Jenkit menevät omia polkujaan
USA:n markkinat tuntuvat kehittyvän ihan omaan suuntaansa Euroopasta ja Aasiasta riippumatta. Strategy Analyticsin huhti–kesäkuun 2008 luvut kertovat, että Motorola onnistui yhä pitämään ykkössijansa, mutta vaivoin. LG ja Samsung hengittävät jo niskaan.
Kirjoitin eilen uutisen SA:n markkina-arvioista, mutta juttuja oli muuallakin Suomessa. Kansainvälisessä uutismediassa leviää lähinnä SA:n tiedotteen kopio. Tiedotteessa ei ollut Nokian lukuja; ne piti erikseen kysyä tutkimusyhtiöltä.
Erikoisuus oli kuitenkin neljännen sijan kanadalainen RIM, joka SA:n mukaan nousi Q2:lla jo neljänneksi Nokian ohi.
Nokia jäi siis viidenneksi, mutta kasvatti sentään hieman markkinaosuuttaan ja kappalemääräistä myyntiään. Itse asiassa Nokian reilun 11 prosentin kasvu tuplat neljänneksen viiden prosentin kasvuun muuten.
Tiedotusvälineissä ei ole juuri analysoitu, mistä USA:n tilanne johtuu. Miten maailman suurin kännykkävalmistaja ei saa asemaansa vahvistettua? Hesarin uutiskeskustelussa joku arvioi, että pelkän markkinaosuuden sijaan kannattaisi miettiä kannattavuutta.
"Itse olen ajatellut, että USA:n valloitus ei onnistu, koska sitä ei olla valmiita tekemään mihin hintaa hyvänsä. Voittoprosentit ovat tärkeitä ja kun ei lähde verisesti tappelemaan hinnalla USA:n markkinoista, niin ei tarvitse kärsiä huonosta tuottavuudesta tai jopa tappioista kuten Motorola", kirjoittaa nimimerkki Ana Lyysi.Toisaalta Nokian markkina-asemaa USA:ssa on perusteltua seurata, koska toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo on julkisuudessa sanonut tavoitteeksi kasvattaa markkinaosuutta siellä.
Tunnisteet: USA
Kommentit: 4
Uskoisin että suurimmat syyt ovat bisnes-tasolla eli volyymiltaan suurimmat puhelimet myydään katteella, jota Nokia ei halua. N95:n kaltaiset puhelimet eivät ole ns. haluttuja puhelimia, iPhone on ensimmäinen puhelin jota on jonotettu ja BlackBerry on tavallisten kansalaisten keskuudessa myös haluttu.
Juttelin yhden amerikkallaisen tutun kanssa hiljattain asiasta (ei ole IT-alalla) ja hän kertoi että Nokian puhelimia pidetään yksinkertaisesti huonoina. En saanut selvää mistä tämä käsitys johtuu.
USA:n markkinakanava on tiukasti operaattoreiden hallussa. Nokia taas haluaa myydä suoraan loppukäyttäjille, sillä halpojen mallien katteissa ei ole varaa siivuun operaattoreille.
RIM ei myy pelkästään kapuloita; mukana on myös pushmail-palvelu.
-- LH
Eräs Jenkki kertoi, että USAn operaattorit tarjoavat Nokialaiseen ainoan järkevästi ajateltavissa olevan liittymän ja hinnoittoilun silloin kun Usalainen matkaa ulkomailla.
Ensimmäiseen kommenttiin, olisiko ongelmana käytettävyys? iPhoneen ja Black Berryyn totuneille Nokian puhelin voi tuntua käytettävyydeltään huonolta. Ainakin itse koin Nokiaan siirtyessäni sen käyttöliittymän hankalaksi, vaikka toki nyt 1.5 vuoden käytön jälkeen se tuntuukin hyvältä.
Lähetä kommentti
<< Etusivulle