[ Siirry blogin etusivulle ]

perjantai, joulukuu 07, 2007

Kokeilussa Nokia Internet Radio

(Päivitetty 7.12. klo 11:44. Onhan siellä sittenkin lisäyslinkki.)
Joskus pari vuotta sitten ajatus kännykästä nettiradiosta oli aika nörtähtävä, ja saattaa olla edelleen, mutta nyt edellytykset ovat aika hyvin olemassa.

Kaikilta 3G-operaaattoreilta Suomessa saa kokonaan kiinteähintaisen datapaketin, halvimmillaan noin 9 €/kk. Lisäksi WLAN-verkkojen tuki on yleistynyt etenkin S60-laitteissa. Siispä kokeiluun uusi Nokia Internet Radio, joka ei S60 Multimedia Blogin mukaan ole jatkoa NRC:n S60 Internet Radiolle.

Ohjelma vaikuttaa kivalta. Radiokanavia voi hakea maan, kielen, genren ja TOP-listan mukaan. Käyttöliittymä on havainnollinen ja nopea. Säätöjä ovat vain äänenlaadun valinta GPRS-, 3G- ja WLAN-verkoissa. Oletusten pitäisi yleensä toimia.

Suomalaisia kanavia on vasta kaksi, ja nekin jotkut Bassoradio ja Counterpoint FM. Useimmat suomalaiset radiokanavat eivät siis ole mukana, vaikka ne tarjoavat nettisivuillaan nettiradiot. Lieköhän syynä se, että Nokian softa näyttää käyttävän Shoutcast-striimejä.

Harmillista on, ettei uusia kanavia voi lisätä.
Radiokanavia voikin siis lisätä mukaan. En aiemmin huomannut koko Add station manually -linkkiä. Hyviä kanavia löytyy netistä, esimerkiksi Radio SuomiPOPilla on MP3-striimi. Tähän voi liittyä myös jotain sopimus- ja tekijänoikeusasioita.

Listalla ei näytä muutenkaan olevan monia suosittuja kanavia, joita esimerkiksi Shoutcast ja WinAmp.com listaavat. En löytänyt tietoa, mistä Nokian softa hakee kanavat.

Lisäksi minulla on tekninen ongelma sovelluksen kanssa. En pääse kuuntelemaan kanavia kotini WLAN-verkon kautta, vaikka sama WPA2-salattu yhteys toimii S60-selaimen ym. sovellusten kanssa ongelmitta.

Suomalaiset kanavat eivät juhli Nokian softassa, mutta omia saa onneksi lisättyä.

Tunnisteet:

Kommentit: 13

Anonymous Tuomas kirjoitti:

Onhan siellä Options-valikossa Add station manually, jolla voi lisätä omia kanavia? Mitä suomalaisiin kanaviin tulee, niin ilmeisesti Nokia ei kerää niitä automaattisesti mistään vaan asemien täytyy itse käydä lisäämässä ne täällä.

perjantai, 07 joulukuu, 2007  
Blogger Tero Lehto kirjoitti:

Kumma juttu, en minä vain löydä.

Minulla on Settings-valikossa vain "Default access point"- ja "GPRS/3G/WiFi bitrate" -valinnat.

Kai nyt puhumme samasta ohjelmasta, eli tästä uudesta Nokia Internet Radiosta, eikä siitä vanhemmasta NRC:n sivuilta saatavasta S60 Internet Radiosta?

perjantai, 07 joulukuu, 2007  
Anonymous SS kirjoitti:

Päänäkymässä (valikko vähän vaihtelee missä kohtaa)
Options (softa nappi) -> Add station manually
Kysyy URLia ja nimeä.

perjantai, 07 joulukuu, 2007  
Blogger Tero Lehto kirjoitti:

Joo, löytyihän se sitten. En tajua, miten aiemmin meni ohi. Päivitin blogimerkintää.

perjantai, 07 joulukuu, 2007  
Anonymous internet radioilija kirjoitti:

Kännykkänettiradiota voisi hyvin käyttää kotonakin, jos ei aina viitsi pitää pc:tä päällä tai jos samassa taloudessa on potentiaalisia pc:n käyttäjiä enemmän kuin tietokoneita.

Ensi vuoden puolella tulee joihinkin kännyköihin kehittyneempi flash-tuki ja FM-lähetin. Tällöin voisi (toivottavasti) kuunnella esim. Last.fm -nettiradiota kännykän avulla kotistereon radion kautta.

Muuten - olisi kiva tietää, että pystyykö Nokia N810 -nettitabletilla kuuntelemaan flash-radioita (teoriassa ainakin pitäisi pystyä) ?

perjantai, 07 joulukuu, 2007  
Blogger PA kirjoitti:

Tuota olisi hauska kokeilla, sillä puhelimestani puuttuu radio.

Nokian sivuilta sain käsityksen, että ohjelmaa ei voi asentaa ilman PC-suitea (jota ei ole Macille). Voiko sovelluksen hakea ja asentaa suoraan puhelimella?

perjantai, 07 joulukuu, 2007  
Blogger PA kirjoitti:

Näköjään S60 Multimedia -blogin kautta lyötyi linkki sivulle, jolta voi hakea suoraan zip-paketin. Sieltä löytyvät .sis-tiedostot voi edelleen siirtää puhelimeen ilman PC-suitea.

Ohjelma näytti asentuvan ja käynnistyvän E65-puhelimella, vaikka se ei Nokian sivujen tuettujen listassa esiintynytkään.

perjantai, 07 joulukuu, 2007  
Blogger Tero Lehto kirjoitti:

Minulle ainakin tuli Nokian sivujen kautta aivan normaali .SIS-paketti, jonka saanee asennettua ilman PC:tä vain kopioimalla paketti vaikka muistikortinlukijalla tms. kännykkään.

Vai onko niitä sellaisiiakin Symbian-asennuspaketteja, joissa on jotain Windows-PC-kytköksiä?

perjantai, 07 joulukuu, 2007  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Aika mielenkiintoista: http://www.allaboutsymbian.com/forum/showthread.php?p=352316

perjantai, 07 joulukuu, 2007  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Windows mobile laitteilla voi kuunnella noita "tavallisiakin" nettiradioita. Itse esim. kuuntelen Radio Megaa HTC TyTN puhelimella.

sunnuntai, 09 joulukuu, 2007  
Anonymous E90 kirjoitti:

Huomioita käytöstä E90:llä:

- softan käynnistys onnistuu vain pikkunäytön ollessa aktiivisena.
- volumen säätö onnistuu ainoastaan QWERTY:ltä chr+v ja chr+b

tiistai, 05 helmikuu, 2008  
Blogger Juha Keskinen kirjoitti:

joo e90... Huomasin saman. Sitten e61: ssä toiminta nappien nimet olivat siellä oikealla ylhäällä ja alhaalla. mutta sekös ei menoa haittaa. Hei kommaris volumen säätö onnistuu myös musiikki handsfreen volume napilla. Niin ja muissakin missä vaan luurissa tuo sattuu nyt toimimmaan.

sunnuntai, 22 kesäkuu, 2008  
Anonymous amokoura kirjoitti:

Tiedoksi, että sain N76:n version toimimaan 6120c:ssäni.

maanantai, 18 elokuu, 2008  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle