Liian raskas tietoturva
Viime viikolla valtion VAHTI-ryhmä julkaisi älypuhelimen tietoturvaohjeet, jotka on suunnattu valtionhallinnon sisäisen käytön lisäksi kumppaneille ja muille toimijoille. Eikä haittaa, jos muutkin tutustuvat.
Samalla selvisi, että etenkin Symbian-älypuhelimet yleistyvät valtionhallinnossa. Ei se nyt mikään yllätys olekaan, kun Suomessa ollaan.
Jututtamni asiantuntijat tuntuivat olevan sitä mieltä, että muutamia ongelmia on ratkaistava:
- suuri(n) osa laitteista on vielä ilman keskitettyä etähallintaa
- laitteiden muisti ja prosessoriteho eivät tunnu riittävän tarvittaviin tietoturvaohjelmiin.
Uudemmissa S60 3rd Edition -laitteissa ongelmia on saatu korjattu. Jo Nokia E65 tuntuu osaavan jo ajaa useita sovelluksia yhtäaikaisesti.
En tiedä, onko tilanne yhtään parempi muilla tietoturvaohjelmilla. Trend Micro on lupaillut Mobile Security 5.0 Advanced -sovellukseensa palomuurin ja virustorjunnan lisäksi tiedostojen salauksen. Windows Mobile -versio luvataan joulukuun puolivälistä alkaen, ja S60 3rd Ed. -versio ensi kesäksi.
Vaan miksi laittaa keskitettyä hallintaa ja tietoturvasovelluksia, kun uhkat eivät näytä vielä toteutuneen? Logiikka lienee se, että sitten on myöhäistä ihmetellä, kun laitteet ovat jo hallitsemattomina käytössä. Nokia ilmoitti eilen laajentavansa omaa Intellisync-laitehallintaansa myös Nokian Series 40- ja lähinnä Sony Ericssonin UIQ3-puhelimiin.
Kommentit: 1
Mato-ohjelmat eivät ehkä ole ne tärkeimmät turva sovellukset, vaan sisöllön salaus ja se keskitetty hallinta, käyttäjienkoulutuksen lisäksi.
Lähetä kommentti
<< Etusivulle