Windows Mobile peesaa iPhonea
Netissä leviää kiinnostavia huhuja siitä, mihin suuntaan Microsoftin Windows Mobile -alusta olisi kehittämässä. Nettilähteen mukaan vuotaneet kuvat ja esityskalvot kertovat, että erilaiset liikeanturit ja kosketusohjaus ovat tulossa iPhonen OSX:n tapan entistä vahvemmin alustaan.
3GSM-messuilla ensi kuussa Microsoftilta odotetaan Windows Mobile 6.0:n välipäivityksen julkistamista, joka saattaa olla nimeltään WM 6.0 SE tai WM 6.1. Ylläolevan linkin kuvat ja kuvaukset viittavat vuonna 2009 odotettuun isompaan päivitykseen.
Netissä on ollut myös kovasti artikkeleita siitä, onko "Microsoft haastamassa iPhonen" vai ei. Tuon voi ymmärtää monin tavoin. Bill Gates siis vahvisti CES-tapahtumassa, ettei Microsoft ole lähtemässä Windows Mobile -päätelaitteiden valmistajaksi, kuten se valmistaa esimerkiksi Zune-soittimia ja muita laitteita.
Sellaista Gates ei sen sijaan sanonut, ettei Windows Mobileen tuotaisi iPhonesta tuttuja kosketusohjauksen toimintoja. Päinvastoin, Gatesin esityksessä (puhe+video) suorastaan hehkutettiin kosketukseen perustuvia käyttöliittymiä.
Tunnisteet: iPhone, Windows Mobile
Kommentit: 0
Lähetä kommentti
<< Etusivulle