Google-haut S60-alustalla
Googlen mobiilihaku on tähän asti ollut suosimani tapa tehdä nettihakuja kännykällä. Mitään erityistä osoitetta ei tarvitse muistaa, sillä Google ohjaa tähän jo osoitteesta www.google.fi.

Mitäköhän tietoa kännykällä useimmiten haetaan? Minä en ainakaa tiedä. Kuvan esimerkkitilanne ei ole aito.
Googlen mobiilipalveluita (mobile.google.com) selatessa huomasin, että listaan oli ilmestynyt uusi S60-sovellus. Se tuo pitkään toivomani mahdollisuuden saada hakukenttä S60:n perusvalikkoon. Vaatimuksena on, että laitteessa on Edit- tai Ctrl-näppäin, eli esimerkiksi N82:ssa haku on avattava asennettujen sovellusten kautta. Sen sijaan taas N95:ssä ohjelma toimii, kuten olettaisikin.Sovellusta on käsitelty tarkemmin esimerkiksi All About Symbianissa ja Phone Magissa.
Olen pitkään ihmetellyt, miksi Google, Microsoft ja Yahoo eivät tarjoa hakupalveluitaan suoraan S60- ja Windows Mobile -laitteden käyttöliittymiin ilman, että asiasta on julkistettava isoin fanfaareihin Virallinen Yhteistyö Laitevalmistajan kanssa.
Virallisen Yhteistyön nimissä julkistettiin MWC:ssä, että Google-haku tulee Nokian Mobile Search (Haku) -ohjelmaan mukaan. Ohjelman 4.0-versiossa tuota ei vielä ole kokeiltavissa suomalaisella N95:llä.
Peruskännyköissä tilanne on tietysti toinen, koska valmistaja hallitsee tiiviimmin rajapintoja ja ratkaisee, kuka voi integroida palvelunsa ohjelmistoon.
Vaan kukapa tekeee ensimmäiseksi hakupalvelun, jonka kautta löyttää nopeasti puhelinnumerot (ihmiset, yritykset jne) ja paikalliset palvelut sekä netistä haettavat tiedot karttoihin ja sijaintitietoon (GPS-paikannuksen tai GSM-verkkojen avulla) yhdistettynä ja kuluttajalle maksutta? Sellainen palvelu näyttää vielä puuttuvan.
















