Suomen "mobiililaajakaistat"
Tällä viikolla saatiin uusia arvioita niin sanotun mobiililaajakaistan käyttäjämääristä Suomessa, kun DNA Finland julkisti Taloustutkimuksella terttämänsä selvityksen tuloksia.
DNA:n selvitysten perusteella Suomessa on tällä hetkellä reilut 200 000 mobiililaajakaistaa, kun määritelmäksi otetaan kiinteähntainen, eli lankaverkkojen hinnoittelumallien mukainen liittymä. Edellisen Viestintäviraston markkinakatsauksen 3/2007 luku oli yli 400 000.
Eroa selittää se, että Viestintäviraston katsauksessa lasketaan mukaan myös ei-kiinteähintaiset, esimerkiksi vaikka 20 tai 100 megatavun datapaketit. Selvitykset eivät muutenkaan ole vertailukelpoisia, koska viraston luvut perustuvat operaattoreiden ilmoittamiin tietoihin kuluttaja- ja yritysliittymistä, DNA:n selvitys taas reilun 1000 vastaajan kyselyyn.
DNA:ssa uskotaan vahvasti kiinteähintaisen mobiilidatan kasvuun. Selvityksessä Viidennes niistä, joilla ei vielä ole tällaista palvelua, ilmoitti harkitsevansa hankintaa. Nyt osuus kaikista vastaajista oli vasta kuutisen prosenttia. DNA laskee siis, että 200–300 tuhatta ihmistä aikoo hankkia liikkuvan laajakaistan tänä vuonna. Silloin käyttäjämäärä nousisi noin puoleen miljoonaan.
Operaattoreilla on markkinointi hallussa, mutta 3G-verkkoihin panostamisessa olisi vielä parantamisen varaa. Pk-seudullakin törmää helposti vielä siihen, että puhelin putoaa 2G-tilaan. Vasteajat ja nopeudet eivät pysty vakaina. Minun kotonani Espoossa saa juuri ja juuri 3G-tilan pysymään päällä, vaikka tämä on suht tiheästi asuttua kerrostaloaluetta.
Kuluttajille markkinoidaan nyt langatonta yhteyttä samoin termin kuin DSL-liittymiä. Rohkenen ennustaa, että tämä aiheuttaa isoja ritoja kuluttajaviranomaisille, kun todellisuus selviää asiakkaille.
Operaattorit tosin yrittävät parantaa 3G-peittoalueitaan. Elisa ja TeliaSonera ovat jo tiedottaneet tavoittelevansa 80–90 prosentin väestöpeittoa, ja DNA kertoo laajentamisaikeistaan ensi viikolla.
DNA:ta voi onnitella onnistuneesta markkinoinnista DNA Mokkulan kanssa. Se on osoittautunut kuluttajille paljon tunnetummaksi kuin mobiililaajakaista, liikkuva laajakaista tai varsinkaan... USB-modeemi. Pelkästään Huawein toimittamaa mallia tuotiin Suomeen tietääkseni viime vuonna yli 100 000.
Minäkin harkitsin tuollaisen USB-palikan ostamista, mutta sainkin sitten yhteyden viimein toimimaan uuden HP:n kannettavan ja Nokian puhelinten kanssa.
Tunnisteet: HSDPA, Kytkykauppa, UMTS, WCDMA
Kommentit: 9
Itse kaipaisin selkeitä tietoja siitä, onko mobiililaajakaistan käyttö rajatonta, vai tuleeko "kohtuullisen" käytön raja jossain vastaan. Aiemmin ainakin Soneralla lienee ollut 5 Gt tms. kuukausittainen siirtoraja.
Toivottavasti verkkojen kattavuus tosiaankin saadaan paremmaksi, sillä eipä 3G millään operaattorilla vielä kehuttavan laajalla alueella toimi.
Itselläni Saunalahden liittymä, jossa "jopa 2 megan" kiinteähintainen mobiililaajakaista. Käytännön download-nopeudet pääsääntöisesti 200-400 kbps, joskus jopa lähes 1000 kbps - mutta hyvin, hyvin harvoin. Näitä nopeuksia saan siis kotonani 4-5 korttelin päässä Turun torilta läppärilläni, joka kytketty Nokian E90:een (pakotettu 3G-verkkoon, täydet kuuluvuuspalkit) usb-kaapelilla. Ei hurraamista.
Elisan ja Saunalahden johtaja Panu Lehti on kertonut, että tulevien 7.2 ja 14.4 megan HSDPA-nopeudennostojen avulla tuodaan tarjolle Mobiililaajakaista 5M ja 10M. Siihen jätetään varaa, koska halutaan tarjota kyseiset nopeudet asiakkaille "keskimäärin, ihan oikeasti".
On mielenkiintoista nähdä, nousevatko nopeudet jo tänä vuonna todellakin oikeasti, kun tälläkin hetkellä esim. 1M ja 2M tuntuvat olevan monilla Mobiililaajakaistan käyttäjillä pelkkää unelmaa.
Nopeuteenhan vaikuttavat vahvasti tukiaseman runkoyhteydet ja verkon ruuhkaisuus. Runkoyhteyksiä parantaa tänä vuonna ainakin Elisa, juurikin nopeudennostojen takia.
Ensimmäinen anonyymi: Soneran @450 -liittymä sisältää 5 Gt/kk taattua tiedonsiirtoa, senkin jälkeen liittymä toimii pienemällä prioriteetilla eli hitaammin, mutta Soneralla on oikeus irtisanoa liittymä, mikäli Soneran mielestä 5 Gt ylittävä tiedonsiirto on paikallisesti kohtuutonta.
En ole tietoinen siirtomäärään liittyvistä rajoituksista UMTS/HSPA-laajakaistassa. Jos rajoitusta ei lue ehdoissa, sitä ei ole olemassa. Saunalahden Mobiililaajakaistalla on kiellettyä P2P-käyttö ja vastaava tiedostojen jakaminen. HSPA-verkoissa käsittääkseni priorisointi onnistuu entistä paremmin, eli Mobiililaajakaistailijat priorisoidaan jonon hännille tai kenties pihalle koko verkosta pahassa ruuhkatilanteessa.
Toinen anonyymi: En tiedä mikä on tilanne Nokia E90:n kanssa, mutta ainakin joillakin Nokian älypuhelimilla USB-kaapelia käytettäessä yhteys toimii naurettavasti COM-rajapinnan kautta ja maksiminopeus on 460 tai 960 kbit/s tai jotain sinnepäin, sen näkee kun osoittaa hiirellä yhteyskuvaketta kellon vieressä.
Bluetooth 2.0 EDR:n maksiminopeus on 3 Mbit/s, tiedä sitten toimiiko sekään täydellä vauhdilla puhelimen kanssa.
Eli voi olla 3,6 Mbit/s HSDPA-yhteyttä tukeva puhelin, mutta sitä nopeutta pystyy hyödyntämään vain itse puhelimella.
Tietokoneen kaveriksi kannattaa hommata HSDPA+HSUPA-modeemi, esim. Huawei E270, niin saa paremmat vasteajatkin. Ja tuossahan on myös tuki Elisan verkkoon tänä vuonna tulevalle 7.2 Mbps HSDPA:lle.
Tuo 920kbit/s sarjaporttinopeuden rajoitus on Windowsin aiheuttama ongelma. N95:n siirtonopeudet rajoittuu tuohon 920k:hon itselläkin Windowsissa, mutta Linuxissa USB-kaapelilla 100MB tiedosto on siirtynyt netistä keskinopeudella 310 kilotavua/s (eli noin 2,5 Mbit/s). Käytössä on Saunalahden nopeusrajoittamaton HSDPA.
Minua ärsyttää mobiililaajakaistassa ehkä eniten 3G-yhteyden muodostukseen kuluva aika sekä viiveet pakettidatan siirrossa.
Teoreettista maksiminopeutta en koskaan edes ole kuvitellut saavuttavani, mutta kun esimerkiksi HTTP-yhteyden muodostamiseen voi pahimmillaan kulua useita sekunteja, tuntuu kuin olisi palannut vuosikymmenen taaksepäin modeemiaikaan.
Mainittakoon vielä, että itse sain juuri äsken Viestintäviraston Nettimittarilla nopeusarvon 979 kbps yhdistelmällä Nokia E90 + Win XP -läppäri (USB-kaapelilla yhdistettynä), vaikka verkkoyhteyskuvakkeen mukaan nopeuden pitäisi olla 460.8 kbps. Olen huomannut ennenkin, että tuolla windowsin ilmoittamalla luvulla ei ole todellisten nopeuksien kanssa ilmeisesti juuri mitään tekemistä.
Mobiililaajakaistojen hintavertailu paljastaa, että operaattorien mobiililaajakaistat ovat enemmän tai vähemmän saman hintaisia:
http://www.mobiililaajakaistat.com
Lähetä kommentti
<< Etusivulle