[ Siirry blogin etusivulle ]

lauantai, toukokuu 24, 2008

Suomalaisten kännyköiden TOP-10

Helsingin Sanomat on julkaissut tällä viikolla juttuja operaattoreiden ja TKK:n COIN-tutkimuksen tuloksista, joista olen kirjoittanut tässä blogissa ja uutisissa jo pari vuotta.

Selvityksen purkaminen on useimmille alaa seuraaville toimittajille liian hankalaa. Siitä ei tule tiedotetta, jonka voisi referoida ja soittaa ehkä kommentit päälle. Ehdotin taannoin TKK:lle tutkimuksen tekijöille, että voisivat pakata materiaalia kansantajuiseen muotoon, jos haluaisivat enemmän näkyvyyttä.

Joka tapauksessa HS ja pari muutakin tahoa olivat tänä keväänä kyselleet lisätietoja, kuten 10 suosituinta kännykkämallia. Ne siis päivitettiin mukaan tuoreimpaan raporttiin (PDF, s. 10). Kymmenen käytetyintä mallia syksyn 2007 mittauksessa DNA:n, Elisan ja TeliaSoneran verkoissa olivat:

Pitkään markkinoilla olleet peruskännykät muodostavat käytetyimpien kärjen. 10 suosituimmasta puhelimesta kaksi on älypuhelimia, seitsemässä on vähintään GPRS-yhteydet ja vain kolme on simpukkamalleja.

Ensin ihmettelin, että miten 3G-kytkypuhelimet eivät vielä näy suosituimmissa malleissa, mutta näkyväthän ne hieman. Nokia N70 on päässyt jo sijalle 5, ja taidettiinpa myös 6630:aa tarjota edullisemmissa paketeissa.

Harmillisesti Saunalahden liittymät eivät ole mittauksessa mukana. Elisa on mainostanut 3G-kytkypaketeissa kalleimpia puhelimia eniten juuri Saunalahti-bröndillä, jonka asiakaskunta lienee aika erilainen kuin "helppous-, perhe- ja taviskeskeskeisen" Elisan. Otaksun näin siksi, että muuten kahta erillistä brändiä ei varmaan markkinoitaisi (=kallista).

Suomessa myydään noin kaksi miljoonaa kännykkää vuosittain. Jos ajatellaan, että aktiivisia kännyköiden käyttäjiä on maassa enintään non 4,7 miljoonaa – en osannut heti tarkistaa virallista arviota – näkee heti, ettei koko laitekanta päivity edes parissa vuodessa.

Huomattavaa on sekin, että 10 suosituinta puhelinta muodostaa alle kolmanneksen kaikista laitteista.

Lisäksi lienee niin, että ne jotka ovat aiemmin hankkineet älypuhelimia, päivittävät myös yleensä uuteen, eli kokonaiskäyttäjämäärä ei välttämättä kasva.

10 suosituimman mallin lista peittää alleen myös sen tiedon, että TKK:n mittauksen mukaan noin 18 prosenttia mitatuista päätelaitteista oli Symbian-puhelimia, suurimmaksi osaksi Nokian S60-malleja. Se tarkoittaa lähes joka viidettä puhelinta. Mittausaneistossa (4M liittymää) se tarkoittaisi noin 720 000 älypuhelinta.

Kotekin tuoreimman matkapuhelintilaston (PDF) mukaan Suomessa tammi–maaliskuussa 2008 toimitetuista puhelimista noin 23 prosenttia laskettiin älypuhelimiksi. Osuus on kasvanut vuoden 2007 kokonaistilastosta (PDF), jossa se oli noin 19 prosenttia.

Nyt siis yli joka viides (ja kesän kuluessa todennäköisesti joka neljäs) uusi puhelin on älypuhelin, ja vuoden tai parin sisään nämä näkynevät myös TOP-10-tilastossa.

* * *

Viimeistään nyt joku miettii, entä sitten? Mitä näillä tiedoilla tekee? Luulen, kuitenkin, että paljonkin. Kännyköiden kehitystilannehan kertoo siitä, millaisia palveluita kannattaa kuluttajille tarjota.

Kuten aiemmin kommentoin TKK:n tutkimus antaa tietoa siitä, kuinka suurella osalla kuluttajista on puhelimessaan Java-sovellusten tuki, kamera, vähintään GPRS-datayhteys ja niin edelleen.

Olen muuten yrittänyt saada operaattoreilta ongittua, kuinka paljon heidän verkoissaan näkyy jo Apple iPhoneja. Elisan tai TeliaSoneran johtajat eivät ole tätä paljastaneet – eivät kenties saisikaan. TKK:n tutkimuksen mukaan määrä oli ymmärtääkseni syksyllä 2007 niin "häviävän pieni", ettei se näkynyt luotettavasti.

Kommentit: 4

Anonymous KTX kirjoitti:

"Selvityksen purkaminen on useimmille alaa seuraaville toimittajille liian hankalaa."

Tai sitten purkamiseen ei nähdä tarvetta tai sitten pidempien selvitysten tekeminen ei ole kyseisten toimittajien työnantajien intresseissä.

Tai sitten Tero on ainoa, joka pystyy siihen.

25 toukokuu, 2008 20:03  
Anonymous KariM kirjoitti:

Joo. Lähdetään siitä että keskivertotoimittaja on kuin keskivertokansalainen: laiska.

Jos ja kun leipä irtoaa helpommallakin, ei viitsitä..

25 toukokuu, 2008 21:40  
Blogger Tero Lehto kirjoitti:

KTX: Olet ihan oikeassa. Juuri tuosta on kyse. Nykyään mediayhtiöissä ei arvosteta sitä, että journalistit käyttävät aikaa asioiden penkomiseen. Ja tätä minä yritän vastustaa, koska toivon myös webiin ahkeraa ja työteliästä journalismia.

Nykyisin tutkiva journalistmi ja muutenkin ahkeruus näyttävät keskittyvän sanomalehti- ja jossain määrin TV-medioihin.

Siitä ei ole kyse, että minä olisin jotenkin erityisen taitava. Vastahan olen toiminut alalla muutamia vuosia.

Jo nyt vain tämä lukijoille asti näkyvä "kustannustehokkuus" harmittaa.

25 toukokuu, 2008 23:36  
Anonymous Ville Karinen kirjoitti:

Toisaalta netin pitäisi helpottaa toimittajan työtä. Joku vanha toimittaja voisi naureskella sitä, kuinka helppoa toimittajan työ nykyään on.

Toisaalta blogeista löytyy luonnollisesti pyyteettömimmät tutkijat.

Mutta asiaan: mitä tällaisella sinänsä huippuloistavallla COIN tutkimuksella tekee, jos datasiirto on samassa liittymässä halvempaa ulkomaillla kuin kotimaassa. Eikö se ole selvää, ettei kannata käyttää kännydataa.

90 snt/per käyttökerta lienee yleisin hinnoittelu kännydatassa edelleen - vuonna 2008! Miksei tutkita myös kännydatan yleisimpiä hintoja, eikä jotain näyttövärien bittimäärää. Eikai moiseen innovaatioyliopistoa tarvita, tuotantotalouden osasto varmaan riittäisi.

27 toukokuu, 2008 14:48  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle