Kännykällä videoneuvotteluun
(Päivitetty 15.9.2008. Onhan parissa E-sarjalaisessakin etukamera.)
3G-verkon piirikytkentäisistä videopuheluista ei vaikuta tulleen hitti. Perustelen tätä sillä, etten koskaan näe kenenkään soittavan niitä. En ole havainnut ilmiötä Suomessa, mutta en muuallakaan Euroopassa.
Silti aika monissa 3G-puhelimissa on kaksi kameraa, takana se varsinainen digipokkarin haastaja, ja edessä videopuheluita varten.
Voisiko kameraa hyödyntää vielä johonkin? Kenties. Perjantain Talouselämän juttu kertoo, että esimerkiksi Nokiassa harkitaan videoneuvotteluiden tuomista kokoustilojen lisäksi kannettaviin tietokoneisiin ja matkapuhelimiin.
Kannettavan integroitu webcam sopiikin kohtuullisesti tähän tarkoitukseen, mutta entä kännykän kamera? Laitteelle pitäisi ainakin olla jonkinlainen teline, jotta kädet ovat vapaana kokoustamisen ajan. Sellainen Nokialla oli aikoinaan 6630-puhelimelle, jossa ei ollut etupuolen kameraa.
Kaikissa Nokian Eseries-malleissa ei tosin ole etupuolen kameraa, joten niistä ei videoneuvotteluun ole. Korjaus: Uudessa Nokia E71:ssä ja E90.ssä etukamera on mukana.
Toisaalta voi miettiä, kuinka moni haluaa naamansa kokoukseen rakeisena pikselimössönä. Vielä en olisi valmis sanomaan, että videopuhelut ovat viimein lyömässä itsensä läpi kännyköissä.
Kommentit: 12
Eikös tuo kamera ole myös ainakin E66:ssa?
Itse en ole nähnyt kuin kerran jonkun soittavan videopuhelun. Tämä oli silloin kun 6630 oli tullut markkinoille ja jollain operaattorilla (saunalahti?) oli ilmaiset videopuhelut muistaakseni kaikkiin numeroihin. Itse yritin tämän vuoden alussa käyttää videopuheluita parikin kertaa kun saunalahdella oli parin viikon kampanja. Homma kaatui siihen että verkko on täällä mitä on, eikä yhteys pysynyt 3g:nä täällä tai vastaanottajan päässä. Ehkei se tekniikka ihan vielä ole "valmis".
E71:ssä on etupuolen kamera; samoin E90:ssa on toinen kamera, kun puhuu kansi auki videopuhelua.
Tarkempaan kuvaan on kai tullut luureihin tukea (VGA), ja nimenomaan se takapuolen kamera on videopuheluissa käyttökelpoinen, koska siinä on paljon paremmat ominaisuudet ja voi siis käyttämään tukemaa omaa puhetta.
Jos haluaa omaanaamaansa näyttää niin etupuolen kamera toki helpottaa, samoin esim. viittomakielellä puhuessa.
Yleensä kuvan tarve tulee keskin puhelun, jolloin still kuvat voi heittää MMSllä, mutta silloin joskus tarvetta saada livekuvaakin, jolloin unholaan jäänyt huonosti operaattoreilla tuettu videojako olisi käyttökelpoisempi.
Monissa käytännön tilanteissa riittää että kuva liikkuu yhteen suunta. tai yhdeltä monelle.
Ne joilla on pieniä lapsia (toivottavasti) tietävät mihin videopuheluita voidaan erinomaisesti käyttää.
Pienet lapset jotka eivät vielä osaa puhua puhelimessa, osaavat kuitenkin "puhua" videopuheluita, kun näkevät kuvan ja monesti vastaavat esimerkiksi nyökkäilemällä, joka ei näy tavallisessa puhelimessa.
Itse olen käyttänyt tätä vuosia kaikkien lasteni kanssa, en voi käsittää miten operaattorit eivät ole tajunneet markkinoida tätä pakettia pienten lasten perheille, sillä onnistuneeseen videopuheluun tarvitaan 3G puhelimet videopuhe ominaisuudella molemmissa päissä!
Toinen asia missä kännykkä videot ovat erinomainen asia, ovat piirretyt
Olen jo vuosia sitten ladannut puhelimeeni DVD:ltä konvertoituja piirrettyjä videoita muutaman ja niillä saadaan lapset hyvin rauhoittumaan tai pysymään hereillä esim. autossa, metrossa jne.
Nykyisin tämä käy vielä helpommin kun voi nauhoittaa suoraan TV:stä eyeTV avulla ja exportata iTunesiin ja sieltä iPhoneen ;)
Näissä molemmissa on mielestäni mittava hyödyntämätön markkinapotentiaali. Niin suuri että aikoinaan rekisteröin tuota piirrettyjen puhelimeen tuomista varten piirretyt.fi domaininkin vain tuodakseni tuon idean markkinoille, mutta se on jäänyt kun aika ei vaan kaikkeen riitä.
Kännykkä TV taas on vaan surkea idea jo siitä(kin) syystä, kun ei oikeata telkkariakaan enää haluta juuri katsoa livenä (tallentavat digiboxit)...
Onhan noita tosiaan E-sarjalaisiakin etukameralla.
Minulle oli vain jotenkin tallentunut vanha muistikuva asiasta, mikä on erikoista sinänsä, koska E71 on tuossa pöydällä ollut koko ajan.
Videopuhelu on loistava juttu! Norjasta Suomeen olen muutaman kerran soitellut.
Kameran laadulla ei ole mitään väliä, kun yhteys on täyttä pikselimössöä (kotimaassakin), mutta kuulemma uusimpien luurien välillä pitäisi toimia laadukkaampi videopakkaus videopuheluissa, että pitäisi pikselöityä vähemmän? Ei aavistustakaan mitkä luurit parempaa koodekkia tukevat, jos mitkään.
Olisi tosin kiva, jos videopuhelun voisi tallentaa.
Videosharing-ominaisuuteen en ole tutustunut, videopuhelua jos voisi jakaa livenä nettiin, se olisi jees.
Niin ja Nokian luureillahan voi vaihtaa kameraa kesken videopuhelun, niin olenkin usein zoomaillut maisemia sillä takapuolen pääkameralla. Ja zoomihan toimii myös videopuhelussa.
Jaa... minulla on sellaisia käyttökokemuksia että puhe tai video toimii vain toiseen suuntaan ekalla kerralla, aina pitää soittaa ja kokeilla uudestaan muutaman kerran että kuva ja ääni pelaa molempiin suuntiin. Puhelinpari on htcp3600 tai htc diamond ja vastapuolella nokia 7390. Muuten kyllä on ollut muutamia kertoja tarpeen ja kätevä esim. kalusteiden valinnassa kaupassa kun vaimo ei ole mukana ostoksilla.
Enpä ole minäkään nähnyt ikinä kenenkään puhuvan videopuhelua. Tuskin ihmiset edes tietävät, mitä se maksaa ja kelle.
Ihmisissä on sellainenkin kiusallinen ominaisuus, että heidän leukansa näyttää rumalta alaviistosta. Siksi kamera pitäisi ripustaa jonnekin korkeammalla.
Olen pari kertaa kokeillut videopuheluita N82:llani eikä sen enempää itselläni ole ollut sille käyttöä. Nykyisellään videopuhelu on aika turha ominaisuus mutta Valton ajatukset sen käyttömahdollisuuksista ovat kiinnostavia.
Itse olen miettinyt että yksi potentiaalinen käyttökohde olisi mahdollisuus soittaa kännykällä videopuhelu suoraan pikaviestimeen ja päinvastoin. Eli kännykkä <-> mese videoneuvottelu.
Joissain töissä tämä olisi hyödyllinen kun voisi ottaa palvelukeskuksen tietokoneelta suoran liveyhteyden työkaveriin paikan päällä ja päinvastoin, työntekijä paikanpäältä voisi ottaa yhteyden suoraan keskukseen esim. kysyäkseen neuvoa tai näyttääkseen tilanteen.
eli ainaskin elisan puhepaketteihin kuuluu nuo videopuhelut, eli ei maksa ekstraa...itte käyttelen kovastikin kun lähipiirissä on 3g-kapuloita kiitettävästi. toki kuvan laatu saisi olla parempi.
En ole koskaan kokeillu videopuheluu, tänä vuonna tuli vasta MMS viestien lähetys mahdollisuus Thaimaassa..
Lähetä kommentti
<< Etusivulle