[ Siirry blogin etusivulle ]

maanantai, helmikuu 11, 2008

EU uhkaa viimein puuttua mobiilidatan roamingiin

EU:n tietoyhteiskuntakomissaari Viviane Redding on uhannut MWC:ssä pitämässään puheessa mobiilidata- ja SMS-hintoja sääntelyllä, jos operaattorit eivät uskottavasti perustele nykyistä hintatasoa, Reuters raportoi.

Kotimaassa mobiilidatan perushinta saattaa olla 1,5 €/Mt, mutta ulkomailla se hyppääkin yhtäkkiä 8–11 €/Mt tasolle EU:n sisälläkin.

En kannata yleensä sääntelyä, mutta edellytys on, että on toimivat markkinat ja vapaus valita. Niin ei tunnu olevan roaming-bisneksessä.

Ongelma tässä mobiilidatan ryöstöhinnoittelussa on, että se heikentää eurooppalaisten kansalaisten ja yritysten mahdollisuuksia liikkua ja viestiä vapaasti. Sikamainen roaming-hinnoittelu on iso haitta kilpailukyvylle. Työmatkoilla ei voi hyödyntää kännykän 3G-yhteyttä, vaan aikaa kuluu erinäisten WLAN-hotspotien etsimiseen.

EU ei ole yksi sisämarkkina, vaan 27 erillistä markkinaa – esimerkiksi tietoliikenteessä siis. (Samoja ongelmia on myös tekijänoikeusbisneksessä, mutta ne eivät ole niin tämän blogin aihe.)

Sopivasti ja sattumalta juuri tänään, samana päivänä Redingin puheen kanssa, TeliaSonera tiedotti dataroaming-maksujen alentamisesta. Se ei riitä pitkälle, jos maita on muutama, eivätkä isojen maiden operaattorit lähde mukaan.

Ajankohtaan sopivana esimerkkinä voisi kertoa, ettei TeliaSonera itsekään usko roaming-palveluihinsa. Barcelonassa operaattori kutsuu toimittajia omaan työskentelytilaansa, joissa on WLAN-verkko käytettävissä. He tietävät, ettei kukaan raski käyttää mobiilidataa.

En tiedä, mikä asiassa olisi paras tie edetä. Nykyinen hinnoittelu joka tapauksessa pilaa tehokkaasti mobiiliverkkojen idean Euroopassa. Operaattorit pitävät siitä kiinni, koska tuottoisa yrityskäyttäjä tekee jo vahingossa hetkessä satojen eurojen laskun.

Tunnisteet:

Kommentit: 7

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Yksi ratkaisu ongelmaan on tietenkin ylikansalliset verkot. Esimerkiksi Nordisk Mobiltelefonin 3G (450 MHz), joka yltää jo Etelä-Tanskasta Nordkappiin Jäämerelle asti ja käsittääkseni samalla kiinteällä kk-maksulla saa siis käyttää mobiililaajakaistaa 3 maan alueella. Esim. nyt Ruotsissa talvitarjouksena vuoden sopimus noin 26 eur/kk, teoreettinen maksiminopeus 3,1 Mbps.

Tämä olisi täyttä totta jo Suomessakin, mutta täällähän ministeriö valitsi hidastelevan, vetkuttelevan ja rahastavan Digitan.

12 helmikuu, 2008 06:22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Ja jatketaan vielä, että jos EU:lla olisi jonkinlaista määräysvaltaa toimilupien suhteen, EU voisi laittaa hakuun vaikka koko Euroopan laajuisen 3G-verkon toimiluvan tai lähivuosina 4G-verkon. Mikäli tarpeen, toimilupaehdoissa luonnollisesti olisi vaatimuksena, että samaan hintaan pitää palveluja saada käyttää koko verkon alueella eli koko Euroopassa ilman lisämaksuja siirryttäessä maasta toiseen. Toki lisäksi kansallisella tasolla suunniteltaisiin niihin toimilupaehtoihin tarkemmat vaatimukset esim. vähimmäispeittoalueesta ja rakennusaikataulusta maittain.

Näin saataisiin Suomeenkin varsin todennäköisesti yksi täysin uusi kansainvälinen kilpailija, mikä piristäisi mobiilimeininkiä.

Tätähän Suomi vastustaa ehdottomasti, että toimiluvista voitaisiin päättää EU-tasolla, ja Taloussanomien mukaan on nostanut metakan EU:ssa. Kauheintahan on se, että taajuuksia voitaisiin jopa huutokaupata. Tähän astihan Suomi on lahjoittanut lähes kaikki mahdolliset taajuudet eräälle ranskalaisomisteiselle monopolioperaattorille ihan ilmaiseksi vaatimatta käytännössä yhtään mitään, joten rahan saaminen taajuuksista on käsittämätön idea Suomessa. Ettei vaan ollut niin, että Nordisk Mobiltelefonkin sai Ruotsin ja Norjan 450 MHz taajuuden huutokaupassa? Suomi taas valitsi "kauneuskilpailussa" "kilpailua edistävän" "parhaan mahdollisen" vaihtoehdon ja nyt verkko on Digitalla ja Soneralla, muutamia tuhansia käyttäjiä ja toistaiseksi rankasti tappiollinen. Viestintäviraston aikoinaan mainostama "maailman ensimmäinen koko maan kattava langaton laajakaistaverkko" jäi valitettavasti pelkäksi haaveeksi...
http://www.ficora.fi/index/viestintavirasto/lehdistotiedotteet/2005/langatonlaajak.html

12 helmikuu, 2008 06:37  
Anonymous Ville Karinen kirjoitti:

Jos muut pohjoismaalaiset maksavat GSM-roamingista n. 2,5 euroa Suomessa vierailessaan, niin miksi suomalaisten pitäisi maksaa 5 - 6 euroa kotimaan datasiirrosta (Sonera ja Elisa). Etenkin kun telepalveluiden pitäisi perustua todellisiin kustannuksiin.

12 helmikuu, 2008 09:41  
Anonymous Jouni Juntunen kirjoitti:

Asia on helppo rakaista regulaation keinoin Euroopassa eikä ole epäilystään etteikö näin kävisi. Verkkovierailuhinnoittelu puheen osalta saatiin jo kuntoon.

Mutta Eurooppa on vain Eurooppa. Oleellista olisi että verkkkovierailuhinnoittelu ongelma, riisto, pystyttäisiin ratkaisemaan koko maailman osalta. Silloin oltaisiin jo huomattavasti lähempänä tavoitettani "kaikilla tulee olla mahdollisuus kommunikoida kenen tahansa kanssa, missä tapansa, kohtuullisilla ja ennustettavilla kustannuksilla."

12 helmikuu, 2008 12:35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Aikoinani olin käyttöönottajana Nokia-Mailleferissa. Tuolloin jopa 1990-luvun alkupuolella oli vaikeuksia kommunikoida Kiinasta Suomeen ja takaisinpäin. Oltiin faxin varassa. Tuolloin käyttöönottokohteessa ongelmat olivatkin sen suuruisia, että kyllä suorasta puhe- ja näköyhteydestä olisi kannattanut maksaa vaikka mitä, josko yhteyksiä olisi vaan ollut kuten nyt on olemassa. Eli kännyt taskussa.

Tähän vähän muuta hupaisaa aikojen saatosta. Olin aikoinani Mongoliassa työtehtävissä. Kun halusin lähettää viestin Suomeen, niin homma meni kutakuinkin näin.

Minun englanninkielisestä viestistä väännettiin paikalliselle kielelle viesti. Sitten tuo paikallinen käännös lähetettiin sähkötämällä paikallisesta tehtaasta Mongolian keskusviestittämöön. Sitten viesti taas käännettiin sanalliseen muotoon ja postattiin Nokialle.

Sitten kun vielä muutaman kerran vuorokauden aikana saimme vastaanotettua viestejä Suomesta, ja kun niitä oli vähän aikaa tulkittu, niin taas lähti sama rumba käymään toiseen päähän. Kaiketi on selvä asia se, että viestit eivät olleet lukukelpoisia monen muunnoksensa jälkeen kummassakaan päässä.

Nyt ovat asiat paljon helpompia kun voi soittaa maailman kolkasta kuin kolkasta minne tahansa.

12 helmikuu, 2008 21:49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Ehkä joitakin kiinnostava tieto on se, että jos omaa Saunalahden liittymän (pitkäaikaisella sopimuksella) on data-roaming -hinta Ruotsissa 1,5e/Mt jos käyttää Telenor:in verkkoa. Muissakin maissa saattaa olla samanlaista hinnoittelua.

12 helmikuu, 2008 22:19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Harmi että Saunalahden alennus koskee vain Telenorin Ruotsin verkkoa, eikä Norjan. En kyllä tiedä miksi, koska Telenorhan on norjalainen firma ja kaiken lisäksi Elisan yhteistyökumppani.

13 helmikuu, 2008 00:46  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle