[ Siirry blogin etusivulle ]

sunnuntai, joulukuu 09, 2007

Nokian PR-osasto tbloggaa

En yleensä käsittele täällä mediaa, siis journalismia tai tiedottamista, mutta poikkeus tulee nyt kännykkäbisneksestä.

Tiedottajat ja viestintäosastot näyttävät huomanneen, että toimittajat seuraavat yhä enemmän harrastelijoiden ja yritysten blogeja. Nokian pressisaitille on myös avattu blogimuodossa julkaistu Press Bulletin Board.

Se näyttää olevan jonkinlainen tiedotussivun ja blogin välimuoto. Formaatti on otettu blogeista, mutta dialogi on yksisuuntainen. Kirjoituksia ei voi kommentoida.

Media-alalla vaikuttavan Matti Lintulahden jo edesmennyt mediablogi kertoi toukokuussa, että Nokia aikoo siirtää merkittävän osan markkinoinnistaan suoraan keskusteluun kuluttajien kanssa. Tämä näkyy jo käytännössä. Taloussanomat kirjoitti torstaina, että Nokia oli kutsunut joukon bloggaajia tutustumaan Nokia-taloon Espoon Keilaniemessä.

Nokiassa on kuitenkin huomattu, että myös ammattimaiset toimittajat lukevat blogeja. Virallinen Nokia tiedottaa monista palveluista ja softista myöhemmin kuin esimerkiksi S60-blogit. PR-blogi yrittää ilmeisesti vastata tähän tarjoamalla tietoa kiinnostuneille aiempaa nopeammin. Kaikki kiinnostava ei ylitä lehdistö- tai pörssitiedotteen julkaisukynnystä.

Entä mitkä ovat omat kokemukseni uutistoimittajana Tietokone.fi:ssä? En sanoisi, että sentään välttelen Nokian lehdistötiedotteita. Olen kuitenkin huomannut, että Nokia-juttujeni lähde on pääasiassa jo jokin muu kuin tiedoteautomaatti. Se tarkoittaa Nokian blogeja, erilaisten sidosryhmien antamia tietoja tai 1:1-haastatteluita.

Kyse on siitä, että tietty joukko toimittajia kopioi lehdistötiedotteet sellaisenaan, joten nopeudessa on turha kilpailla. On siis etsittävä juttuaiheita muualta. Nokia-juttuja kannattaa olla, koska Nokian brändi myy (eli tuo klikkauksia saitille). Myös tässä blogissa on samasta syystä paljon Nokia-asiaa.

Kehitystrendi ei koske vain Nokiaa. Myös ainakin Motorola näyttää pitävän yritysblogia.

Kommentit: 4

Anonymous Ville Karinen kirjoitti:

Taloussanomien kertoma kuulosti äkkiseltään aika erikoiselta, parikymppiset bloggaajajuipit niinku jenkeistä bilettää Nokiaporukan kanssa Vegasissa ja lennättää bloggaajia ulkomailta Keilaniemeen...

"– Juomme kahvia ja keskustelemme sosiaalisesta mediasta sekä siitä, miten viestin saa kuuluville. Juttelemme tietysti muustakin kuin Nokiasta"

Varmasti ihan mukavaa puuhaa olisi moinen. Onhan se toisaalta kiva, että ilmaisesta konsultoinnista edes jotain hyvitetään. Ainakin on halvempaa lennättää tänne opiskelija (ja jolla on ehkä jopa tuoreempia mielipiteitä), kuin joku globaalikorporaation konsultti.

- Ville Karinen

11 joulukuu, 2007 09:04  
Blogger Jaakko Suomu kirjoitti:

Ei liity tähän postaukseen oikeastaan millään tavalla, mutta kommentoin silti. Olit kirjoittanut uuteen Tietokonelehteen hyvän vertailun puhelimista. Ihmetytti vaan testissä ollut Nokian E61i tai sen näppäimistöasettelu.

Omassa E61i puhelimessani on kyllä å, ä ja ö ihan omina näppäiminään, kun taas testissä ollut puhelin ei näitä sisältänyt. Myydäänkö Suomessa siis kahdella eri näppäimistöasettelulla samaa puhelinta vai oliko testissä ollut malli, joku muualle eurooppaan/maailmaan kuin skandinaviaan suunnattu? Tuntuu vähän erikoiselta Suomessa puhelinta ilman skandinaavisia merkkejä myydä, vaikkakin ne saisi käyttöön ilman omaa näppäintäkin.

11 joulukuu, 2007 22:04  
Blogger Tero Lehto kirjoitti:

Nokian pitäisi varmaan asentaa joku bloggaaja- ja mediavaroitin Nokia-talon aulaansa.

Minäkin olen ollut siellä kahvilassa ilman, että oli tiedottajaa paikalla valvomassa ja kuuntelemassa!

En tosin tiennyt, että se on niin iso juttu. Missasin aivan turhaan taloussanomalehtien haastattelupyynnöt. ;-o

11 joulukuu, 2007 22:07  
Blogger Tero Lehto kirjoitti:

Vastaus Jaakko Suomulle: Kuvatekstissä oli virhe. Se oli joku tiedonkulun katkos. Kuvastahan näkee, että laitteessa ovat ääkköset.

Olin itse matkoilla, kun kuvatekstejä viilailtiin, enkä sitten valitettavasti huomannut tuota, kun printtejä tarkistelin.

11 joulukuu, 2007 22:09  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle