3G-kytkykauppa saa myös kritiikkiä
Jokseenkin yhtä mieltä Suomessa ollaan siitä, että muiden kuin 2G-puhelinten kytkykaupan salliminen on edistänyt 3G-kännyköiden ja datapakettien menekkiä.
Kaikkia tilanne ei miellytä. DNA:n ja Finnet-leirin edustajat ovat jo aiemmin ilmaisset tyytymättömyytensä, ja tällä viikolla pienehkö 30 000 liittymäasiakkaan haastajaoperaattori GSM Suomi ilmaisi tyytymättömyytensä.
Yrityksen operaattoribisnesten johtaja Jari Isola kirjoitti asiasta HS:n mielipidepalstalla (€) ja lehdistötiedotteessaan. Kiteytin mielestäni pääkohdat uutiseeni.
"Markkinoilla ei ole riittävästi asiakkaita, jotka voisivat operaattoria vaihtaa, vaikka haluaisivatkin. Esimerkiksi GSM Suomelle tulleista liittymätilauksista arviolta puolet tyssää siihen, ettei asiakas voi purkaa edellistä sopimustaan kesken sopimuskauden", kirjoittaa GSM Suomi Oyj:n operaattoriliiketoimintojen johtaja Jari Isola.Tämän hetken arvioiden mukaan liikenne- ja viestintäministeriö on myöntymässä 3G-kytkykaupan jatkumiseen maaliskuun 2009 jälkeen. Ministeriö yrittää kuitenkin huomioida ehdotuksia kilpailutilanteen tehostamiseksi ja kuluttajansuojan parantamiseksi.
Viestintämarkkinalain muutosesitys on vielä niin sanotusti "lausunnolla" eli ehdotuksia ehtii yhä lähettää.
Tunnisteet: Kytkykauppa
