Kenttäkokeilussa Google Maps ja Nokia Maps
GPS yleistyy kivasti, mutta laitteen mukana tulevista tai erikseen saatavista softista riippuu, mihin paikannusta ja sijaintitietoa voidaan hyödyntää.
Minulla on ollut käytössä Nokian karttasovellus (Maps) alusta lähtien, mutta en ole toistaiseksi pitänyt mielekkäänä maksaa siitä. En aja omaa autoa, ja satunnaiseen käyttöön Nokia Maps 2.0:n hinnasto tuntuu liian kalliilta tai sekavalta.
Nokia Maps 2.0 autonaavigaattorin tilasta. Kartta jää etenkin E71:ssä surkean pieneksi, ja kuva-alasta suuri osa käytetään turhiin mustiin palkkeihin. Navigointi jää puheopasteiden varaan.
Nokia E71:ssä Nokia Mapsin sai kuitenkin aktivoitua koeajaksi maksutta. Se on ollut mukana nyt parilla reissulla, joten olen saanut tuntumaa. Autonavigointi tuntuu toimivan melko hyvin, kunhan "fixin" ottaa ennen matkalle lähtöä. Sijainti löytyy varmimmin, jos laite on etupenkillä ja kojelaudulla. Takapenkkiläisenä sijainnin varmistaminen oli epävarmaa, vaikka 3–5 satelliittiakin löytyi.Kun nappasin E71:ssä paikannuksen päälle kesken matkan, meni pahimmillaan 30 minuuttia ennen kuin se pystyi sanomaan, missä mennään. Näin siis metsän keskellä. Samasta paikasta TomTomin erillinen autonavigaattori sai "fixin" heti.
Google Maps Mobilea kokeilin Apple iPhone 3G:llä ja Nokia E71:llä. Siitä ei selvästikään ole navigaattoriksi, mutta ilmaiset opasteet ovat ihan toimivat. Satunnaisen tarpeeni kanssa tulen toimeen näilläkin. Ongelma on tosin käyttö ulkomailla. Google Maps siirtää hetkessä megatavuja, ja se on verkkovieraillessa liian kallista.
Nokia Mapsissa arvostan mahdollisuutta ladata kartat etukäteen kännykällä tai PC:n kautta. Sen ansiosta ulkomailla tarvitsee siirtää vain vähän tietoa.
Se raja ei ole kuitenkaan ylittynyt, että pääasiassa jalankulkijana tai takapenkin matkustajana maksaisin Nokia Mapsista. Tämä vaatisi lyhyitä tilausjaksoja ja paremmin jalankulkijalle optimoituja karttoja.
Mainoksissa on jo tarjottu Nokian GPS-malleja vuoden navigoinnin kera. Kenties suunta on tämä, että navigointipalvelu paketoidaan laitteeseen mukaan.
Silloin kuluttaja saa kiinteän hinnan, joka on tiedossa etukäteen. Nokia näyttää kuitenkin ensin yrittävän myydän navigointipalveluita – Navteqistahan maksetaan sentään lähes kuusi miljardia euroa.
Google Maps Apple iPhone 3G:ssä (yllä) ja Nokia E71:ssä Reittiopasteet ovat yllättävän hyvät ilmaisohjelmaksi.
Kiinnostavaa on seurata, laajentaako Google karttasovellustaan myös navigaattoriksi tuomalla ladattavat kartat ja jopa ääniopasteet.
Vielä vuosi sitten Google Mapsin tuotepäällikkö Giorgio Scherl kertoi uutisjutussani, ettei Google Maps Mobilea nähdä kilpailijana GPS-navigaattoreille. Se oli kuitenkin silloin. Sen jälkeen moni asia on muuttunut. Ohjelman S60-versio julkaistiin, ja se toi GPS-tuen.
Kartat näyttävät aika vaikuttavilta Apple iPhone 3G:n 3,5 tuuman näytöllä. Se on käynyt selväksi, että vielä iPhone 3G:stä ei ole GPS-navigaattoriksi, johon Nokia Maps 2.0 sentään jo pystyy, vaikkakin ajoittain vain auttavasti.
En ihmettelisi, jos Apple ja joku kumppani tuovat laitteelle täysiverisen GPS-navigoinnin Google Mapsin satunnaisen karttahaun rinnalle. Laitteen 8/16 Gt muistissahan olisi tilaa riittävästi kartoille.
Tunnisteet: Google, GPS, Nokia Maps
Kommentit: 7
Itselläni on myös ongelmia Nokia N78:n ja Nokia Maps 2.0:n kanssa GPS fixin saamisessa. Lähes aina fixin saaminen kestää kauemmin kuin A-GPS:n kanssa pitäisi. Jos valitsee Valikko/Työkalut/Yhteydet/GPS-tiedot, löytyy sijainti lähes heti. Ilmeisesti Mapsissä on siis bugi. Ja nämä tilanteet ilmenevät niin "metsässä", takapenkillä, kuin kävellessäkin.
En nyt tiedä onko Maps 2.0:ssa liian suuret mustat palkit. Reunimmaisesta kun näkee ihan tähdellistäkin tietoa, kuten nopeuden, matkan seuraavaan risteykseen ja suunnan mihin siitä kääntyä.
Itsellä E90 ja E71 ovat olleet autokäytössä välillä. Ei niihin pelkästään luota (ei mihinkään navigaattoriin), mutta helpottaa liikkumista kun hahmottaa paikan. Kun laitteen laittaa päälle ulko-ovesta kävellessä niin jo autossa on fixi saatuna. Sitten vain laite mittariston eteen (ei toimi Audissa) ja menoksi.
E90:n sisänäytölläkin ovat numeeriset ilmoitukset aivan liian pienellä tekstillä, joiden tihruaminen aiheuttaa vaaraa liikenteessä.
Navicoren aikaisempana että nykyisenä Nokia Maps 2.0:n kanssa sen rinnakkaiskäyttäjänä on erityisen selvää Nokian tuotteen hämmästyttävä huonous vanhaan Navicoreen verraten.
Eritoten aivan liian pienten ja myös olemattomien (kyllä!) teiden tulkitseminen suuriksi sekä lisäksi aivan järjettömien ylipitkien reittien ehdotteleminen vaikka sen omalla kartalla näkyy selvästi suorempia reittejä ja vaikka asetukset ovat lyhimmän reitin asennossa, ovat aivan hämmästyttävän surkeita vielä tässä kakkosversiossakin.
Itsellä E71 on tähän mennessä löytänyt aina fixin noin 10 sekunnissa. A-GPS on käytössä, mahtaako Teron laitteessa olla vikaa?
Oli kanssa ongelmia saada pikafixia Maps 2.0:ssa, kun se kapulan erillisessä GPS-tieto softassa löytyi alle kymmenessä sekassa (N78). Siihen puri kytkin "Verkkoperustaisen" GPS:n pois niin johan löysi Mapskin fixin nopsaan.
Olen jonkin aikaa jo kiinnittänyt Nokian mainoksiin, mutta en ole kokeillut vielä Mapsia. Tämän artikkelin lukemisen jälkeen tuli kyllä halu kokeilla. Tänään olisi vielä oiva päivä kokeilla, koska lähdemme reissuun sisämaahan päin. Kiitoksia hyvästä jutusta!
Kokeilin pari kertaa kesällä Kehä I:n väärällä puolella autoillessa iPhone 2G:n "navigointia", eli wlanien ja gsm-tukiasemien sijaintiin pohjautuvaa paikannusta ja Googlen ajo-ohjeita.
Eihän tuo tietenkään täysiveristä PND:tä korvaa mutta hauskaa kuinka hyvin sijainti esimerkiksi Hangon tiellä osuu oikealle alueelle. Ajo-opastus on tietysti oikein koska se ei sellaisenaan tarvitse sijaintitietoa.
Tänään kokeilin sijainnin määrittämistä kun ajoimme tankkaamaan venettä Kulosaaren venebensa-asemalle. Hiukan iso sijaintiympyrä mutta ei nyt ainakaan kokonaan hukassa oltaisi.. ;-)
Lähetä kommentti
<< Etusivulle