[ Siirry blogin etusivulle ]

lauantai, kesäkuu 28, 2008

Kommentteja Soneran iPhone 3G -paketeista

TeliaSoneran Apple iPhone -pakettien julkistus oli eilisen kiinnostavin uutistapahtuma. Julkistus herätti ristiriitaisia tunteita. Tietoja on odotettu kauan, mutta Soneran paketit ovat aika rankat. 24 kuukauden sopimus on tehtävä, jos haluaa iPhonen. Digitoday oli ynnännyt yhteen pakettien kokonaiskustannuksia kahden vuoden ajalta.

En osaa arvioida pakettien houkuttelevutta, kun en maksa laskujani. Se ihmeyttää, että edes tuo TeliaSoneran Large-paketti (~90 €/kk) ei sisällä rajoittamatonta dataa kotimaassa. 1 Gt/kk riittää useimmiten, mutta mistä tavis tietää, kun gigatavu on siirtynyt? En tajua, miksei tähän laitettu selkeyden vuoksi flat-dataa. TeliaSoneralla on yhteiset paketit pohjoismaissa, joten ehkä vika on ruotsalaisten.

Rajoittamattoman datan iPhonelle saa kuitenkin ottamalla erikseen Minun Sonera -liittymän. Silloin myös puheajat, tekstiviestit ym. pääsee valitsemaan haluamikseen.

Kiinnostava lisä on myös HomeRun-pisteiden käyttöoikeus. Näitä on relut 1500, lähinnä Suomessa ja muissa pohjoismaissa. Hyödyllisyys riippuu siitä, matkustaako näissä maissa usein.

Työsuhdeliittymän käyttäjän kannalta edullisin tapa hankkia iPhone 3G (8 Gt -malli) on ostaa pelkkä laite ja tehdä Minun Sonera -sopimus ilman puhetta tai muutakaan (1,99 €/kk * 24 kk = ~ 48 €), eli hinnaksi tulee noin 477 €. 16 Gt -mallin hinnaksi tulee noin 567 €. Nuo ovat linjassa uusien Nokian, Samsungin ja Sony Ericsson älypuhelinten kanssa.

Hämmennystä on tosin aiheuttanut se, että tuleeko iPhone 3G Soneralle operaattori- vai SIM-lukittuna. Eilen asiasta oli vielä vähän epävarmuutta, ja jouduin päivittämään omaa uutisjuttuani tietojen tarkentuessa.

Yhä Matkapuhelininfo.com:n foorumissa joku arvioi, että iPhone vaatisi jonkinlaisen LOCK_A-tyyppisen SIM-kortin. Ovathan nämä kytky- ja operaatttorilukkoasiat aika hassuja. Terveiseni liikenne- ja viestintäministeriöön: Nyt kun sorvaatte viestintämarkkinalakiin uusia 3G-kytkykaupan pelisääntöjä, voisi varmistaa, että laitteet ovat aina saatavissa myös ilman kytkysopimusta ja ettei kahden vuoden sopimusta saa vaatia. Näin LVM on käsittääkseni kaavaillutkin.

En ole päässyt vielä kokeilemaan iPhone 3G:tä, joten en osaa sanoa onko se hyvä. Kovasti laite minua kiinnostaa yhä. Tuon 48 € voisi säästää, jos laitteen saa operaattorilukitsemattomana. Verkkokauppa.com yrittää tuoda laitteen Italiasta, jos ei muuten. Kyselin eilen Verkkokauppa.com:sta, eikä vielä ollut uutta tietoa.

Yritin kysellä Elisasta, saavatko iPhonen Suomeen. Ei kommenttia. TeliaSonerakaan ei kommentoi, millaisen sopimuksen ovat solmineet Applen kanssa. Minulle kerrottiin, että vain Apple saa paljastaa näitä yksityiskohtia, jos haluaa. Apple ei juuri halua.

Uutisen jälkimaininkeja lueskellessa on hauska huomata, miten iPhone herättää suuria tunteita puolesta ja vastaan. Osalla iskee isänmaareaktio Nokian puolesta, toisessa ääripäässä ovat Apple-fanit. Suuri enemmistö suhtautunee asiaan rauhallisemmin. Suomessa myydään vuosittain reilut kaksi miljoonaa kännykkää, eli alle 0,2 prosenttia maailmassa myydyistä kännyköistä.

Numeroita enemmän kyse onkin kai siitä, että Apple iPhone nousee mediatapatumaksi ja tuo jotain jännittävää muuten kuivahkoon kännykkäbisnekseen. Applen tuotteiden ostajia ei haittaa, ettei markkinaosuus ole niin suuri. Itse asiassa se on jopa etu. On kivempaa kuulua eliittiin kuin suureen yleisöön.

Mitä luulette, tuleeko iPhonesta hitti Suomessa? Alla voi myös perustella, miksi aikoo hankkia tai jättää hankkimatta Jeesus-puhelimen.

TeliaSonerasta kerrottiin eilen, että ennakkoon kiinnostuneiksi ilmoittautui yli 10 000. Silloin hintoja ja paketteja ei kuitenkaan ollut vielä tiedossa.

Apple iPhone 3G:stä on odotettavissa ensimmäiset testijutut Suomessa (viimeistään) 11. heinäkuuta.

Tunnisteet:

Kommentit: 19

Anonymous Ilari kirjoitti:

Puhelimena tuo kyllä kiinnostaisi, joskaan ei niin paljon että sen takia enää Soneran asiakkaaksi lähtisin. Myös tuo flat-datan puuttuminen ihmetyttää. Itselle ei tulisi mieleenkään enää ostaa liittymää ilman sitä, olkoonkin sitten vaikka rajoitettu nopeudeltaan.

Täytyy katsoa miltä E90 tuntuu huollosta tulon jälkeen. Ei sillä kuitenkaan tule kuin luettua webiä ja kirjoitettua tekstiviestit. Puhelimena on laite joka, yllätys yllätys, on puhelin. Mielummin ne kaksi erillisitä laitetta taskussa kuin yksi jonka akun hyytyminen poistaa kaiken käytöstä.

Ehkä suurin mutta on iPhonen today-näkymän puutos. Ei sillä että sitä voisi Nokialaisessakaan liikaa kehua, mutta tyhjää parempi.

lauantai, 28 kesäkuu, 2008  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

mikähän mahtaa olla hitti? telia kertoo että ennakkorekisteröityneitä olisi 10 000 ja pitää tuota isona lukuna. voi hyvin olla että iphoneja myydäänkin tuo 10k.

2m kokonaismyynnistä tuo olisi 0,5%. onko tuo hitti?

jenkkeissä iphonea on pidetty isona hittinä, siellä tuota on myyty kuutisen miljoonaa, joista alle puolet on jäänyt att:n verkkoon.

kännykköjen usassa vuosimyynti on luokkaa 140m, joten iphone saavutti 2-4% markkinaosuuden. olisiko se hitti suomessa jos myyntiä tulisi vastaavasti 40-80k?

lauantai, 28 kesäkuu, 2008  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

"Hitti" on aika vaikea käsitys. Esimerkiksi Nokian menestyksen puute Yhdysvalloissa ei juuri bisnestä haittaa, heidän kännykkämarkkinansa hukkuvat kohinaan kun puhutaan esimerkiksi Kiinasta tai Intiasta. Suomen markkinat hukkuvat Nokialla pilkkuvirheeseen. Eli kyse on oikeastaan enimmäkseen siitä mihin suuntaan ollaan menossa, tuleeko Nokialta vielä joskus jotain uutta vai edelleen uusiin kuoriin pakattua vanhaa. Jos länkkärit kyllästyvät tähän ajan mittaan, myös ns. kehittyvät markkinat jossain vaiheessa hyytyvät.

iPhone on kokonaan uutena puhelimena ja/tai puhelinvalmistajana lyönyt varmasti ennätyksiä. iPhone on ns. kalliin luokan matkapuhelin, eli tälläkin saralla se varmasti on ollut hitti.

Onko se lyönyt läpi firmoissa, joissa on tiukat viiden vuoden välein uusittavat puhelinpolitiikat? Tuskin. Onko se myynyt itsensä läpi tavallisen kansan keskuudessa? Ehkä useimmat tietävät mutta ovat todennäköisesti kiinni vanhassa kytkypuhelimessaan vielä eli vaihto ei ole ajankohtainen asia.

iPhone käyttäjiä on melkein helpompi nähdä ulkomailla kuin Yhdysvalloissa, joissa valtaväestöllä on joko Blackberry (koska ovat keksineet tekstiviestit/sähköpostin) tai joku antiikkinen, 80-luvun puhelimelta näyttävä läppäpuhelin ulkoisella antennilla.

iPhonen suurin merkitys mobiilimarkkinoilla on ehkä se, että se on oikeasti tuonut Internetin askelta lähemmäksi. Selain on toimiva ja puhelimen käyttö ikäänkuin edellyttää flat rate data-liittymää (jotta ei tarvitse ajatella kustannuksia). AppStore voi tuoda myös mobiilisovellukset pykälää eteenpäin, syksy näyttää.

lauantai, 28 kesäkuu, 2008  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Ei tule hittiä Suomessa.

1. Liian vähän operaattorivalikoimaa

2. Liian kalliit paketit

3. Lukittu puhelin (jos näin käy) on viimeinen niitti

sunnuntai, 29 kesäkuu, 2008  
Anonymous peter kirjoitti:

iPhone menee hankintaa, oli hinta mikä hyvänsä. Tällä hetkellä mietityttää miten small paketin 100mb tulee riittämään. Kannattaako small paketti lainkaan vai puhelin maksaa kerralla ja ottaa rajoittamaton (3gb) minun sonera data?

Tällä hetkellä asun homerun alueella otaniemessä, mutta liikun paljon ympäri suomea. Onko kellään kokemuksia homerun palvelusta? Miten nämä pk-seudun wlan paikat riittää? Koulussa wlan toimii lähes kaikkialla.

Jos ostan tuon minun sonera paketilla niin kesäksi voin tunkea laitteeseen työsuhdeliittymän niin datan kulutus ei liene ongelma. Medium ja Large paketit hylkään koska en käytä puhelinta puhumiseen/sms niin paljon.

Onko kellään kokemuksia datan kulutuksesta iPhonessa (2G tai 3G)? Siis kyse runsaasta sähköpostikäytöstä ja kohtalaisesta nettikäytöstä. Lisäksi nettiradiota tulee käytettyä jonkin verran. iPhonessa varmasti myös google mapsille tulisi käyttöä. Onko mitään järkeä ottaa ilman rajoittamatonta dataa?

Jos tuon saisi 100min/sms ja rajoittamaton data paketilla niin valinta olisi helppo.

sunnuntai, 29 kesäkuu, 2008  
Anonymous timo kirjoitti:

"Phone menee hankintaa, oli hinta mikä hyvänsä. Tällä hetkellä mietityttää miten small paketin 100mb tulee riittämään. Kannattaako small paketti lainkaan vai puhelin maksaa kerralla ja ottaa rajoittamaton (3gb) minun sonera data?"

Satamegaa ei ole edes hyvä alku. Jo pelkkä nettiradio hyvällä laadulla vie sen megan/minuutti. Nykyään alkaa webbisivutkin olemaan semmoisia järkäleitä, että pelkän portaalin etusivun lataus vie sen megan tai puolitoista.

sunnuntai, 29 kesäkuu, 2008  
Anonymous Wautsi! kirjoitti:

Kyllä tuo iPhone kovasti kiinnostaisi, mutta hintaa on sen verran että työpaikan ilmainen puhelin vie voitno. Myös pelkän puhelimen hankkiminen 24 kk:n sitoutumisella Soneraan ei nappaa, ei sitten yhtään.

maanantai, 30 kesäkuu, 2008  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

iPhone ei pelaa modeemina, saakohan Soneran SIMmia siirrella laitteesta toiseen? Tosin kylla sekin on aika tylsaa. Kotona kun surffaisi mieluummin lapparilla kuitenkin

maanantai, 30 kesäkuu, 2008  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Tuon flat-datan puute saattaa selittyä eräällä jutulla. joku ehkä sanoo tätä salaliittoteoriaksi, mutta itse en näkisi sitä kovin epätodennäköisenä selityksenä.

Applen omilla sivuilla lukee ihan selvästi, että Iphonen siirtonoepus on 2.4 * EDGE:n nopeus. Tuo on todella hidas nopeus eikä tuo ei ole lähelläkään sitä mitä HSDPA-verkoisa pitäisi pystyä siirtämään. Käytännössä 2.4 * EDGE tarkoittaa noin 512-700kbit/s nopeutta.

Väkisin tulee tunne, että noilla Soneran iPhone-pakettien rajoitetuilla tiedonsiirroilla peitellään puhelimen kyvyttömyyttä nopeaan 3G-tiedonsiirtoon HSDPA-verkossa. Kun asetetaan keinotekoiset tiedonsiirtorajat tarpeeksi alas ihmisety rajottaa datan siirtoa kalliiden laskujen pelosa, samalla monelta varmasti jää huomaamatta ettei se puhelin pystykään siirtämään dataa samaa vauhtia esimerkiksi Nokian puhelinten kanssa.

maanantai, 07 heinäkuu, 2008  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Ja se iPhone 3G:n 2.4 * EDGE tiedonsiirtonopeus perustuu tähän sivuun:

http://www.apple.com/fi/iphone/features/wireless.html

Apple ei siis itsekään lupaa suurempaa tiedonsiirtonopeutta, vaikka puhelimessa muka on HSDPA-tuki. Tuo 2.4 * EDGE, vastaa pikemminkin sitä mihin perus 3G-verkossa päästään ilman HSDPA:ta. Pelkkä 3G:hn ei nopeuta paljoakaan, HSDPA on se mikä nopeuttaa. Mutta silti Apple lupa vain noin alhaista nopeutta, jotain outoa tuossa puhelimessa on siis.

maanantai, 07 heinäkuu, 2008  
Blogger rakastar kirjoitti:

Tervetuloa takaisin http://www.naz.net sosiaaliseen verkostoon! Tämä sivusto on esimerkki, miltä sinun sosiaalisen verkoston sivusto voi näyttää http://www.kuvalim.net ? :o

torstai, 28 elokuu, 2008  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

onko iphonessa v�rin� h�lytys

sunnuntai, 28 syyskuu, 2008  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

onko iphonessa varina halytys

sunnuntai, 28 syyskuu, 2008  
Anonymous iPhone kirjoitti:

:)

torstai, 16 lokakuu, 2008  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

After reading you site, Your site is very useful for me .I bookmarked your site!

torstai, 18 helmikuu, 2010  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Saw your site bookmarked on Reddit.I love your site and marketing strategy.Your site is very useful for me .I bookmarked your site!

torstai, 18 helmikuu, 2010  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

After reading you site, Your site is very useful for me .I bookmarked your site!
I am been engaged 10 years on the finance personal software If you have some questions, please get in touch with me.
My Home [b][url=http://www.financepersonalsoftware.com/]finance personal software[/url][/b]

keskiviikko, 24 helmikuu, 2010  
Anonymous debt solution kirjoitti:

great post..., keep up the good work!
debt solution

perjantai, 05 maaliskuu, 2010  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

great experience, dude! thanks for this great post wow... it's very wonderful report.

keskiviikko, 28 huhtikuu, 2010  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle