Lukijakuva päihitti ammattilaisen
Torstain HS:ssä oli kiinnostava arvio siitä, että yhä useammin lukijan digikameralla tai kamerakännykällä ottama kuva päätyy lehti- tai web-uutisen kuvitukseksi. Kyse ei ole mistään teknologiainnoasta, vaan toimitus perustelee ratkaisua journalistisesti. HS:n uutisissa julkaistut lukijakuvat ovat katsottavissa netissä.
Torstain juttu kertoo, että iso osa dramaattisista ja äkkinäisistä tilanteista otetuista kuvista on jo muiden kuin ammattilaisten ottamia. Näin arvioi Helsingin Sanomien kuvatoimituksen esimies Markku Niskanen:
Jutun yhteydessä olevassa kaaviokuvassa ehdotetaan PC:n web-selaimen lisäksi kuvien lähettämiseen MMS-viestin ohessa. Mitä kuville mahtaa silloin käydä? Olen luullut, että multimediaviesteissä kuvat yhä pienenneetään muutamaan sataan kilotavuun ja VGA-resoluutioon. Ehkä kuvaajalta sitten pyydetään erikseen parempilaatuinen versio."Riihimäeltä saamamme ensimmäiset lukijakuvat hätkähdyttivät. Lähetimme kuvaajamme Riihimäelle sekä autolla että helikopterilla, mutta paikalle päästyä dramaattisimmat hetket olivat jo ohi. Siksi lukijakuvat päätyivät sekä HS.fi:n että paperilehden etusivuille. Otokset olivat teknisesti laadukkaita."
Artikkeli ei myöskään kerro, onko kuvat yleensä otettu digikameralla vai kamerakännykällä. Ainakin hämärässä otetut kuvat näyttävät sen verran laadukkailta, että veikkaan hyvälaatuista kameraa.
Kommentit: 4
Kyllä MMS:llä kulkee isommatkin kuvat:
Viestit->Asetukset->Multimediaviesti->Kuvan koko->Alkuperäinen
Ovatko operaattorit siis luopuneet kokorajoituksista? Muistelen, että osalla oli vielä rajoituksena 300 kt. Vai tapahtuiko muunnos vasta siinä päässä, kun kuvaa haettiin/lähetettiin toiseen kännykkään?
>Muistelen, että osalla oli vielä
>rajoituksena 300 kt.
Kuvan koko->Alkuperäinen, ei tarkoita että kuva voidaan lähettää aina aluperäisenä, se menee alkuperäisenä jos se mahtuu. mutta monessa luurissa varoitetaan jos näin ei voida tehdä.
Kuvankoko suuri, tai muita vastaavia tarkoittaa yleensä että koon ylittyessä max rajat, niin kokoa pienennetään automaattisesti jotta lähetys onnistuisi.
>Vai tapahtuiko
>muunnos vasta siinä päässä, kun
>kuvaa haettiin/lähetettiin toiseen
>kännykkään?
Jos luuri ei pysty ottamaan niin suurta MMS viestiä kuin se alkuperäisenä olisi, niin toimiva MMS palvelu sovittaa sen luurin sopivaksi, esim pienentämällä kuvia luurin MMS kykyjä vastaavaksi.
Sähköpostiin/www palveluun tulevat MMS viestit pitäisi tulla siinä koossa kuin lähetetty.
En tiedä, moniko käyttäjä keksii mennä säätämään MMS-viestin kokoasetuksista oletusarvoisen pikkukuvan suuremmaksi. Minä en ainakaan keksinyt ennen kuin pomo kommentoi, että lähettämäni kuvat tulevat turhan pienenä. Olin elänyt luulossa, että MMS:n kautta ei nyt vain voi välittää kuvaa suuressa koossa.
Minusta on hupsua, kuinka jotkut lehdet korostavat tekniikkaa lopputuloksen sijaan. En tiedä, kuinka nykyään on, mutta jossain vaiheessa UL 100 ainakin vaati lähettämään lukijakuvat nimenomaan kännykällä.
Kun eräät kansalaisreportterit sattuivat osumaan palaville makasiineille oikeaan aikaan ja ottivat hyviä kuvia digipokkarilla (kännykässä oli vain rupinen VGA-kamera), ainoa keinoa saada ne lehteen oli siirtää ne tietokoneella kännykälle ja lähettää MMS:llä.
Siinä samalla ne kelpasikin kieräyttää Photarin kautta ja säätää vähän dramaattisemmaksi. Läpi kuulemma menivät ja erottuivat edukseen.
Lähetä kommentti
<< Etusivulle