Suomalaista iPhone-softaa pukkaa
Suomalainen kehittäjä on vääntänyt pari ensimmäistä iPhone-ohjelmaa. En tiedä ovatko ne ensimmäiset suomalaiset iPhone-softat Applen kaupassa App Storessa, mutta ensimmäisten joukossa kuitenkin. Applen kehittäjiksi on rekisteröitynyt muitakin suomalaisia.
Vaitonaisuutta aiheuttaa se, että Applen SDK:n NDA kieltää viedä julkisen keskustelun kehitystyökalujen sisällöstä, ja toisaalta moni ei halua työnantajansa takia tulla julki nimellään.
Nimimerkki mcMike väänsi iPhonelle numeropelin iFocus, jonka saa jo App Storesta. Kiinnostavampi on minusta iTeleText, joka nimensä mukaisesti hakee teksti-TV-sivut iPhoneen. Idea on sama kuin Symbian-toteutuksissa, joita on ollut saatavana peräti vuodesta 2002 alkaen.
Sivuja voi lukea sekä pysty- että vaaka-asennossa, ja sivunumerot annetaan tökkäämällä ruutua. Ohjelma hakee sivuja jo ennakkoon, ja ne latautuvatkin yllättävän nopeasti.
ITeleText on kaikessa yksinkertaisuudessaan sangen näppärä. Mitään takuuta noin 5 € maksavalle softalle ei saa, ja sehän perustuu netistä ladattaviin teksti-TV-sivujen kuviin. Tässä vaiheessa suomalaisia kanav ia on mukana kuusi, ja sivut tuntuvat näkyvän ongelmitta.
Maksullisessa iTeleTextissä on helppo siirtyä sivusta toiseen. Numerot annetaan tökkäämällä ruudulle avautuu virtuaalinäppäimistöä.
Ohjelma on vielä App Storessa hyväksyttävänä, mutta pääsin kokeilemaan softaa jo etukäteen.
Tunnisteet: iPhone
Kommentit: 10
iPhonen SDK vaatii Mac OS X Leopardin.. Jos toimisi Tigerissä (en jaksa päivittää), saattaisin hyvinkin kokeilla iPhone softan kehitystä.. (lähinnä vain vertaillakseni sitä Nokian SDK:iin).
Hieman jaksaa ihmetyttää miksi näitä aikansa eläneitä käyttöliittymiä siirretään webiin ja mobiiliin ja samalla yritetään kopioida saman käyttötottumus ymmärtämättä kuitenkaan käyttökontekstia. Myönnettäköön, että teksti-tv soveltuu jonkin verrran paremmin mobiiliin kuin web-käyttöön. Voisin kyllä äkkiä mielessäni kovitella jonkin jouhevammankin käyttöliittymän uutisten lukemiseen iPhonessa.
Saako YLE:n matskua käyttää noin vain - oliko softassa mainintaa luvista/tekijänoikeuksista?
Teksti-tv on siitä hyvä olla puhelimellekin, että saat luettua uutiset nopeasti ja totutusti. On paljon ihmisiä jotka eivät viitsi lukea mitään uutissivustoja erikseen, vaan heille riittää pikasilmäily teksti-tv:n uutisista.
Itse käytän puhelimessa teksti-tv -sovellusta lähtevien ja saapuvien lentojen seuraamiseen.
On totta, että teksti-tv infra tarjoaa jaalan skaalan ajantaista tietoa. Pointtini kuitenkin oli, että käyttöliittymä on aikansa elänyt.
Massojen käyttötottumuksen muuttaminen ottaa aikansa eivätkä askeleet voi kerralla olla kovin suuret. Onhan tämänkin toki yksi askel kohti mobiilia käyttötottumusta :).
Mobiilissa TekstiTV:ssä on se etu, että se on erittäin kevyt dataliikenteen kannalta ja siksi kätevä esimerkiksi ulkomailla roamattaessa. Pelkän GPRS-yhteydenkin ylitse sivut latautuvat sekunn(e)issa.
Esimerkiksi vaikkapa lätkämatsin pelitilanteen seuraaminen mobiilina. Avaa iTeletext ja sivu jolla viimeksi olit on parissa sekunnissa päivittyneenä katseltavissa.
iTeletext on muuten tänään julkaistu appStoressa.
Toisaalta teksti-tv on käyttöliittymältään olennaisesti modernimpi kuin WAP, johon mobiilikäyttäjät ovat tottuneet. Ilmeisesti telepuusilmät eivät koskaan olleet käyttäneet ilmiötä nimeltä Gopher.
Lisää suomalaista iPhone-softaa!
SpeedTester eli Speden speleistä tuttu nopeustesti.
http://www.iki.fi/jussip/speedtester
http://phobos.apple.com/WebObjects/MZStore.woa/wa/viewSoftware?id=288379285&mt=8
alappes kirjoitti:
Hieman jaksaa ihmetyttää miksi näitä aikansa eläneitä käyttöliittymiä siirretään webiin ja mobiiliin ja samalla yritetään kopioida saman käyttötottumus ymmärtämättä kuitenkaan käyttökontekstia ....
Juju tässä teksti-tv-softassa oli minusta se, että sitä oli heti kiva käyttää.
Samoja kehuja ei voi antaa useimmista Symbian- ja S60-softista. Eikö heidän kehittäjillään ole ammattitaitoa tai -ylpeyttä? Tai osaamista? En tiedä. Lopputulos on kuitenkin insinöörimäisen kankea.
Ehkä Nokia nyt vähentää juuri tuota porukkaa ...
vaga huvitav, aitah
Lähetä kommentti
<< Etusivulle