Nokia ja Windows Mobile -kohu
Perjantain "myrsky vesilasissa" mobiilimaailmassa syntyi australialaisen iTWiren jutusta siitä, että Microsoft ja Nokia neuvottelisivat Windows Mobilen tuomisesta Nokian älypuhelimiin. Asiaa veivattiin suomalaisissa ja ulkomaisissa medioissa.
Itse en pitänyt juttua erityisen uskottavana ja lähdettä kovin tärkeänä, joten tein aiheesta vain yhden uutisen. Moni muu otti jutusta enemmän irti ja teki useita juttuja. Vilkkaimmin keskustelua syntyi Digitodayssa. Aihe nostatti tunteita, ja keskusteluissa tilitettiin kaikkea mahdollista Windows XP:n tietoturvasta alkaen.
Nokian viestinnästä vastattiin odotetusti, että kyseessä on väärinkäsitys. Monenlaista yhteistyötä tehdään Microsoftin kanssa, esimerkiksi Activesyncin,Windows Median DRM:n ja Windows Live -palveluiden saralla, mutta käyttöjärjestelmää ei olla vaihtamassa pois Symbianista / S60:sta.
Vaan kertoisiko Nokia, vaikka neuvotteluita oikeasti käytäisiin, jos ne ovat alkuvaiheessa? Tai miksi Nokia neuvottelisi sellaisesta? Jotkut ovat arvioineet, että se helpottaisi etenemistä USA:ssa ja yrityksissä.
Vuosi sitten spekuloitiin, että Palm voisi olla kaupan ja Nokia halukas ostaja. Windows Mobile tuli puheeksi siinä yhteydessä.
"En asennoituisi nuivasti tällaiseen rinnakkaisbrändiin. jolla on erittäin vahva asema USA:ssa. Palmin brändi voisi sopia Nokialle hyvin. Toinen asia, mikä tässä on mielestäni väistämättä edessä on, että yrityspuhelimissa Nokia joutuu jossain vaiheessa nielemään ylpeytensä ja tuomaan Windows Mobile -pohjaisia laitteita", sanoi Carnegien analyytikko Lauri Rosendahl haastattelussani silloin.Toisaalta Nokia on tuonut monet Windows Mobilen entiset kilpailuedut S60-alustaan, kuten kirjoitin syksyllä työblogissa. Mail for Exchange (Activesync), Windows Median DRM:n tuki ja Windows Live Messenger eivät ole aivan yhtä hyvin integroituja kuin Windows Mobilen sovellukset, mutta ero jää Microsoftin kannalta aika pieneksi.
Siihen Nokia tuskin lähtee, että älypuhelimissa tai ns. multimediatietokoneissa olisi Linuxia, Symbiania ja Windows Mobilea hajanaisesti. Motorola on osoittanut, ettei se tie ole kestävä.
En osaa sanoa, kumpi on kehityksessä pidemmällä. Windows Mobile on tietokone, johon on liimattu puhelin. Symbian edustaa puhelinta, johon on ympätty tietokoneen toimintoja. Molemmissa on ongelmansa.
Molemmissa ongelmana ovat vielä käytön vaikeus sekä kuvakkeiden, valikoiden ja nippeleiden määrä ja monimutkaisuus. Seuraava käyttöliittymien sukupolvi voi ratkaista paljon, jos kehitystä tapahtuu.
Tunnisteet: S60, Symbian, Windows Mobile
Kommentit: 3
Veikkaisin, että on vain ajan kysymys koska Nokialta tulee (yritys)puhelin win mobile -alustalle. Tämä on on puhdas veikkaus. Sama koskee Linux-puhelinta, sellainenkin nähtäneen pian. Mielestäni tämä on pelkästään positiivista.
Nokia tuskin lähtee pystyttämään omaa WM-tuotekehitysorganisaatiota. Jos WM-malli joskus ilmestyy, se on joku kaukoidässä tehty ODM-puhelin, jossa on Nokian logo.
Amerikassa operaattorit haluavat oman logonsa päällimmäiseksi, joten Nokialla ei ole intressiä lähteä siihen leikkiin.
-- LH
Vähän puurojen ja vellien välisistä eroaavuuksista teollisuuden näkökulmasta katsoen Symbian ja Windows CE maailmoihin.
Silloin kun tarvitaan langatonta laitetta teollisuuden prosesseihin toimittamaan jotain toiminnon ohjausta esim. prosessityöntekijän käteen, valitaan Windows CE.
Symbian ei ole edes lähimaillakaan kun mietitään millä laitteella ja käyttöjärjestelmällä toiminto tullaan toteuttamaan.
Symbian on riippakivi teollisuudelle, jota ei haluta liitettäväksi sen "monimutkaisuutensa" vuoksi esim. tuotannonohjausjärjestelmiin.
Tällainen näkemys täältä teollisuusautomaation ääreltä. Pelkäksi puhelimeksi teollisuuden lattioille Symbian käy erinomaisesti.
Lähetä kommentti
<< Etusivulle