratkaisuja tulevaisuuden radiotaajuuksista tehdään. Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) tiedotti viime viikolla työryhmämietinnöstä taajuuskaupalle, joka uutisoitiin medioissa laajasti niin, että LVM ajaa huutokauppaamista Suomeen. Asia on melkein päinvastoin.
Luin LVM:n raportin Markkinaehtoinen taajuushallintomalli (PDF), kun nyt vappuna oli aikaa. Alla mainitut sivunumerot ovat papereista, eivät PDF:stä. Riski on, että analyysini ampuu myös huti, sillä arviot ja tiedot ovat vielä kovin keskeneräisiä.
Taustalla on EU-komission pyrkimys lisätä niin sanottua markkinaehtoista taajuuksien jakamista, eli huutokauppaamista tai muuten kaupallisin perustein jakamista. Unioni haluaisi Eurooppaan eri lähteiden mukaan 3–5 isoa mobiilioperaattoria nykyisten paikallisten toimijoiden sijaan. Näitä olisivat ainakin Orange (France Telecom), T-Mobile ja Vodafone.
EU:ssa uskotaan, että muutama vahva operaattori voisi kilpailla maailmanmarkkinoilla amerikkalaisten ja kiinalaisten operaattoreiden kanssa. Kyseessä ovat isojen EU-maiden taloudelliset edut.
Suomen markkinasta tulisi siinä rytäkässä merkityksettömän pieni sivualue. Sitä eivät halua suomalaiset operaattorit tai viestintäministeriö. Raportti vihjaa monessa kohtaa, että taajuuksien kaupallistamista pidetään ongelmallisena. Hintavertailujakin on siitä, miten telehinnat ovat asettuneet eri maissa (ks. s.22).
Toinen riski on, että huutokaupan myötä amerikkalaisten ja aasialaisten operaattoreiden bulvaanit voisivat myös päästä valloittamaan Euroopan ilmatilaa. Suomessa on huolehdittu, että EU:ssa ei ole huomioitu tätä riskiä.
Suomeen kohdistuu EU-tason poliittisia ja viranomaispaineita, koska tämä on viimeisiä Länsi-Euroopan maita, joissa 3G-toimilupia ei ole huutokaupattu, vaan jaettu viranomaisen kauneuskilpailuna (ks. s.10–11).
Nykyisessä hallitusohjelmassa on kirjattu, että taajuuksien käyttöoikeuksien myöntämistä voidaan "maltillisesti kaupallistaa", mutta kuitenkin niin, että "taajuuksien käyttöoikeuksien myöntäminen säilyy kansallisissa käsissä".
LVM:n työryhmä siis vastaa EU:n vaatimuksiin toimintamallilla, jonka kanssa voitaisiin elää kansallisten intressien näkökulmasta, jos taajuuksia aletaan kaupallistaa – todennäköisesti EU:n kovasta painostuksesta johtuen.
Työryhmän ehdotuksessa saattaa piileä ovela porsaanreikä. Se nimittäin ehdottaa taajuuskauppaa sallittavaksi nimenomaan 2,5–2,69 GHz:n alueelle, jonne voitaisiin jakaa kolme LTE-tekniikan (Long Term Evolution) ja yksi mobiili-WiMaxin verkkojen toimilupa 15 vuodeksi huutokaupalla tai niin sanotun "kauneuskilpailun" ja korotetun toimilupamaksun yhdistelmänä.
Raportissa kuvataan, että kotimaiset toimijat olisivat tästä taajuusalueesta kiinnostuneita (ks. s. 30–31). Siinä myös sanotaan, että osan kiinnostus riippuisi siitä, toteutuuko taajuuskauppa.
Käymieni taustakeskusteluiden perusteella näyttää siltä, että suomalaiset operaattorit pitävät tuota taajuusväliä liian korkeana laaja-alaisen peiton rakentamiseen, ja enemmän toiveita asetetaan alhaisemmille 700–900 MHz:n taajuuksille (kuten Verizon on tekemässä USA:ssa) tai 1800–2000 MHz:n alueelle,
Huomionarvoista on, että taajuuksien kaupallistamista esittävä raportti ei mainitse lainkaan alhaisempia taajuuksia.
Radioverkkoasiantuntijat voivat täsmentää, mutta perusperiaate on se, että alhaisemmalla laajuudella on halvempaa rakentaa laaja-alaista valtakunnallista peittoa. Jo nyt operaattorit toivovat, että 900 MHz:n tekniikalla UMTS-/HSPA-verkot saadaan laajennettua koko Suomeen.
Tietenkään suomalaiset 3G-operaattorit eivät halua luopua nykyisistä 900, 1800 ja 2100 megahertsin luvista, mutta katseet kohdistuvat erityisesti tulevaisuuden verkkoihin ja taajuustarpeisiin.
Kännykkäverkkojen LTE-tekniikka on yhä kehitysvaiheessa, eikä ole vielä varmaa, mille taajuuksille se eri markkinoilla asettuu. Euroopassa jotkut maat ovat tukeneet +2,5–2,6 GHz tekniikkaa. Suomessa on toivottu, että ainakin pohjoismaat ajaisivat alhaisempaa taajuutta.
Suomalaiset 3G-operaattorit ovat jo päättäneet jatkaa WCDMA-kehityspolkua ja edetä LTE:hen.
Optimistisin kuulemani arvio on, että LTE-verkkoja ja -päätelaitteita voisi olla kuluttajilla vuosina 2012–2015, mutta päätöksiä käytettävistä radiotaajuuksista toivotaan jo ensi vuonna. Mobiili-WiMaxiin ei ole ilmaistu suurta mielenkiintoa, vaikkei sitä ole suljettu poiskaan.
Nykyisten HSPA-verkkojen kehitys ei ole päättymässä. Sinne on tulossa xDSL-liittymistä tuttua channel bonding- ja MIMO-tekniikoita, joilla voidaan kasvattaa kapasiteettia sisään- ja ulospäin. Tavoite on päästä kymmeniin megabitteihin sekunnissa päätelaitteissa ihan käytännön olosuhteissa. Nyt uusimmat Elisan 7,2 Mbit/s nimellisnopeuden HSDPA-verkot lupaavat noin 5 Mbit/s nopeuksia käyttäjille asti.