[ Siirry blogin etusivulle ]

lauantai, huhtikuu 05, 2008

Nokia E51: WLAN-ominaisuuksissa takapakkia

Työkännykäkseni vaihtui Nokia E51, josta pidän noin yleensä ottaen kovasti. Olen kuitenkin ihmetellyt ensivaikutelmien jälkeen sitä, mihin ovat kadonneet S60:stä vähän tunnettu ominaisuus yhteysosoiteryhmät.

Niistä löytyy Google-haulla muutama maininta suomen kielellä, joista kaksi linkkaa tähän ja työblogiini, ja englanniksi (access point groups) vähän enemmän tuloksia.

Niiden avulla saattoi laittaa 3G- ja WLAN-asetukset järjestykseen siten, että kotona ja töissä käytettiin oletusarvoisesti WLAN-verkkoa, ja muualla taas operaattorin verkkoa. Asetuksen sai määritettyä ainakin S60-selaimeen, mutta sähköpostiohjelma ei sitä tukenut.

Toteutus oli vielä kohteliaasti ilmaistuna kehityskelpoinen. Pudotettiinko ominaisuus tämän takia pois S60 3rd Edition FP1:n myötä? Kuulin parilta Nokia E90:n käyttäjältä, että siinäkään ei ominaisuutta olisi.

Vainoharhaiset voisivat epäillä, että jotkut mobiilioperaattorit eivät ole pitäneet ominaisuudesta, ja se olisi siksi jätetty pois. En usko siihen, koska tässä tapauksessa Nokia jättäisi WLAN:n varmaan kokonaan pois, kuten E52:n kanssa tehtiin AT&T Wirelessille USA:ssa.

Oletteko keksineet jotain kolmannen osapuolen tarjoamaa ratkaisua tähän? En nyt tarkoita yritystason infraa, vaan jotain edullista (tai vielä parempaa: ilmaista) ladattavaa softaa.

Vielä Nokia E70:ssa sain 3G- ja WLAN-asetukset järjestykseen kotona, töissä ja muualla liikkuessa.

WLAN:sta on hyötyä,jos käytössä ei ole rajoittamatonta datapakettia. Ja vaikka olisikin, esimerkiksi kartat, podcastit, musiikkikappaleet ja videot saisi ladattua nopeammin.

Erikoista on, että Nokian laitepuoli lisää WLAN-tukea laitteisiin, mutta softapuoli ei tee hyödyntämistä kovin helpoksi. WLAN on kuitenkin jo lähes vakio-ominaisuus Nokian S60-malleissa.

Tulevaisuus saattaa olla valoisampi. Yhdellä Symbian-saitilla väitetään, että yhteysosoiteryhmät tulevat takaisin S60 3rd Edition FP2:n myötä. Tämä ei kuitenkaan auta E51:n ja E90:n omistajia, jos FP-päivitystä ei poikkeuksellisesti tule firmware-päivityksenä.

Tunnisteet: , , ,

sunnuntai, maaliskuu 16, 2008

Puhelut talteen S60:ssa ilman pippauksia

Kuten olen aiemmin kertonut, esimerkiksi toimittajan ammatissa kännykän tärkeimpiä toimintoja on luotettavasti tallentaa soitetut ja vastatut muistikortille. Nykyisessä työkännykässäni Nokia E70:ssä tämä ei toimi kovin hyvin, koska muisti ei riitä ohjelmien ajamiseen samanaikaisesti Intellisyncin mobiilitoimiston ja F-Securen tietoturvasoftan kanssa.

Yritän siis vaihtaa työkännykkää Nokia E51:een, jossa kokeilujeni perusteella muisti riittää jo moniajoonkin. Siinä (S60 3rd Edition FP1:n mukana) tulee myös vakiona äänitallennin, tosin jostain syystä vain 60 minuuttiin asti.

Puheluiden tallentaminen ei koske vain toimittajia, vaan monet virkamiehet sekä finanssi- ja pankkialan toimihenkilöt ovat kaivanneet samaa mahdollisuutta.

Yhä ongelma on se, että S60:n mukana tuleva tallennustoiminto piippailee viiden sekunnin välein ja herättää keskustelijoissa epäluuloa. Ei auta, vaikka tilanteesta kertoo erikseen.

Ircissä sainkin tänään hyvän vinkin. Jari Tulilahti kertoi käyttäneeensä jo kolme vuotta Ultimate Voice Recorder -ohjelmaa, jolla voi tallentaa muistikortille niin pitkän puhelun kuin AMR- tai WAV-formaatissa vain mahtuu, ja piippauksen saa pois päältä.

Kokeilin vasta ohjelman demoversiota, jossa tallennus on rajoitettu viiteen minuuttiin. Ainakin piippaus pysyi poissa, ja kaikki puhelut saa tosiaan talteen.

Tunnisteet: , ,

sunnuntai, tammikuu 13, 2008

Kännyköiden näyttötarkkuudet

Joni Koski kyselee tuolla naapuriblogissaan, että kyllästyttääkö jo QVGA-resoluutio (240 x 320/320 x 240) kännyköissä, kun aiemmin Nokiakin näytti kokeilleen jo isompia tarkkuuksia (lähinnä 352 x 416/416 x 352).

Minusta esimerkiksi Nokia E70:ssä ongelma on tuon korkeamman erottelukyvyn takia kirjasinkoko monissa sovelluksissa, erityisesti sähköposteissa ja webissä. S60:ssä ei ollut riittävästi säätöjä kirjasinkoolle noinm tarkalla näytöllä.

Sopiva tekstikoko riippuu näöstä, ja siksi säädettävyys onkin tarpeen. Minun huonolla näölläni 352 x 416 on vähän liikaa parin tuuman näytöllä. Enkä ole ainoa, sillä työpaikallani E70 on yksi firman tukemista puhelimista, ja yleisin rutinan aihe on ollut liian pieni kirjasinkoko.

Nokialla on isommat näyttötarkkuudet E90:ssä (800 x 352) ja N810:ssa (800 x 480). Korkea resoluutio toimii etenkin jälkimmäisessä, koska näytöllä on kokoa 4,13 tuumaa. Siltikin joudun suurentamaan kirjasinkokoa selaimessa.

E90:ssä taas tuntuu siltä, ettei S60:tä ole vielä optimoitu hyödyntämään korkeaa näyttötarkkuutta. Esimerkiksi perustilassa (idle) suuri osa ruutualast jää käyttämättä, ja muissakin valikoissa vanha S60 tuntuu olevan vain venytetty 800 x 352 pikseliin. Kieltämättä esimerkiksi Nokia Mapsissa ja web-selaimessa tarkka näyttö on vaikuttava.

Toisaalta, en mitenkään vastusta korkeampia resoluutioita, kunhan se ei pienennä tekstikokoja. HP iPAQ hx4700 oli aikoinaan suosikkini PDA-laitteissa, koska se tarjosi VGA-näytön neljän tuuman näyttökoolla. Kirjasinkoko oli sopiva ja säädettävissä riittävästi. Sen seuraja on syksyllä julkistettu iPAQ 214 Series Enterprise Handheld, jota ei ole vielä saatu ainakaan Suomeen.

Vaan entäpä kuvan ulostulo? Jos mobiililaitteessa olisi esimerkiksi HDMI-liitäntä, voisi kuvia ja videoita katsella isolla televisiolla hyvällä erottelukyvyllä. 720p-ulostuloon kykeneviä älypuhelimia saattaa tulla jo loppuvuodesta, jos Broadcomin hehkutusta on uskominen.

Tunnisteet: , , , ,

torstai, joulukuu 13, 2007

Trend Microkin sai lähteä

Aiemmin kirjoitin raskaista tietoturvaohjelmista älypuhelimille poistettuani F-Securen mobiilisovelluksen, kun se vei Nokia E70:ssä liikaa muistia. Edes web-selaimen käyttö ei enää tuntunut toimivan.

Kokeilin siis ihan uteliaisuuttani Trend Micron sovellusta, joka yhdistää palomuurin, virustorjunnan, SMS-roskapostin (mitä tämä edes on?) ja verkkohyökkäysten torjunnan.

Vaikka N95 8GB:ssä onkin enemmän muistia kuin E70:ssä, ei tämäkään kauan pyörinyt laitteessa. Se aiheutti laitteen hidastumista ja taustalla toimiessaan muistiomgelmiakin pariin otteeseen.

Vika ei tietenkään ole vain ohjelmissa, vaan siinä, että näiden laitteiden ajomuistissa pihtaillaan. Muisti on kallista, eikä sillä voi myydä kaupassa laitteita.

Trend Micron palomuuri halusi välillä estää yhteyteni Jaikuun, Fringiin tai Googlen SMTP-palvelimeen. En tajunnut tuota, kun asetusten mukaan nämä yhteydet olivat sallittuna. Palomuurin kytkeminen pois päältä vasta auttoi.

Toivottavasti todellisia mobiiliepidemioita ei tule aivan lähivuosina, sillä näiden nykyisten ohjelmien kanssa ollaan pulassa.

Tunnisteet: , ,

tiistai, joulukuu 04, 2007

Liian raskas tietoturva

Viime viikolla valtion VAHTI-ryhmä julkaisi älypuhelimen tietoturvaohjeet, jotka on suunnattu valtionhallinnon sisäisen käytön lisäksi kumppaneille ja muille toimijoille. Eikä haittaa, jos muutkin tutustuvat.

Samalla selvisi, että etenkin Symbian-älypuhelimet yleistyvät valtionhallinnossa. Ei se nyt mikään yllätys olekaan, kun Suomessa ollaan.

Jututtamni asiantuntijat tuntuivat olevan sitä mieltä, että muutamia ongelmia on ratkaistava:
  • suuri(n) osa laitteista on vielä ilman keskitettyä etähallintaa

  • laitteiden muisti ja prosessoriteho eivät tunnu riittävän tarvittaviin tietoturvaohjelmiin.
Omat kokemukset tukevat tätä. Työkännykkäni Nokia E70 tuli F-Securen Mobile Anti-Viruksen kanssa. Jouduin poistamaan sen, kun kännykän käyttö oli liian takkuilevaa. Muisti ei tuntunut riittävän usean sovelluksen ajamiseen yhtäaikaisesti.

Uudemmissa S60 3rd Edition -laitteissa ongelmia on saatu korjattu. Jo Nokia E65 tuntuu osaavan jo ajaa useita sovelluksia yhtäaikaisesti.

En tiedä, onko tilanne yhtään parempi muilla tietoturvaohjelmilla. Trend Micro on lupaillut Mobile Security 5.0 Advanced -sovellukseensa palomuurin ja virustorjunnan lisäksi tiedostojen salauksen. Windows Mobile -versio luvataan joulukuun puolivälistä alkaen, ja S60 3rd Ed. -versio ensi kesäksi.

Vaan miksi laittaa keskitettyä hallintaa ja tietoturvasovelluksia, kun uhkat eivät näytä vielä toteutuneen? Logiikka lienee se, että sitten on myöhäistä ihmetellä, kun laitteet ovat jo hallitsemattomina käytössä. Nokia ilmoitti eilen laajentavansa omaa Intellisync-laitehallintaansa myös Nokian Series 40- ja lähinnä Sony Ericssonin UIQ3-puhelimiin.

Tunnisteet: ,

maanantai, lokakuu 08, 2007

Mail for Exchange vs. Intellisync Mobile Suite

Viime viikon Nokian ja TeliaSoneran tiedotustilaisuuden yhteydessä Nokian yritysratkaisujen Baltian ja Suomen myyntijohtaja Petri Häyrinen sanoi, että Nokialle sopii niin maksuttoman Mail for Exchange 2.0:n kuin erikseen lisensseinä tai sovelluspalveluna myytävän Intellisync Mobile Suite 8.0:n käyttäminen.

Tätä onkin kiinnostava katsoa, kun maanantaista lähtien minulla on ollut työpaikan Intellisync Mobile Suite 8.0 koeajossa. Ymmärtänette, etten voi kommentoida firman sisäisiä asioita, mutta yleisellä tasolla tekee mieli todeta pari havaintoa .

Edelleen ihmettelen sitä, että Intellisync toimii melkein kokonaan omana sovelluksenaan, eivätkä viestikansiot integroidu S60:n viestikansioihin. Tuntuu hassulta, että kännykkäfirma tarjoaa S60-alustalle sähköpostiohjelmaa, joka ei integroidu kovin hyvin S60:een.
Monella Nokia E90:n käyttäjällä lienee ihmettelemistä, kun Messaging-nappi näytön alapuolella vie viesteihin, mutta sähköpostit pitääkin lukea eri paikasta.

Hyvää Mail for Exchangeen verrattuna on se, että omia kansioita ja muita palvelimen rerursseja pääsee hallitsemaan kunnolla, myös alikansiot näkyvät (minulla esimerkiksi omansa lehdistötiedotteille ja uutishälytyksille), ja tiedostojakin saa verkkokansioon jakoon.

MfE on kevyempi, joten se ei aiheuta muistiongelmia E70:ssä. Intellisync taas tuntuu putoavan taustalta aika usein. Tämä saattaa johtua enemmän E70:n muistinhallinnasta kuin ohjelmasta.

Monessa firmassa päädytään Intellisynciin tai muuhun kaupalliseen ratkaisuun siksi, että laitteet halutaan etähallintaan. NES:n Petri Häyrinen luonnehti tiedotustilaisuudessa, että jos laitteita on 100–200 tai enemmän, on laitehallintaan syytä panostaa. Sekin vaikuttaa, ovatko ihmiset fyysisesti samassa paikassa vai eri toimipisteissä.

Kiinnostava on sekin, että jo Mail for Exchange tarjoaa kattavamat ominaisuudet kuin jotkin kaupalliset ratkaisut. Tärkeä on esimerkiksi mahdollisuus valita, minä päivinä ja kellonaikoina viestit työnnetään viiveettä puhelimeen (esmes ma–pe, klo 9–17). Smartner Sevenillä tulee kiire kehittää ohjelmaansa, jos aikovat päihittää edes maksuttoman MfE:n tai Windows Mobilen mukana tulevan Activesyncin.

Intellisyncin käyttöliittymä on selkeä, mutta miksi esimerkiksi viestejä ei ole saatu integroitua S60:n viestitoimintoihin?

Myös UIQ 3.0:n Activesync-sovellus on hyvin toteutettu, Sony Ericsson P1i:n kokeilujeni perusteella. Se toimi heti mail2web.com:n Exchange-tilini kanssa ongelmitta. Kenties ehdin palata siihen yksityiskohtaisesti vielä.

Tilanne on kiinnostava myös työryhmäohjelmistojen kilpailutilanteen kannalta. Microsoft Exchangen etumatka näyttää nyt aika vahvalta, kun se on saanut Activesync-tuen keskeisiin mobiilialustoihin sisäänrakennetuksi. Tosin myös IBM on luvannut (ks. loppuosa) jotain vastaavaa Lotus Notes 8.01:een ensi kevääseen mennessä.

Tunnisteet: ,

torstai, lokakuu 04, 2007

Lisää QWERTY-kännyköitä

Nokia ja Sonera kertoivat keskiviikkona Pohjoismaissa tehdystä 1000 vastaajan kyselytutkimuksesta yritysjohdolle ja ylimmille toimihenkilöille. Sen mukaan reilut 40 prosenttia Pohjoismaiden ja puolet Suomen johdosta lukee sähköpostia kännykällään. Paljon numerodataa oli tiedotteessa.

Yhtenä hidasteena sähköpostin tuomiselle, ja toisaalta tärkeänä ominaisuutena mainittiin näppäimistöt. Onkohan QWERTY-kännyköitä tähän nähden yllättävän vähän Nokian valikoimissa? Keskihintaluokassa on E61i ja E70 jäämässä pois. E90 taas on selkeästi yläpäässä, hinnan ja koon puolesta.

Minä ihastuin tilaisuudessa E51:een, jota näpräsin ensimmäistä kertaa. Vielä enemmän toivomuslistalla olisi E70:n seuraaja, koska olen kokenut E70:n näppäimistön aika hyödylliseksi. Sellaista ei ole luvattu, enkä edes tiedä onko E70 käynyt edes kohtuullisesti kaupaksi.

Sitten ovat nämä Blackberry-tyyliset sormi-QWERTY:t, kuten Palmin Treossa, Samsung i600 ja uusi i780, HP:n uusissa iPAQ:ssa, HTC:n mallit, Nokia E61i ja monet muut. En mitenkään muista kaikkia. Näppiäimistö menee pieneen tilaan, mutta näppäimet ovat ahtaassa.

Tai ehkä toinen vaihtoehto onkin ostaa älypuhelin ilman näppäimistöä ja hankkia Bluetooth-QWERTY-näppäimistö. Ajatus tuli Smartphone Show #44:sta (via AAS). Minä en ole toistaiseksi vakuuttunut. Tähän asti kokeilemani näppäimistöt ovat olleet heiluvia ja huteria muovileluja.

Kiinnostava seikka on se, että QWERT-näppäimistöjä tuodaan lähinnä bisneskännyköihin, vaikka yleisen käsityksen mukaan juuri mesettävä ja tekstaava nuoriso voisi olla myös kiinnostunut.

Tunnisteet: ,

keskiviikko, syyskuu 12, 2007

Nokia Maps uudistui

Nokia näyttää nyt uudistavan softiaan nopeaan tahtiin, myös uusilla ominaisuuksilla. Tiistaina julkistettiin uusi Nokia Maps.

Tiedotteen mukaan kohteiden ja PoI-pisteiden hakemisen pitäisi olla helpompaa, ja GPS-tilan näkyä selkeämmin graafisessa navigointitilassa.

Uudessa versiossa navigointipalvelua pitäisi päästä myös kokeilemaan maksutta kolme päivää.

En päässyt vielä asentamaan, koska ainakaan smart2go.com:ssa uutta versiota ei vielä tarjota E70:lle. Toivottavasti se on sentään tuloillaan. Tarkoitan sitä, että E70:n, N80:n ja N80IE:n näyttöresoluutio (352x416)poikkeaa muista nykyisistä S60-malleista.

Tunnisteet: , , ,

lauantai, syyskuu 08, 2007

Pari hyvää IRC-clientia S60:lle

On ikävä tuottaa pettymys, jos luulit, että IRC tarkoittaa Web 2.0 -sukupolven nuorten kuvienjakoa webissä. Blogimerkintäni ei koske IRC-Galleriaa, eikä luvassa ole linkkejä puolipukeisiin Galtsu-tyttöihin.

Sen sijaan asensin työkännykkääni parikin ihan oikeaa IRC-ohjelmaa. IRC on siis Internet Relay Chat, tiettävästi suomalainen keksintö 1990-luvun alulta. Jos et tiedä siitä, tuskin se kiinnostaakaan.

Aiemmin en ollut löytänyt hyvää IRCaussoftaa S60 3rd Editionille, mutta nyt niitä on äskettäin (tai, keväästä lähtien itse asiassa) ilmestynyt ainakin kaksi.

Mobilewaysin WirelessIRC maksaa rapiat 18 euroa (kokeiluversiossa 15 käyttökertaa), kun taas Sami Kuhmosen Tokavuh-firman kehittämä mIRGGI on ilmainen, mutta tekijä ottaa vastaan vapaaehtoisia lahjoituksia.

mIRGGI

WirelessIRC

Asensin molemmat, mutten ole osannut vielä päättää, kumpi on parempi. Kummassakin kirjasinkoko on säädettävissä, ja toimivat hyvin Nokia E70:n vaakatilassa QWERTY-näppäimistön kanssa. Tosin mIRGGI:ssä osa keskustelu- ja komentorivistä jää minulla E70:ssä ruudun ulkopuolelle jos kirjasinkokoa suurentaa esimerkiksi 100:sta 150:een.

Molemmissa kanavat avautuvat omiksi välilehdikseen, joiden välillä voi vaihdella nopeasti pikanäppäimillä. Ohjelmissa voi tallentaa komentosarjoja, kuten usealle kanavalle liittymisen, jne. WirelessIRC:ssä voi myös ruksia etukäteen yhteystavat, joita haluaa käytettävän.

WirelessIRCissä on huomatakseni muutenkin enemmän säätöjä ja muttereita, ja jotenkin pääsin sen kanssa helpommin alkuun. Keksittyäni miten komennot syötetään myös mIRGGI toimi sujuvasti.

En ole vielä osannut valita, kumpi on suosikkini, joten tarkempi arvio saattaa seurata myöhemmin. Monille mIRGGI:n ilmaisuus on ratkaiseva valintaperuste.

IRCausohjelmille lienee nyt jonkin verran kysyntää, kun QWERTY-näppäimistöt ovat yleistyneet. Kokeilin ohjelmia kuitenkin vasta E70:ssä.

Windows Mobilessa olen käyttänyt Kim Nybergin kehittämää ilmaista SmartIrc.net:iä.

Tunnisteet: , ,

torstai, syyskuu 06, 2007

"3G-puhelimet pätkivät pahasti", kertoo Yle

Ylen Kuningaskuluttajassa oli tänään raportti 3G-kännyköiden ja erityisesti älypuhelinten ongelmista. Minun oli tarkoitus vihjaista siitä etukäteen, mutta unohdin sen itsekin. Päivitetty klo 21:19 / 21:31: Juttu on nyt lisätty Ylen arkistoon.

Ylen toimittaja soitteli minullekin ja kyseli vinkkejä siitä, millaisia ongelmia erityisesti uusissa 3G-älypuhelimissa on ollut. Tekstiversio webissä on suppeampi kuin itse juttu, jossa tuodaan esille myös muistiongelmia, selaimen käytettävyysseikkoja ja operaattoreiden datahinnoittelua ilman erikseen sovittua pakettia.

Kerroin muun muassa noista "yhteysvirhe"- ja "verkko varattu" -tapauksista, mutta myös muistin loppumisesta herkästi esimerkiksi web-selaimen kanssa, päivitysten mahdollisista epäonnistumisista ym. S60-puhelinten piirteistä. Tekstiversiossa keskitytään vain puheluihin, mutta itse ohjelma on

Jutussa tyylikkäästi operaattorit syyttävät kännykkävalmistajia ja Nokian edustaja kiistää edes kuulleensa tällaisista. "Emme ole todenneet tätä ongelmaa, joten ohjelmistopäivitys ei voi siihen vaikuttaa", sanoo Kuningaskuluttajassa teknologiajohtaja Sebastian Nyström Nokiasta.

En ihan usko Nyströmin väitettä, koska olen kuullut useista lähteistä näistä 3G-puheluiden ongelmista keskustellun Nokian sisäisissä blogeissakin.

Samsungin ja Sony Ericssonin edustajat kieltäytyivät Ylen toimittajan mukaan kommentoimasta kokonaan, joten eivät nekään tästä pisteitä kotiin vedä.

Jos joku ei muka aidosti ole kuullut esimerkiksi Verkko varattu -ongelmista, jo haulla tästä blogista löytyy useiden käyttäjien kokemuksia ja linkkejä foorumeihin.

Vaan on parannustakin tapahtunut. Olen voinut pitää Nokia E70:tä uusimman firmwaren myötä jo pitkään 3G-tilassa, eikä ongelmia ole ollut edellisen huoltokeikan jälkeen montaakaan kertaa. Muistia ei tietenkään ole tullut lisää, eli moniajo on edelleen kelvoton.

Tunnisteet: ,

keskiviikko, elokuu 22, 2007

Selaimen suosikkilinkit

Toisaalla keskusteltiin siitä, mitkä ovat kännykän nettiselaimessa kirjanmerkkeinä, eli useammin käytössä olevat palvelut. Tämä on oikeastaan aika kiinnostava juttu, koska se kertoo miten laajasti erilaisia palveluita käytetään, ja millaisilla selaimella.

Minulla on Opera Minissä ja S60-selaimessa aika vähän kirjanmerkkejä, ja satunnaisessa järjestyksessä:

Uutisten seuraaminen suoraan selaimella on vähentynyt, sillä nykyisin seuraan enemmän uutisia RSS-lukijan kautta ja avaan sitten suoraan uutisen, jos juttu vaatii lukemista.

Lista on kuitenkin yllättävän lyhyt. En siis käytä moniakaan palveluita säännöllisesti.

Perinteisten WAP-palveluiden käyttäminen loppui E70:n myötä lähes kokonaan, koska en jaksa käyttää kahta eri selainta. S60-selaimella wap.sonera.fi taas näyttää tosi hölmöltä. Minun osaltani on käynyt kuten veikkasin toisessa blogissa; WAP-kuoli.

Tunnisteet: , ,

tiistai, elokuu 21, 2007

Kokeiltua: Mail for Exchange 2.0

Työkännykkäni Nokia E70 palasi viimein tänään huollosta. Päämies / Sonera Piste (tai mikä onkaan) ei pysynyt firmalle luvatussa viidessä päivässä. Huolto kesti yli kaksi viikkoa.

Tapin korjauksen ohella softa oli vedetty sileäksi. Siispä hakemaan esimerkiksi Mail for Exchange uudelleen. Huomasin, että siitä on julkaistu uusi versio. Muun muassa All About Symbian kertoo, että monia kaivattuja parannuksia on tehty, kuten kalenterin kokouskutsujen lähettäminen ja vastaanottaminen (öö, miten kutsu lähetetään?), tehtävien synkronointi sekä tietojen haku laitteesta ja palvelimelta (GAL).

GAL-hakua en saanut aivan toimimaan oikein, sillä se tuntuu toimivan minulla vain hakemalla koko Etunimi Sukunimi -yhdistelmää, ei vain toisella. Palaan siis asiaan, kun olen onnistunut kokeilemaan kunnolla noita uusia ominaisuuksia.

Asennus meni alle viidessä minuutissa, ja taas ovat kalenteri, yhteystiedot ja sähköpostit ajan tasalla. Vielä kun saisin saman palvelun työsähköposteillekin.

Minua miellyttää Mail for Exchangessa se, että ohjelma integroituu kokonaan S60:n kalenteriin, yhteystietoihin ja sähköpostiin. Nokian monipuolisemmassa Intellisync Mobile Suitessa hämäsi tarve erilliseen sovellukseen ja käyttöliittymään.

Tunnisteet: ,

maanantai, elokuu 13, 2007

Tee-se-itse vai huoltopäivitys

Useampikin kollega on kysellyt kannattaako Nokian tai muiden valmistajien kännyköiden firmwaret päivittää itse vai viedä huoltoon. En minä tiedä. Se tuntuu olevan tuurista kiinni. Millaiset ovat onnistumisprosenttinne?

Jotkut ovat valitelleet Nokian S60-laitteiden menneen softapäivityksessä tilttiin, mutta toisilla taas toimii ongelmitta. Syitä voi vain arvailla. Erilainen softakokoonpao? Löystynyt USB-liitäntä? Tiedonsiirtohäiriö?

Huoltoon viemisestä on vähän vaivaa, mutta ainakaan laitteen ei pitäisi kadota pidemmäksi aikaa. Tietysti jos itse laitteessa on fyysistä vikaa, huoltokin kestää. Minun E70 on ollut nyt viikon poissa ohjaintapin korjausta varten. Softan päivitin sitä ennen, mutta tappi ei alkanut toimia, joten tulkitsin ongelman laiteviaksi.

Olen muuten yrittänyt löytää helppoa ja nopeaa palikkaa lisätä blogiin suomenkielisiä huutoäänestyksiä. Ottaisin ilolla ehdotuksia vastaan. Kaikissa löytämissäni tuntuu saavan kysymykset tai vastaukset vain englanniksi.

Huolloiista ja takuuvaihdoista täällä keskusteltiin ainakin lokakuussa 2005.

Tunnisteet: ,

lauantai, elokuu 04, 2007

Sports Tracker lisää liikuntaa

Joskus on pienestä kiinni, mistä tulee innostus myönteiseen, vaikkakin ehkä pieneen elämänmuutokseen. Olen saanut tällaisen pienen inspiksen Nokian Sports Trackeristä, jolla nykyisin mittaan ja seuraan kävelylenkkejäni.

Olen ollut toivottoman laiska ylläpitämään kuntoani. Sports Trackeriä kokeillakseen oli vähän pakko lähteä liikkeelle ja kokeilla erilaisia reittejä, ja näin kuuden kilometrin päivittäisestä lenkistä on tullut tapa. Ja koska ohjelmasta saa dataa ulos, olen innostunut lisäämään vauhtiakin. Tämän hetken kävelylenkkitahti on 6,5 km alle tunnissa, eli ei tässä vielä urheilukisoihin tarvitse sentään hakea.

Väite liikuntaa lisäävästä vaikutuksesta on vähän liioittelua, mutta minun kohdallani se on vaikuttanut näin, vaikkei ohjelman käyttö olekaan ollut kokoajan ongelmatonta ja tulokset tarkkoja. Niistä oli asiaa aiemmissa merkinnöissä.

Ohjelma muuten tuntuu parantuvan päivitysten myötä, joten huonoa ensivaikutelmaa kannattaa päivittää. Huomasin, että uusimmalla softaversiolla yhdstelmä Nokia E70 + LD-3W kerää ja piirtää jo melko tarkasti oikea reittiä, eikä hyppelehdi herkästi ympäriinsä.

Tunnisteet: , ,

maanantai, heinäkuu 30, 2007

Truphone: viimein toimiva VoIP-softa

Olin asentanut N95:een Truphonen luettuani aikeista lanseerata palvelu Suomessa. Asetukset ja sovellukset tulivat tekstiviestinä, ja käynnistyksen jälkeen klikkasin valikosta haluamani WLAN-tukiasemat.

Tänään töiden jälkeen kotona tapahtui jotain erikoista. Soitin veljelleni, joka kysyi ihmeissään mistä soitan. Vastasin, että kännykästä. Hetken ihmettelyn jälkeen kuulin, että soitan +1-alkuisesta numerosta eli USA:n maakoodilla.

Tutkin asetuksia ja selitys löytyi. Olin määrittänyt, että internet-puhelu on oletusarvoinen yhteystapa, joten puhelin yhdisti puheluni Truphonen kautta Soneran 3G- tai GSM-verkon sijaan, vaikka siis soitin N95:n yhteystietojen kautta GSM-numeroon.

Truphonen S60-sovelluksella asetukset on helppo määrittää. Ohjelma näyttää käytettävissä olevat yhteydet ja tukiasemat, yhteyden tilan, omien kontaktien tavoitettavuuden, oletuksena käytettävän yhteystavan ja muuta hyödyllistä.



Näin sulavaa SIP-protokollan internet-puheluiden integrointia kännykkään en ole aiemmin kokenut. Ja nyt ymmärrän, miksi brittioperaattorit ovat yrittäneet rampauttaa Truphonen. Lisäksi minulle voi nyt soittaa USA:sta maksutta tai edullisesti +1-suuntanumeron liittymään.

Kokeilin ohjelmaa tänään vielä myös E70:ssä, ja hyvin se tässäkin toimii. Edellä kuvatun vahingon voi välttää valitsemalla oletusyhteydeksi matkapuhelinverkon.

Aivan täydellinen puhelu ei ollut. Välillä puheen viive tuntui hyppäävän jopa pariin sekuntiin, mutta kokoajan tuntui siltä, että puheesta saa selvää.

Mihin sitten käyttäisin Truphonea? Se tarjoaa edullisia, alkaen 0,3 €/min ja yleensä noin 0,2€/min hintaisia kännykkäpuheluita melkein mihin tahansa maailmassa, ks. hinnasto. Puhelut lankaverkkoihin Britanniassa ja USA:ssa ovat maksuttomia.

Suomessa nettipuheluita saa toki esimerkiksi Saunalahdelta, mutta asetusten määrittäminen käsin on yllättävän hankalaa. Ja vaikka kuinka seuraan ohjeita, en saa Saunalahden palvelua toimimaan kotini WLAN-verkosta.

WLAN-verkko ei tietenkään ole pakollinen tai edes tarpeen, jos liittymässä on kokonaan kiinteähintainen datapaketti.

Sitä en osaa sanoa, kuinka paljon palvelulle lopulta on käyttöä. Kotimaan sisällä on halvinta soittaa puhelut GSM-verkossa työsuhdeliittymällä, ja ulkomaanpuheluita varten minun pitäisi ostaa puheaikaa Truphoneen omaan piikkiin.

Työnantajalla pitäisi olla siis sopimus Truphonen kaltaisen yrityksen kanssa, jotta homma toimisi.Bisnesmalli siis tökkii, mutta teknisesti kiva softa.

Tunnisteet: , , , ,

sunnuntai, heinäkuu 01, 2007

Lomavarusteet lomalle

Jee, loma alkaa virallisesti! En taida olla ainoa, sillä blogin lukijamäärät ovat juhannuksen jälkeen pudonneet reilusti.

Poppia uima-altaalle

Mitä varusteita ja vempaimia pakkaatte mukaan matkalle tai mökille?Alla omaa listaani:
  • kamera (+laturi)
  • MP3-soitin (+laturi)
  • matkakauittimet (+patterit)
  • kännykkä (+laturi)
  • kännykkään 2 Gt microSD-kortti
  • varakännykkä (+laturi ja välikappale)

Harkitsin myös näitä

  • kannettava PC (+laturi)
  • jatkojohto

PC:n hylkäsin, koska sillä olisi liian helppo surffata netissä, seurata sähköposteja ja lipsua lomalta seuraamaan työasioita. Lisäksi sitä voisi vahingossa tehdä megalomaanisen datalaskun.

Vaikka Creative Zen Sleekini on jo kulunut ja sangen kookas soitin, sen akkukesto on aika hyvä ja äänenlaadussa en huomaa valittamista. Laitteessa on koko 14 Gt musiikkivarastoni, joten minun ei tarvitse arpoa mitä pakata mukaan.

Lisäksi hain Nokia Mapsiin Italian Veneton alueen kartan ja tutkailin Google Earthillä etäisyyksiä Venetsiaan ja Veronaan sekä naapurimaahan Sloveniaan.

Kartat kannattaa hakea Nokia Mapsiin etukäteen.

Google Earthillä ja Mapsilla on hauskaa virtuaalimatkailla etukäteen ja laskea vaikka etäisyyksiä.

Google Maps for Mobilesta (jota siis arvioin jo aiemmin) ei ole ulkomailla juuri iloa, koska karttoja ei pysty lataamaan etukäteen.

Datasiirto maksaa Italiassa TeliaSoneran asiakkaille 0,37 € / 50 kt TIM:n ja Windin verkoissa, tai 0,55 € / 50 kt Omnitelin (Vodafonen) verkossa. Tarjolla siis megakalliit ja sikamegakalliit vaihtoehdot.

Otan kaksi kännykkää siltä varalta, että jos saan jostain hommattua paikan päällä pre-paid-liittymän dataominaisuuksilla loman ajaksi, voin käyttää sitä kuvien lähettelyyn, navigointiin ym. sovelluksiin.

Yritän seuraavan neljän viikon ajan kotonakin vältellä PC:tä ja uutisia aktiivisesti, joten päivitykset ovat aika pitkälti tauolla. Muistakaa kuitenkin palata elokuussa tänne. Hyvää kesää!

Tunnisteet: , , , ,

lauantai, toukokuu 19, 2007

SPMark ja S60 3rd Edition

Ajoin viimein aiemmin mainitsemani SPMarkin Nokia E70:ssä ja N95:ssä. Kiva testi, pyörii paljon hienommin kuin aikoinaan ensimmäisissä S60-laitteissa.

Ilmaisversiossa ei pysty ainakaan lähettämään tuloksia nettiin, jotta niitä voisi tietokannasta vertailla muiden käyttäjien tulosten kanssa. Tulosten vertailu ja ympärillä käytävä keskustelu huomatakseni juuri tekivät 3DMark-ohjelmista suosittuja Windowsilla. Tuollainen yhteisö on onnistuneesti rakennettu myös JBenchmarkin ympärille.

Ihmettelen myös ohjelman tietojen tarkkuutta. System Information -valikko sanoo esimerkiksi N95:stä seuraavaa:

Saman prosessorinopeuden ohjelma antoi myös E70:lle. Muistelin, että molemmissa olisi kuitenkin nopeampi prosessori. Forum Nokian N95-speksit sanovat, että CPU on ARM 11 332 MHz, ja E70-spekseissä sanotaan 220 MHz.

Tulosten vertailusta, siellä aiemman blogimerkinnän perässä oli käyttäjien lähettämiä pisteitä. Lisään sinne myös saamani E70- ja N95-tulokset.

Tunnisteet: , , ,

sunnuntai, toukokuu 13, 2007

Kokeiltua osa II: Nokia Sports Tracker

Edellisen merkinnän jälkeen monta kommentoijaa ilmaantui selittelemään, että käytän väärää GPS-laitetta tai olen kenties ollut paikoillani.

Ensinnäkin, Autopause-ilmoitusta tuli, vaikka olin reilusti liikkeessä. Minulla on asetuksissa oletuksena oleva 1 km/h.

Toiseksi, en tiennyt että käyttämäni Nokian LD-3W-GPS-sovitin olisi tarkoitettu vain autokäyttöön, kuten joku kommenntoijista edellä arvioi. Mikä soveltuisi kävelykäyttöön?

On vaikea uskoa, että esimerkiksi Nokia N95:llä saisi tarkempia tuloksia, kun sen integroidun GPS:n herkkyys on muuten todettu sangen heikoksi.

Tein tänään toisen lenkin. Se meni Sports Trackerin kannalta aivan pieleen. Noin 6 km kävelylenkki oli ohjelman mielestä yli 30 km.

Nyt ei onnistunut. 6 km kävelylenkki oli Sports Trackerin mielestä yli 30 km. Nokian GPS-palikka näytti saavan kokoajan signaalia.

Alkuun dataa näytti kertyvän oikein, 100, 200, 300 metriin asti jne. Jossain vaiheessa matka hyppäsi neljään kilometriin ja myöhemmin paljon enemmän. Jälkikäteen reittipisteiden karttaa katsellessa ihmettelen, mistä nuo tiedot oikein tulevat? Eikö softa mitenkään suodata täysin epärealistisia tuloksia? Ei kävelyvauhdissa hypätä 500 metriä tai pidemmälle 10 sekunnissa.

Ymmärrän, että metsä, korkeat talot jne voivat tuoda heittoa, mutta näissä tuloksissa on vakavampaa ongelmaa. Ohjelman mukaan olen hyppinyt Espoossa ympäriä Friisilää ja Kuitinmäkeä satoja metrejä sekunnissa. Eikö virheellisiä sijaintitietoja siis karsita?

Reitti on oikea, mutta Sports Tracker on laskenut mukaan 50–500 metrin heittoja. Miksei selvästi virheellisiä GPS-paikannustietoja suodateta kokonaan pois?

Kokeilen ohjelmaa vielä jollain toissella S60-laitteella selvittääkseni, onko näissä ongelmissa kyse E70:n softavioista.

Tunnisteet: , ,

Kokeiltua: Nokia Sports Tracker

Tunnustan heti, etten ole himourheilija. En ole edes siedettävä. Vaan olen vielä hetken alle 30 v. Ehkä tilanteen ehtii korjata?

Kokeilin kuitenkin Nokia Sports Trackeriä, kun moni on kommentteja kysellyt. Harvoja säännöllisiä liikuntamuotojani on noin 6,5 km lenkki kotoa ja toista kautta takaisin. Siispä Nokia E70 ja Nokian LD-3W-palikka taas pieneen olkareppuun. GPS ja ohjelma päällä, nyt näyttää toimivan.

Ensimmäinen ongelma tuli 300 metrin jälkeen, kun puhelin soi. Puhelun jälkeen E70 buuttasi. Reitti siis keskeytyi. Onneksi data ei kadonnut kokonaan.

Yksi jatkuva ongelma sen sijaan ärsytti. Vaikka GPS-palikka näytti saavan kokoajan signaalia, Sports Tracker antoi jotain Autopauselta kuulostavaa virheilmoitusta ja keskeytti tulosten ottamisen parin minuutin välein. Hämääkö liike yhteyttä E70:n ja GPS-sovittimen välillä?

Matka-aika ja sitä kautta keskinopeudet tallentuivat väärin. Matkan pituus vastaa osapuilleen käsitystäni.

Kävelylenkin jälkeen vein tiedot Google Earthiin. Heittoa kartalla on aika paljon, esimerkiksi koukeroita joita en ole lainkaan tehnyt ja metsäpoikkeamia, joissa en ole voinut käydä.

Jo Sports Trackerissä näkyi, ettei dataa kerääntynyt oikein. Noin 70 minuutin lenkki kesti ohjelman mukaan alle 30 minuttia. Keskinopeudekseni ohjelma laski 12,4 km/h. Alle puolet tuosta lienee totuus.

Jos tiedot pitäisivät edes suunnilleen paikkansa, Sports Tracker antaa kiinnostavaa dataa, kuten graafi keskinopeudesta suhteessa aikaan tai korkeuteen.

Sports Tracker antaa kiinnostavaa visuaalista ja numerodata. Tässähän kiinnostuu parantamaan suoritustaan. Tai edes lähtemään liikkeelle.

Minulta kesti hetken opetella käyttöliittymä, eli vakioreitin tallentaminen ja kierrostoiminnot. Osuin alkuun jatkuvasti Lap-toimintoon, vaikka olisin halunnut vain yksinkertaisen reitin tallennuksen. Ehkä ohjelmassa voisi olla opastava aloittelijamoodi ja pro-moodi erikseen.

Aiemmalla yrityksellä ohjelma oli jostain syystä lopettanut datan tallentamisen, olikohan sitten mennyt GPS-linkki tai muuten virhetilanne sotkenut.

Reitin tuloksineen sa tallennettuna KML-tiedostoksi, jonka voi viedä ainakin Google Earth -ohjelmaan tai katsoa Google Mapsilla webissä. Google Earthissa sain yhdistettyä katkenneet reittiosuudet, mutta koko matkalta en dataa saanut talteen. Matka-aika näkyy myös väärin. (Klikkaa suurentaaksesi.)

Lopuksi on lisättävä, että teknisistä ongelmista ja erityisesti hämäävästä jatkuvasta "autopausesta" huolimatta Sports Tracker vaikuttaa kiinnostavalta, ja on saanut skarppaamaan kävelylenkkien kanssa. Ja kyseessähän on aivan virallisestikin vasta NRC:n beta-projekti.

Tänään yritän taas uudelleen. Valmistelutoimia: E70 pakotettuna GSM-verkkoon ja kaikki taustasovellukset pois päältä. Puheluihin en vastaa.

Nokia Sports Tracker -kommentteja muualla:

Tunnisteet: , ,

lauantai, huhtikuu 21, 2007

N95:n integroitu GPS vs. Bluetooth-GPS

Täälläkin on käsitelty aihetta ja painetum Tietokone-lehden N95-tuotearviossa valittelin, että N95:n GPS tuntui kummallisen hitaalta verrattuna kokemuksiini SiRF III -piiriin perustuvista Bluetooth-GPS-palikoista.

Eilen luinkin AP Areenalta väitteen, ettei N95:ssä olekaan SiRF III -piiriä, vaan yhden piirin Texas Instrumentsin ratkaisu (NaviLink 4.0 GPS5300) kännyköihin. Nopea Googlaus toi lisää spekulaatioita muttei vahvistusta. Forum Nokian speksit eivät paljasta asiaa. Vertasin kokemuksia Nokian LD-3W:hen, jota täälläkin kommenteissa suositeltiin. Se löysi minut E70:n kanssa parhaimmillaan alle 30 sekunnissa.

Jos tämä pitää paikkansa, miksi TI:n piiri on niin paljon hitaampi kuin Bluetooth-GPS-sovittimissaa on?

Ei N95 ollut poikkeuksellisen hidas integroiduksi GPS-kännykäksi. Aiemmin olen kokeillut HP:n ja HTC:n GPS-kämmemikroja, ja niissäkin harmitti hitaus.

Asiasta mitään tietämätön voisi arvailla, ettei Bluetooth-GPS-sovittimissa käytetty ratkaisu vielä sovi fyysisen tilan ja virrankulutuksen puolesta kännykkään.

* * *

Autonavigoinnissa ei pakosti ratkaise, jos kestää enintään 5--10 minuuttia ennen kuin sijainti voidaan vahvistaa. Spontaanissa kaupunkikytössä ("missä olen?", "missä on lähin pizzeria") nopeudella on minusta iso vaikutus käyttökelpoisuuteen.

Veikkaan muuten, että aika moni tavallinen kuluttaja alkuvaiheessa pettyy rankasti kännyköiden GPS:ään. Elokuvissa ja TV-sarjoissa GPS tuntuu toimivan kaikkialla jopa metrotunneleista alkaen, paikannus tapahtuu sekunnissa ja pysyy kokoajan tarkasti mukana.

Samoiten Bluetooth-GPS:ään tottuneet voivat pettyä nykyisiin integroituihin toteutuksiin. Näin minulle ainakin on tähän asti käynyt.

Tunnisteet: , , , ,

maanantai, helmikuu 19, 2007

Kokeiltua: Nokia Maps ja Bluetooth GPS

Kirjoitin toisessa blogissa Nokian maksutta jakaman karttaohjelman julkistuksesta ja ennakoin vaikeuksia Navicorelle, Route 66:lle ja TomTomille. Softaa oli heti kokeiltava, mutten ole ehtinyt taas hetkeen kirjoitella tänne.

Nokian tarjoama smart2go perustuu siis syksyllä ostettuun Gate5:n ohjelmistoon. En tutustunut siihen aiemman omistajan aikana, joten en pysty vertaamaan onko jokin muuttunut.

Vasemmalla navigointitila (puheopasteineen). Oikealla karttahaku Barcelonasta 3GSM-messujen tuntumassa.

Softa tuli saataville viime viikonloppuna, joten olen päässyt jo vähän kokeilemaan sitä Barcelonassa ja kotimaisessamissa. Tämä on iso juttu. On yllättävää miten harva on asiaa tajunnut.

En nyt tiedä tappaako Nokia kokonaan kilpailevia softia, mutta tiukille ne joutuvat. Kun näin hyvän peruskartan reittihakuineen ja nähtävyyspisteineen (PoI, Points of Interest) saa ilmaiseksi, nousee minulla ainakin kynnys maksaa softasta.

Nokia Mapsissakin pisteestä pisteeseen -navigointi maksaa, mutta palvelun voi ostaa tarpeen mukaan vaikka viikoksi tai kuukaudeksi käyttöön. Esimerkiksi Pohjoismaiden navigointipalvelu maksaa noin 6€ / viikko, 8 € / kuukausi, 60€ / vuosi tai 70 € / vuosi.

Joustavuutta tuo sekin, että kartat voi ladata mobiililaitteella 3G-/WLAN-verkon yli, tai halutessaan PC-softalla muistikortille. Kilpailevissa softissa on tähän asti pitänyt valita joko-tai.

Windows-softa on tehty .NET 2:lla. Karttojen kopiointi oli USB-muistitilassa helppoa.

Kokeilin softaa E70:llä erillisen Bluetooth-GPS-palikan kanssa. Teknisesti tämä toimii hyvin, mutta erillinen GPS-palikka ei suosi spontaania käyttöä. Toivottavasti GPS:stä tulee vähitellen vakio-omiaisuus.

Monesti GPS:ää tarjotaan vain autonavigointiin, mutta minulle Nokia Maps oli ainakin tosi hyödyllinen viime viikolla Barcelonassa. Hain sillä eri tilaisuuksien osoitteet ja arvioin, kannattaako Firan ulkopuolella oleviin tilaisuuksiin ajankäytön kannalta mennä. Tietokannassa näytti olevan myös Barcelonan tärkeimmät nähtävyydet isot maamerkit.

2D-/3D-karttatilat, yövärit sekä kartan loitonnus ja lähennys ovat tuttuja ominaisuuksia. PoI-listalla on kymmeniä kohteita.

Käyttöliittymässä Nokia Maps (Gate5/smart2go) ei vielä pärjää esimerkiksi Navicorelle ja Route 66:lle, sillä näkymä on ajoittain epäselvä ja toimintoja joutuu hakemaan valikoiden takaa.

Välilllä softa ei tunnu pysyvän GPS-palikan mukana, mutta kyse voi tietysti olla yhteensopivuusongelmasta tietyn GPS-sovittimen kanssa tai E70:n hidastelusta.


* * *
En usko, että Nokia Maps tulee arkikäyttöön E70:n kanssa. GPS-palikka ei ole aina mukana. Softa pysyy asennettuna ja jatkossa otan varmasti reissuille GPS:n mukaan. Tulevaisuudessa toivottavasti kännykässäni on integroitu GPS.

Navicoren, Route 66:n, TomTomin ym. vastaavien hinnoittelu- ja toimitusmalli (muistikortilla) on minusta liian raskas, joten voin hyvin kuvitella tarvittaessa ostavani Nokia Mapsiin navigoinnin tai kaupunkioppaat vaikka matkan ajaksi.

Nokia 6110 Navigator

3GSM:ssä julkistettu Nokia 6110 Navigator (450 € ennen veroja) sisältää GPS-sovittimen. Nyt Nokialla on siis kolme tuoretta GPS-kännykkää. Kiinnostava kysymys on, tuleekohan GPS:stä jatkossa kameran kaltainen perustoiminto? Paljonko SiRF III -piirin laittaminen maksaa?

6110 Navigatorin mukana tulee muuten vielä Route 66:n softa. Sen kehittäminen aloitettiin ilmeisesti ennen Gate5-kauppaa.

Tunnisteet: , , ,

tiistai, joulukuu 19, 2006

Vuoden 2006 parhaat ja pettymykset

Vuosi alkaa olla blogini osalta lopuillaan, koska poistun piakkoin offline pariksi viikoksi Aasian lämpöön. Hotellissa Thaimaassa olisi tarjolla WLAN ja voisin ottaa kannettavan PC:n mukaan, mutta en halua. Sen sijaan otan mukaan kirjoja, lehtiä, MP3-soittimen ja kuulokkeet. Parin viikon ajan minun ei tarvitse seurata tuoreimpia uutisia.

Lehdillä ja web-medioilla on jonkinlainen yleisöäänestys vuoden parhaista tuotteista ja tärkeimmistä ilmiöistä, joten pitäähän valinnat olla blogin pitäjälläkin. Jätän välistä tosin yleisöäänestyksen. Valinnat ainakin kokoavat yhteen vuoden puheenaiheita.


Kamerakännykät

Nokia N73 onnistuu yhdistämään kohtuullisen kevyissä ja pienissä kuorissa laajennettavan S60-laitten, joka on kohtuullisen hyvännäköinen. Ulkokuori on halvan muovinen ja ainakin osa kappaleista löysiä. Kamera on laitteiden parhaimmasta päästä. S60 tuo laajennettavuutta.

Haastajaksi nostaisin SonyEricsson CyberShot K800i:n. Sen kamera on ajoittain jopa N73:sta parempi, mutta Suomessa S60-alusta tuo vain moninkertaisesti paremman palvelu- ja sovellustarjonnan. Jo GPS-navigaattorin asennusmahdollisuus on monille riittävä valintaperuste. Sekä N73:n että K800i:n hinta on realistinen itse ostettavaksi.

Suomen ensimmäinen viiden megapikselin kamerakännykkä LG KG920 osoitti, etteivät pikselit ratkaise. Ei LG:n kännykkä kuitenkaan huono ole, mutta muotoilussa se on melkoinen kummajainen, käyttöliittymä on hieman hidas ja palvelutarjonta jää heikon selaimen takia vaisuksi.


Musiikkikännykät

SonyEricsson on onnistunut Walkman-puhelimissaan yhdistämään MP3-soittimen ominaisuudet, omalla rahalla kestettävän hinnan ja kohtuullisen koon. SonyEricsson W850i on peruskännykän kokoluokkaa, mutta kamera ja MP3-soitin ovat silti Nokian S60-mallien tasoa.

W850i:tä saa noin 450 eurolla, ja mukana tulee tähän hintaan jo 1 Gt muistikortti. Miinusta tulee MemoryStick Duo Pro -korttien käyttämisestä, jossa ei ajatella kuluttajan etua, vaan Sony-taustaa. MiniSD-korttien saatavuus olisi parempi ja siten hinta alhaisempi. MicroSD-korttien saatavuus on myös parantunut.

Valintani voisi olla myös Nokia 3250 XpressMusic, mutta sitä en ole vielä päässyt kokeilemaan, enkä siksi uskalla hehkuttaa. Ominaisuudet ovat kuitenkin hyvää S60-tasoa ja hina noin 320 euroa 1 Gt muistikortin kanssa.


Tyylikkäimmät

Ohut (valmistajan mukaan ohuimmasta kohdasta 6,9 mm paksuinen) Samsung SGH-X820 teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, ja pidän siitä edelleen. Toki se on vain GSM-puhelin, mutta laite on nätti, näppäintuntuma on hyvä ja ulkonäkö herättää ihastusta. Silti akku kestää ainakin työpäiväksi, vaikka Keilalahden pomot ovat yrittäneetkin päinvastaista väittää.

Maailmalla kehuttu LG Chocolate tuli melkoisessa hiljaisuudessa Suomeen. Näin sen myynnissä muistaakseni Gigantissa, mutta kunnolla en päässyt kokeilemaan vielä. Chocolate on tyylikäs tuote, jos se yksinään riittää valintaperusteeksi. Muista ominaisuuksista ja tasapainosta hinnan kanssa en uskalla sanoa mitään.


Yrityskännykät

Valinta oli tässä vaikeampi, ja harkitsin useiden vaihtoehtojen välillä. Jälleen tekninen Suomi-lisä saattoi ratkaista, koska valintani on Nokia E70. Se tarjoaa kohtuullisissa kuorissa yrityskäyttäjän arvostamat 3G- ja WLAN-yhteydet (E)GPRS:n ohella, tukee useita mobiili-push-ratkaisuja, tarjoaa melko hyvän QWERTY-näppäimistön ja on laajennettavissa omilla sovelluksilla.

E60:een verrattunani valintani ratkaisi kamera ja QWERTY-näppäimistö, E61:een verrattuna taas kamera ja kännykkämäisempi ja taskuun sopiva muotoilu.

Haastajaksi laskisin HTC TyTN:n, jossa on E-sarjalaisia isompi näyttö, isompi QWERTY-näppäimistö (ilman ääkkösnäppäimiä) ja HSDPA-verkkojen tuki (hyvin vähällä tuella). Tytinä on kuitenkin sangen kookas ja raskas laite, joten en voisi kuvitella sitä ainoaksi tai pääasialliseksi kännykäksi.

Hyvältä vaikutti myös Samsung SGH-i320, joka on Windows Mobile 5.0 -laitteista selvästi tyylikkäimpiä. En uskalla kuitenkaan hehkuttaa sitä paljon enempää, koska olen vain näprännyt laitetta nopeasti messujen yhteydessä Suomessa ja keväällä 3GSM:ssä.


Videokännykkä

Nokia N93:lla ei ole oikeastaan edes kilpailijoita genressään. VGA-tason videokuvan laatu on halvimpien digivideokameroiden tasoa, ja äänetkään eivät särje useimpien kännyköiden tallenteiden tapaan.

N93:ssa on panostettu myös toistopuoleen. Kuvia ja videoita voi katsella laitteen avautuvan rakenteen muodostaman jalustan kanssa ilman, että laitetta on pidettävä kädessä. N93:n muotoilu rohkaisee kuluttamaan mobiilimediaa. N93:ssa on monia hienouksia, kuten PoverVR:n 3D-kiihdytetty piiri ja mukana tuleva TV-ulostulopiuha.

Miinusta tulee ensimmäisten softaversioiden epävakaudesta ja siitä, että fyysinen rakenne on näin kalliiksi laitteeksi kumman huteraa tekoa. Etenkin takakansi ja muistikorttislotti ovat huterat ja löystyivät jo kolmen viikon kokeilun ja parin tippumisen myötä. En välttämättä uskaltais ostaa tätä omalla rahalla.


Ilmiöt

3G-kytkykauppa on tietysti vuoden mullistavin juttu, joka vaikuttaa ensitietojen perusteella pistäneen kuluttajat päivittämään laitteensa nykyaikaan, mutta vielä jää nähtäväksi, lisääntyykö data- ja sisältöpalveluiden käyttö.

Operaattorit puhuvat hienoisesta ARPU:n kasvamisesta, mutta kovat luvut esimerkiksi mobiilisurffailun ja -sähköpostin käytöstä puuttuvat vielä. Siitä saataneen tietoa ainakin keväällä Coin 2006-2007 -tutkimuksen tulosten myötä.

Windows Mobile pääsi Suomessa operaattorin valikoimiin, kun Saunalahti aloitti HTC TyTN:n tarjoamisen 3G-kytkypaketissa. Saunalahti on jopa mainostanut Tytinää televisiossa, mitä en odottanut ihan heti näkeväni.

Risuja tulee siitä, ettei Saunalahti uskaltanut tiedottaa lanseerauksesta tiedotusvälineille, vaan Tytinä vain ilmestyi valikoimiin. Rohkenen arvata, että Windows-kännykän lanseeraus näyttävästi Suomessa olisi vetänyt muutamankin talous- ja tekniikkajournalistin paikalle. Ei Nokiaa täytyisi näin paljon pelätä.

Toinen ilmiö oli kevään Nokian E- ja N-sarjalaisten markkinoilletulo, joka viivästyi mallista riippuen viikoista useisiin kuukausiin. Soitin ensimmäisen kerran Nokian viestintään tammi-helmikuussa 2006, mutta mitään myöhästymisiä ei myönnetty, vaikka yhtiö oli viestinyt tästä eräille sidosryhmilleen.

Lopulta uutisoin tieton vasta maaliskuussa, kun TalousSanomat kertoi (en löydä juttua enää webistä) E-sarjalaisten myöhästymisestä. Minulla oli E- ja N-sarjalaisten aikataulut tiedossa viikkonumeroita myöten, mutta mitään ei vain toimittajille voitu Nokiasta myöntää. Lopulta esimerkiksi E70 saataville vasta kesäkuun alussa, eli itse asiassa pari viikkoa myöhemmin kuin olin kirjoittanut.

Sama pidättyväisyys jatkui Series 80:n dumppauksen kanssa, jota ei myöskään kuukausiin myönnetty toimittajille, mutta monet muut sidosryhnät tiesivät nykyisten kommareiden tuotannon loppumisesta ja siirtymisestä S60:een.

Pettymykset

Suurin vuoden pettymys Benefon Twig Discovery oli 1,5 vuoden odotuksen jälkeen vaisu ilmestys. Ominaisuudet ja hinta eivät ole mitenkään samassa suhteessa. Itse laite on pari vuotta vanhan perus-GSM-puhelimen oloinen ja tuntuinen, ulkonäöltään vaisu.

Hintaa on kuitenkin noin 550 euroa, jolla saisi melkein isommalla näytöllä varustetun älypuhelimen ja erillisen GPS-sovittimen. Kuitenkin Twigin näyttö on navigaattoriksi tosi pieni. Kenelle tällainen laite oikein on optimoitu? Beenefonin mukaan Twig Discoveryn piti olla juuri kuluttajatuote.

Twigistä ollaan Benefonin mukaan kehittämässä alustaa uusille palveluille, mutta miksi siihen on valittu joku sulautettu Pollex Linux eikä edes saatu tukea ladattaville. Joidenkin tietojen mukaan Java-tuki piti olla, mutta yritin siirtää laitteeseen kolmekin eri midletiä, eikä niitä saanut asennettua.


Verkkoflopit

Vuoden 2006 epäonnistuneeksi mobiiliverkkojen supposed-to-be-hitiks ehdotan pikapuhetta (aka PoC, PTT tai PAT). Siitä on puhuttu vuosia, mutta kännykkävalmistajien ja operaattoreiden mukaan standardin piti olla viimein valmis ja yhteensopivien laitteiden tulla markkinoille.

Alkusyksystä ainakin suomalaisten operaattoreiden johtajat antoivat jo vihiä siitä, ettei itse tuotekaan ehkä ole aivan kunnossa, vaikka tekniikka saataisiinkin toimimaan. Yllätyn suuresti, jos täydellinen hiljaisuus enää päättyy ja pikapuhe heräisi uudelleen henkiin.

DVB-H-kännykkätelevision kaupallisen aloituksen viivästyminen Suomessa sisällön osalta ainakin keväällä 2007, mahdollisesti suureksi osaksi vasta syksylle, sai paljon laajaa näkyvyyttä. Merkittävä uusi tieto oli myös tekniikan kypsymättömyys, kun Italiassa käytettävä DRM-toteutus ei olekaan yhteensopiva Nokia N92:n kanssa.

Vielä muista EU-maista ei ole kantautunut huhuja samanlaisista tekijänoikeuskiistoista kuin Suomessa. Tarkoittaako, etteivä järjestöt siellä haista rahaa? Vai eikö keskusteluissa ole edes päästy vielä alkuun? Nuo selvinnevät ensi vuonna.

Kolmas verkkofloppi voisi olla Skypen Symbian-versio, jonka piti olla tulossa vuonna 2005, vuoden 2006 alussa ja tämän vuoden loppuun mennessä. Vielä se ehtii tullla (ja varmaan tämän kirjoitettua heti tuleekin), mutta siitäkin huolimatta Skypen Symbian-kehitys on ollut kumman vaivalloista. Floppiehdokas onkin siis Skypen kännyköiden valloitus.


Verkkolanseeraukset

Elisa päivitti verkkonsa kerralla HSDPA-aikaan, mihin tärkein kilpailija TeliaSonera ei ole halunnut lähteä vieläkään. Elisan ratkaisu olikin vahvasti etupainotteinen, kun saatavana on ollut lähinnä PC-kortteja Windowsille ja 3G-verkon peittokin on ollut heikko.

Elisalle ”mobiililaajakaistan” ja kokonaan kiinteiden noin 20, 30 ja 40 euron datapakettien lanseeraaminen toi kuitenkin paljon myönteistä julkisuutta ja vahvisti käsitystä, ettei TeliaSonera ole enää se ”edelläkävijäoperaattori”, joka tuo uudet palvelut ja tekniikat mobiilimarkkinoille.

Soneraa voi kuitenkin kiitellä varovaisesti MobiiliTV-sovellluksesta S60-alustalle, jota tarjotaan uudella hinnoittelulla 2€ / päivä tai 10€ / kuukausi. Viimein ei tarvitse yrittää laskea siirtyneitä tavuja.

Tunnisteet: , , , , , , , , , ,

keskiviikko, marraskuu 15, 2006

Työkännykkä vaihtoon

Olen hyväksynyt uuden työkännykän sitten vuoden 2002. Edellinen kännykkäni oli Nokia 6210, jota en tosin käyttänyt päivääkään. Nyt olen neljä vuotta käyttänyt kymmeniä eri laina- ja testilaitteita. Kyllästyminen laitteen jatkuvaan vaihtamiseen ja säätämiseen on iskenyt, joten olen valinnut työsuhdelaitteen, jonka kanssa tulee toimeen pidempään. Valintani on pitkän harkinnan jälkeen Nokia E70.

E70 on pääasiassa ammattikäyttöön hyvä laite avautuvan QWERTY-näppäimistön (ja sen valon!), IMAP-sähköpostin (privamailit), web-selaimen, RSS-feedien tuen, tarkan näytön (352 x 416 piks.), S60 3rd Edition -alustan sekä 3G- ja WLAN-verkkojen tuen ansiosta.

Olen edelleen sitä mieltä, että WLAN:n hyödyntäminen on tehty turhan vaikeaksi, mutta voihan tällä satunnaisesti ladata esimerkiksi laadukkaita podcasteja nopeammin ja edullisemmin kuin Soneran 3G-datalla. Ja WLAN voi joskus pelastaa ulkomailla.

S60:lle on Suomessa laajin palvelu- ja softatarjonta, ja voin käyttää laitetta myös oman softa-arkistomme päivittmiseen. Myös erilaiset mobiili-TV-, SIP- ym. uudet palvelut tarjotaan ensin tälle alustalle. Ja sikäli kun saan työpaikan etäyhteyden kännykkään, E-sarjalaisille voin odottaa tukea.

Ja vaikka miten olisi yrityslaite, kamera pitää olla jo muistiinpanovälineenä. E70:n kamera riittää tähän tarkoitukseen. Tärkeää on myös Bluetooth-dialupin toimivuus kannettavassa, ja uusien PC Suite -versioiden myötä tämä ei ole ollut enää ongelma.

Oikeastaan ihastuin tähän konseptiin ja 6800 Messenger -kategorian aikaan vuosia sitten, mutta S40 oli liian rajoittunut alusta. Erityisesti Java-midlettinä toteutettu sähköpostiohjelma oli kelvottoman hankala ja hidas. S60-versiosta oli huhuja toista vuotta, ja osasin odottaa sellaista (silloin "6830") ennen julkistusta.

Ongelmiakin E70:ssä on. Muistinhallinta tökkii edelleen, ja moniajo jää siksi surkeaksi. Akku voi loppua helpostikin kesken työpäivän, jos sitä ei huomaa jatkuvasti ladata. Näyttötarkkuus tekee sen, että kirjasinkoko on liian pieni monissa toiminnoissa. Luettavuutta voi parantaa vaihtamalla ulkoasuteemaa.

Lisäksi E70 on minusta vähän hassunnäköinen. Olen pitänyt sitä jopa ajoittain rumana. Tämä on tietty painotuskysymys, minulle ominaisuudet ovat aina olleet ulkonäköä tärkeämmät. Kenties tuota QWERTY-näppäinkantta voisi silti hioa seuraajaan vähemmän silmiinpistäväksi.

Jos en olisi suomalaisessa yrityksessä töissä, valintani voisi olla myös HTC MTeoR tai Samsung SGH-i320. HTC TyTN on hieno, mutta minulle liian iso ainoaksi laitteeksi. Enkä vielä luota PocketPC:hen puhelimen alustana. Työn puolesta aion jatkaa tietysti Suomessa saatavien merkkien seuraamista.

Kommareihin natsani eivät riitä, enkä toisaalta sellaista enää haluaisikaan. 9300:n, 9500:n ja viimeisimpänä 9300i:n valmistuksen loppuminen on tainnut jo varmistua. Aikanaan E80 / E90 (tjsp) seuraavat, mutta niistä ei vielä paljoa tiedetä. Series 80 tippuu pois, se lienee varmaa.

Mikä on ollut viimeisin valintanne ja miksi? Saa myös kertoa, jos laite meni omaan tai Jonkun Muun (TM) piikkiin.

Lopuksi puffaan sen verran omaa duunia, että Tietokone-lehden marraskuun numerossa (TK 13/2006, 7 €) on s. 48 alkaen asiaa yrityskännyköiden etä- ja laitehallinnasta. Palautetta saa lähettää.

Tunnisteet: , ,

lauantai, lokakuu 07, 2006

S60-teema selkeämmäksi

Liittyen aiempaan kirjoitukseeni S60-teemoista, Tommi vinkkasi S60-sovellusblogissa S60 3rd Edition FP1:n ulkoasuteemaan, joka on saatavana myös nykyisille laitteille.

Muistin viimein tänään kokeilla sitä, ja hyvältä vaikuttaa. S60 3rd Editionin originaalin teeman tummansininen tausta oli etenkin viestien luettavuuden kannalta heikko. Musta Valkoinen teksti ei erotu riittävän hyvin teeman tummansinisellä taustalla. Uusi on selvästi parempi

Tämä tuli tarpeeseen, koska tähän asti en ole löytänyt kovinkaan toimivaa teemaa. Kaikissa ovat grafiikat sekoilleet pysty- tai vaakatilassa, tai tekstin luettavuus ollut heikko.

Asensin teeman E70:een, ja se tuntuu tukevan sekä pysty- että vaakatiloja ongelmitta.

Tunnisteet: ,

maanantai, syyskuu 04, 2006

Kohta GPS kulkee kivasti mukana - osa II

Jatkona aiempiin kirjoituksiin uudesta GPS-palikasta selä navigaattoreista ja -sovelluksista, innostuin viikonloppuna kokeilemaan muutamia ohjelmia. GPS tuntuu nyt hyvin ajankohtaiselta, kun BT-GPS-palikat halpenevat ja pienenevät, ja kuten kerroin torstaina (huomatakseni ensimmäisenä Suomessa), Nokian edustaja vahvisti Nseries-navigointilaitteen tulevan ensi vuonna. TalousSanomat kertoi seuraavana aamuna, että niitä tulee useitakin. Epävirallisesti tuota on tietystu spekuloitu jo pidempään.

Asensin siis Mobile Gmapsin. Se on hauska lelu, vaikken hyötykäyttöä keksikään. Ohjelmassa voi kokeilla Googlen ja MSN:n karttoja ja satelliittikuvia. Molemmissa tiedot ovat Suomen osalta ilmeisesti vuosia vanhat.

Tein alkuun sellaisen havainnon, että S60 3rd Editionissa (ainakin N93:ssa ja E70:ssä) Bluetooth-GPS-vastaanotin näkyy sisäisenä (internal) GPS-sovittimena. Ja vastoin kuin moni aiemmin epäili, GPS-laitteen hyödyntäminen Javan kautta tuntui onnistuvan hyvin.

Asensin ohjelman myös HP iPAQ hw6915:een, mutta sen sisältämä Esmertecin J2ME-toteutus ei onnistunut juttelemaan sen enempää laitteen sisäisen GPS-sovittimen kuin Bluetooth-GPS-sovittimen kanssa. Asensin siis seuraavaksi Microsoftin Virtual Earth Mobilen, joka sentään tunnisti iPAQin GPS:n.


Lisäksi kokeilin Hain Mobilea, mutten saanut sitä juttelemaan Nokia 6630:ssa BT-GPS-palikan kanssa. Softa vain jämähti, buuttaus ei auttanut, joten en jaksanut setviä asiaa enempää.

Lisäksi kokeilin vielä iPAQissa mukana tullutta TomTomia. Se on perinteinen navigaattori, joka on suomennettu kohtuullisesti. 2D-/3D-opasteet ovat selkeät, ja ohjelma osaa ainakin teoriassa neuvoa perille myös jalankulkijan ja pyöräilijän. Suomesta en saanut liikenne- ja säätietoja päivitettyjä.

En koe ulkoista BT-GPS-sovitinta satunnaisessa käytössä kovin käteväksi, koska se a) pitää muistaa ottaa mukaan, b) voi kadota helposti ja c) pitää vielä laittaa erikseen päälle. Millaisia palveluita integroitu GPS sitten mahdollistaisi?

  • Satunnaisen navigoinnin. Olen vieraassa paikassa sattumalta, tai jokin palvelu on kateissa.
  • Haku- ja hakemistopalveluissa, kuten Eniro ja Fonecta. Voin etsiä vaikka lähimmän kiinalaisen ravintolan tai muita palveluita, ja saisin tietysti reittiopasteet kartalla perille.
  • Kaiken datan "geotäggääminen", vähän Flickrin tapaan. Kun otan kuvia ja videoita, niihin tallentuisi tarkka sijaintitieto. Tämä olisi tietysti kohtuullisesti mahdollista jo GSM-solupaikannuksella.
  • Sijaintiin kytketty mainonta. Tämä ei taida tiukan lainsäädännön vuoksi koskaan toteutua. ("Pistäydy meille taas oluelle, keskioluttuoppi nyt vain 4,2 euroa!")

Mihinköhän muuhun sitä voisi GPS:ää hyödyntää? Kennu näyttää jo kokeilleen blogissaan paikannustiedon yhdistämistä kirjoituksiin.

Minä ajattelin seuraavaksi kokeilla useiden valmistajien ns.. peruskännyköillä, onnistuvatko ne kommunikoimaan Javalla BT-GPS-palikan kanssa.

Sony Ericssonin uusien mallien pitäisi ilmeisesti tukea JSR-rajapintaa. Mobile Gmaps on ensimmäinen ohjelma, mutta aiemmin ehdotettiin muitakin. Se tarkoittaisi, että GPS:ää voisi hyödyntää laajemmin kuin vain Symbian- ja Windows Mobile -laitteissa.

Tunnisteet: , ,