[ Siirry blogin etusivulle ]

torstai, helmikuu 14, 2008

Joko pelkäätte kännykkäsyöpää?

Säteilyturvakeskus (STUK) tiedotti toissapäivänä alustavasta 10 hengen koehenkilön selvityksestä, jonka perusteella kännyköiden toettiin aiheuttaneen ihmisen ihon pinnassa biologisia proteiinimuutoksia.

Muutokset eivät olleet sellaisia, että terveysvaikutuksia voisi osoittaa. Yhteensä 580 proteiinista vain kahdeksassa havaittiin tilastollisesti merkitsevä muutos.

STUK:ssa katsotaan, että asiaa olisi syytä tutkia lisää, mutta onko aihe liian herkkä Suomessa? Jatkorahoitukseen tarvittava summa on tutkijan mukaan muutamia satoja tuhansia euroja, korkeintaan puoli miljoonaa euroa.

Tekes rahoitti tutkimuksen ensimmäistä vaihetta. Vielä ei ole tiedossa, saako jatkotutkimus rahaa. Kysyin asiaa Tekesistä ja kertoivat, ettei hakemusta ollut tullut vielä. Tutkijat olivat ilmeisesti huolissaan rahoituksesta tiedotusvälineille jo ennakkoon.

Minulla ei ole edellytyksiä arvioida, voisiko kännykällä olla terveysvaikutuksia. Siitä olen kirjoittanut ennenkin, että pitkään puhuessa laitteen pään grillaaminen on epämiellyttävää.

Ylipäätään on kiinnostavaa, miten ihmisiin vaikuttaa kasvava määrä langattomia radiolähettimiä ja -vastaanottimia kotona; monta kännykkää, kannettavat tietokoneet ja WLAN-tukiasema. Monissa kodeissa näitä kaikkia on jo useampia.

Minulla on sellainen tunne välillä, että monet pelkäävät asiasta kirjoittamista ja keskustelua. Sehän on herkullinen asetelma blogin pitäjälle ja toimittajalle. Toivottavasti uusia käänteitä seuraa.

Kommentit: 5

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Nokia 6121 classicilla on mukava soitella kaiutinpuheluja, kun on tehokas kaiutin ja hyvä mikrofoni. Voi jättää vaikka puhelimen säteilemään toiselle puolelle huonetta. Toki voi käyttää myös handsfreetä. Säteilyhän vaimenee aika voimakkaasti, heti kun etäisyys vähänkin kasvaa.

Talon sisäisen WLAN-tukiaseman antennista sekä tietokoneen WLAN-sovittimesta aion luopua kokonaan. Tv-antennin kanssa samaan mastoon tulee ympärisäteilevä WLAN-ulkoantenni, joka ei hirveästi säteile alaspäin ja peltikatto vaimentaa lisäksi. Talon sisällä yhteydet hoituvat ethernet-kaapelilla.

PS. Foliohatut päähän ja jos handsfree-härveliin ei ole varaa, tämä on myös hyvä ja ihan oikeasti säteilyä vähentävä vaihtoehto:
http://www.mob385.com/slike/arsewipe.jpg

14 helmikuu, 2008 22:15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Olen bioalan tutkija ja tutustunut samoihin menetelmiin, joita tutkimuksessa käytettiin. Elävässä olennossa toi 8/580 noilla menetelmillä on aika epämääräinen tulos ja tarkempi analyysi tuskin osoittaa mitään merkittävää muutosta geenien ekspressiossa joka ei olisi solututkimuksissa tullut jo esille. On odotettavaakin että tiettyä vaihtelua on jo koetilanteesta johtuen.

Mielipiteeni tuosta ryhmästä on että koitetaan ratsastaa kuumalla aiheella ja kasvattaa ryhmää vaikka menetelmät ei edes mahdollista sellaisten muutosten löytämistä jotka olisivat aiemmissa tutkimuksissa jääneet huomaamatta. Mutta niinhän se nykytutkimus aina toimii, toiset saa rahaa ja toiset saa aikaan mullistavia tuloksia. Harvoin molempia tapahtuu samassa ryhmässä.

15 helmikuu, 2008 13:05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Kyllä pelkään. Minulla on tapana ajaa Tampereelta ylinopeutta Helsinkiin ja puhua koko matka puhelimeen. Usein tulee mieleen, että sen täytyy olla vaaarallista. Olen harkinnut hands freen hankkimista ettei tulisi syöpä. Asia ahdistaa minua niin, että olen alkanut ryyppäämään, ylensyömää ja tupakoimaan. Matkapuhelimet pitäisi kieltää lailla.

15 helmikuu, 2008 20:24  
Anonymous Mikko A. kirjoitti:

Syövän syntymekanismit ovat aika mutkikkaita ja useasta eri tekijästä koostuvia. Usein kyse on yli 10 vuoden altistuksesta.

Tästä oli juttua Digitodayssa:

http://www.digitoday.fi/mobiili/2008/02/19/Tutkimus+linkitt%E4%E4+sylkirauhasen+kasvaimet+ja+k%E4nnyk%E4t/20085153/66

Lyhyemmällä aikavälillä aktiivikäyttäjien olisi ehkä hyvä funtsia, missä pitää kännykkää ja kuinka paljon mobiililaitetta tunneissa käyttää:

http://www.reuters.com/article/healthNews/idUSCOL66282020080206

Agarwal ja kumppanit (2008
” Use of cell phones decrease the semen quality in men by decreasing the sperm count, motility, viability, and normal morphology.”
http://www.clevelandclinic.org/reproductiveresearchcenter/docs/agradoc239.pdf

ja Yan kumppanit (2007):

"These results suggest that carrying cell phones near reproductive organs could negatively affect male fertility."

http://linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/S0015028207000490

sekä

Fejes et al. (2005):

"The prolonged use of cell phones may have negative effects on the sperm motility characteristics."

http://www.informaworld.com/smpp/content?content=10.1080/0148

Hämmentävää tässä on se, että ihminen mahdollisesti sahaa omaa oksaansa poikki kehittämällä lisääntymiskykyynsä vaikuttavia riskivempaimia!

22 helmikuu, 2008 15:05  
Anonymous Ville Karinen kirjoitti:

Hmmm... olen sattuneesta syystä puoliksi jäävi ja yli puoliksi asiantuntematon kommentoimaan anonyymin bioalan tutkijan kritiikkiä tutkimuksesta. Hän antaa ainakin osittain (vahingossa) sellaisen kuvan, että matkapuhelinsäteilyn vaikutus proteiini- ja geeniekspressioon on läpikotaisesti tutkittu alue kyseisillä menetelmillä. Kuitenkin kyseisessä pilottitutkimuksessa on käsittääkseni tutkittu ensimmäistä kertaa elävän ihmisen ihosta eristettyjä proteiineja, joiden eristämisessä on omat haasteensa.

Matkapuhelinsäteilyn biologisten vaikutusten tutkimus on omasta mielestäni vielä vasta varsin haalea - eikä ollenkaan kuuma aihe. Esim. käytössä olevat taajuudet eroavat yli miljardilla toisistaan.

Kuten Tero kirjoittaa ja toinen anonyymi kommentoija taas kerran todistaa, osa suhtautuu jo pelkkään matkapuhelinsäteilyn mahdollisista terveysvaikutuksista puhumiseen lähes uskonnollis-tunteellisella vakaumuksella. Moista pilkallista kommentointia voisi olettaa löytävänsä ennemminkin vaikkapa sähköyliherkkien foorumilta.

Tutkijan kanssa olen samaa mieltä siinä, ettei esim. suomalaisissa yliopistoissa löydy rahaa 80-luvun malliin. Toisaalta tutkimusmaailma on aina toiminut siten, että viitatut ja tulosta tekevät tahot saavat ainakin joskus rahaa, joten "niinhän nykytutkimus aina toimii" tai "Harvoin molempia tapahtuu samassa ryhmässä." on kyllä varsin tunteellinen (epätieteellinen) ilmaisu ja vahingossa? yrittää vetää maton alta koko tieteen merkitykseltä = rahoitukselta.

28 toukokuu, 2008 17:29  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle