Samat iPhone-luvut, eri tulkinnat
Odotin ennakkoon, ettei Apple iPhone aiheuttaisi samanlaista vouhotusta Euroopassa kuin USA:ssa. Arvasin väärin. Mikä tahansa iPhoneen liittyvä ylittää Suomessakin uutiskynnyksen.
Erikoista on havaita, miten nyt laitteen myyntilukuja katsotaan jo päivätasolla. Perinteisesti kännykkävalmistajat ovat ilmoittaneet neljänneksen tai puolivuotisjakson arvioita, jos ne ovat olleet poikkeuksellisen huonoja tai hyviä.
Samoista luvuista saa myös eri tulkinnat. Jos olet Apple-fani, lue Arvopaperin juttu. Sen mukaan iPhonella on hyvä alku viiden ensimmäisen päivän perusteella. Jos taas olet Nokia-fani tai Apple tekee sinut vainoharhaiseksi, kannattaa lukea Kauppalehden uutinen. Sen mukaan Eurooppa tyrmäsi iPhonen ensimmäisen viiden päivän lukujen perusteella.
Tunnisteet: iPhone
Kommentit: 1
Minun mutuni on, että Kauppalehti kirjoittaa Applen puhelintouhuista Suomessa kaikkein negatiivisimmin, ja yleensä noista jutuista bongaa myös eniten asiavirheitä tai vähintään outoja ilmaisuja.
Lähetä kommentti
<< Etusivulle