Orange Finland -spekulaatioita
Uutiset maailmalla ja Suomessa ovat kertoneet, että ranskalainen France Telecom mielii pohjoismaalaista TeliaSoneraa.
Taloudellinen puoli on tullut käsiteltyä uutisissa, eikä siinä ole minusta mitään kiinnostavaa tämän blogin kannalta. Vaan entä TeliaSoneran suomalaisten kuluttaja- ja yritysasiakkaiden saamat palvelut ja tekniikka?
Äkkiseltään tulee mieleen, ettei isompi operaattori ainakaan voi heikentää TeliaSoneran palvelukehitystä, joka on ollut jo viimeiset pari vuotta aika vaisua. Älypuhelimet ja 3G-laitteet ovat yleistyneet, mutta Sonera ei ole Suomessa juuri tuonut uutta palvelutarjontaa. Kiinteähintaisessa mobiilidatassakin se on ollut Elisa-leiriä ja DNA Finlandia jäljessä.
Voisiko TeliaSonera Finlandin vaihtuminen Orange Finlandiksi tarkoittaa sitä, että mobiilidataa ja yleensäkin verkkovierailua saisi edullisemmin EU-maisssa? Se on mahdollista, koska isoilla operaattoreilla on näitä diilejä tarjolla.
Toisaalta on mahdollista, että Suomi nähtäisiin Euroopan isoihin maihin nähden pienenä markkinana, johon ei panostettaisi ainakaan uusien palveluiden lanseerauksen alustana. Suomeen tuotaisiin palvelut sitten, kun ne on saatu tuotteistettua pitkälle ja lypsylehmän vaiheeseen.
Todennäköisesti France Telecom myös "selkeyttäisi hinnastoaan" eli nostaisi Suomen hinnat Ranskan ja Britannian hintatasolle. Jotain eroa voisi jäädä paikallista kilpailuvaraa ajatellen.
TeliaSoneran tapauksessa päätöksenteon siirtyminen Suomesta Ruotsiin ei vaikuttanut hyvältä asialta suomalaisille asiakkaille. Sonera luopui siinä rytäkässä entisestä teknisestä etumatkastaan.
Suomen valtio on linjannut TeliaSoneran vain finanssisijoitukseksi. Se voi osoittautua virhearvioksi, koska laajakaista- ja mobiiliverkot ovat jo keskeinen osa yhteiskunnan perusinfraa ja länsimaista kilpailukykyä, siinä missä vaikka energia ja liikenne. Tämä suunta on kuitenkin otettu jo siinä vaiheessa, kun Sonera myytiin Telialle.
Kommentit: 2
Jospa se FT (Orange) tuo Applen iPhonet *kaikkien* suomalaisten saataville. Se uusi malli *halvalla* 3G-mallisena 9,90 e/kk + rajoittamaton data kaupan päälle. Mites Mokia siihen sitten väliin?
Tuoreemmassa uutisessa Orange selittää olevansa kiinnostunut kehittyvistä markkinoista. Tarkoittanee TeliaSoneran omistuksia Suomesta itään.
Suomi on kyllä hyvä testilaboratorio uusille palveluille. Ne saattaisivat jopa lisääntyä.
-- LH
Lähetä kommentti
<< Etusivulle