[ Siirry blogin etusivulle ]

sunnuntai, tammikuu 06, 2008

Jo miljoona 3G-käyttäjää, mutta mutta...

Elisa tiedotti vuodenvaihteessa, että Suomessa on jo miljoona 3G-käyttäjää. Teleyhtiö myös kertoo, että dataliikenteen määrä on kasvanut moninkertaiseksi. Hehkutus meni kritiikittä läpi uutismedioissa.

Elisa ilmoitti, että viime vuoden aikana suomalaisten mobiili-internetin käyttökertojen määrä nelinkertaistui ja siirretyn mobiilidatan määrä seitsenkertaistui.

Vuonna 2005 mobiilidataa kertyi 34 teratavua, kun vuonna 2006 päästiin jo 100 teratavuun (ks. Tilastokeskuksen tilasto, s. 4 [PDF]). Vuoden 2007 mobiilidatan määrä selviää viimeistään kesäkuussa Televiestintä 2007 -tilastoista.

Mobiilidatan määrä siis kasvaa nopeasti, kuten Elisa tiedotti. Sitä Elisa ei kuitenkaan kerro, että kaiken dataliikenteen muodostaa yhä pieni osa käyttäjistä, ja enemmistö ei käytä datapalveluita edes viikoittain.

TKK:n COIN-tutkimuksen mittauksissa osuus oli 11 prosenttia syksyllä 2006, mutta syksyn 2007 lukuja ei ole vielä julkaistu. Osuus on kasvanut, mutta en vielä tiedä kuinka paljon.

Mittaustulokset myös kertovat, että tuolloin operaattoreiden mobiilidatasta noin 70 prosenttia muodostivat Windows-PC:t, eivät siis kännykät tai älypuhelimet (ks. COIN-seminaarin slidet [PDF] s. 7 ja s. 8).

Mikä tämän selittää? Yksi selitys on se, että kannettavalleen nettiyhteyden ja kiinteän datapaketin hankkineet siirtävät paljon dataa. TKK:n luvut kertovat, että valtaosan liikenteestä tuottavat ne liittymät, joissa on kiinteä tai rajoittamaton datapaketti. Näitä liittymiä oli Viestintäviraston markkinakatsauksen 03/2007 mukaan syyskuun lopussa noin 410 000, eli noin 6,8 prosenttia kaikista liittymistä.

Toinen looginen selitys on se, että kuluttajat ostavat 3G-kännyköitä kytkykaupalla, koska siten saa uuden hienon laitteen pienellä käteispanostuksella.

En tarkoita, että kytkykaupassa olisi jotain väärin. Dataliikenteen kokonaismäärästä kuitenkaan ei voi vetää johtopäätöstä, että mobiilidata olisi kaiken kansan juttu; miljoonan suomalaisen jatkuvassa käytössä. Niin ei operaattoreiden ja TKK:n mittausten mukaan vielä ole.

Palveluiden kehittymisen kannalta olisi tärkeää, että useammat tekisivät mobiililaitteellaan muutakin kuin soittaisivat tai lähettäisivät tekstiviestejä. Odottelenkin siis TKK:lta syksyn 2007 mittaustuloksia mobiilidatan käytön yleisyydestä.

Kommentit: 3

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Veikkaan, että suurin syy Windows-käyttäjien määrään on yrityksissä. Jos työsuhdeluurissa on rajoittamaton dataoikeus, ei tarvitse hankkia laajakaistaa kotiin.

Olisi mielenkiintoista nähdä, miten dataliikenne jakautuu tavallisten, kytkykaupattujen ja prepaid-liittymien kesken. Vielä mielenkiintoisempaa olisi selvittää kuinka moni käyttäjä maksaa laskunsa itse, mutta sitä tietoa tuskin löytyy mistään.

-- LH

06 tammikuu, 2008 19:53  
Anonymous Ville Karinen kirjoitti:

Heh, nyt on vuosi 2008, eikä käytännössä kukaan tavis käytä mobiilinettiä.

Elisa rokottaa tavisurpoilta 5 euroa megatavulta - vielä parempi on, jos taviksella on 3G-puhelin. 10 vuotta sitten 7 eurolla olisi voinut lähettää 1,44" levykkeen taksilla aika pitkälle. Langatonta dataa sekin.

Eiköhän kytkylaki tätä menoa vakinaisteta, kun on näin vankkaa dataa pohjalla ja mobiilinetin euforia päällä. Mikähän on seuraava puffattava "fakta" ja tuleeko se Elisalta vai TeliaSoneralta?

07 tammikuu, 2008 12:58  
Anonymous Ville Karinen kirjoitti:

Äh, tietty meinasin 3,5 tuuman korppua ja 1,44 megan tallennuskykyä :-).

Viimevuosituhannen piirikytkentäinen 9,6 kbps:n yhteyskin on edelleen alle puolet halvempaa, kuin nykyinen GPRS-data.

Esim. 9600 kbps / 8 bit = 1,2 kt/s

1024 kt / 1,2 kt/s = 853 s

853 s / 60s = 14,2 min * 0,15 snt/min = 2,1 eur.

Luulisi, että alemman prioriteetin GPRS-data pitäisi olla edes suunnilleen samanhintaista. Kylläpä tavikset ovat taas kerran tosi tyhmiä, kun eivät käytä nettiä kännykällä.

Ote Elisan CSD-hinnastosta:

Datapuhelut

Datapuhelu: Liittymän mukainen puhelumaksu

Datapuhelun aloitusmaksu 0,09 €/puhelu

Elisa Data Plus -liittymä

Datapuhelu 0,148 €/min

Datapuhelun aloitusmaksu 0 €/puhelu

11 tammikuu, 2008 10:03  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle