[ Siirry blogin etusivulle ]

sunnuntai, joulukuu 02, 2007

Digikameroiden langattomuus jäi kesken

Joskus pari vuotta sitten muistan ennusteita, joiden mukaan langattomat yhteydet, kuten Bluetooth ja WLAN yleistyisivät digikameroissa vastapainoksi sille, että kännyköistä on tullut parempia kameroita.

Minusta näyttää siltä, että ennusteet eivät ole toteutuneet. Bluetooth ja WLAN ovat joidenkin harvojen mallien erikoisuus, eivät arkipäivää digipokkareissa.

Eikö tämän pitänyt olla vastaisku kamerakännyköitä vastaan? Jotain meni ilmeisesti vikaan, ja Tuija Aallon blogimerkintä näyttää kiteyttävän ongelman ytimen. Kameroihin ei ole keksitty toimivia käyttöliittymiä kuvien jakamiseen. Nikon yrittää Tuijan kokemusten perusteella jopa väkisin tyrkyttää omaa kuvapalveluaan sen sijaan, että antaisi kuluttajan valita.

Minä olen kaivannut työkameraani Bluetoothia, jotta kuvat saisi automaattisesti ja nopeasti läppäriin sitä mukaa, kun otan niitä. Tuossa säästyisi vähän työaikaa ja harmia siitä, että muistikortti on unohtunut johonkin PC:hen tai muistikortinlukijaan, joka taas ei ole mukana.

Bluetoothin käytännön ongelma saattaisi olla hitaus. Työkeikoilta minulla on yleensä 30–50 kuvaa, joista pitäisi nopeasti valita 1–3 onnistunutta. Jokainen kuva on useita megatavuja, joten Bluetoothilla siirtäminen olisi liian hidasta. Ei tämä taitaisi sittenkään toimia.

Entä WLAN? Kokeilin joskus Canonin Ixus Wirelessia (WLAN-yhteydellä), ja tiedostojen siirtäminen läppäriin oli hankalaa. Ehkä käyttöliittymät ovat sittemmin parantuneet, mutta ensivaikutelma oli huono.

Digikuvien julkaisuun suoraan kamerasta nettiin en oikein usko. Haluaisin kuviin kuitenkin otsikot, mahdollisesti kuvaukset ja tagit, ja niiden kirjoittaminen ilman alkeellistakaan näppäimistöä ei toimi.

Kännykästä kuvat siirtyvät langattomasti kätevästi. Bluetooth-linkki vie ne läppäriin automaattisesti kuvakansiooni, ja Flickriin lähetän kuvat sähköpostitse Gmailin SMTP-palvelimen kautta.

Tunnisteet: ,

Kommentit: 8

Blogger Antti kirjoitti:

Tämä saattaa kiinnostaa: muistikortti, jossa on myös wlan-ominaisuus.

http://www.eye.fi/

Eye-Fi Adds Wi-Fi to Almost Any Digital Camera

The gadget: The Eye-Fi. It's an SD memory card that adds
Wi-Fi to any camera. Plus the free Eye-Fi service supports automatic
uploads to 20 different web photo sites (like Flickr) as well as a
computer on your home network.

The verdict: It works flawlessly.

The performance: Like we said, the Eye-Fi works flawlessly. Setup
takes roughly five minutes (you program the card through your computer
and bundled card reader). From there, you simply snap pics in the
range of your router, and chances are, by the time you go back to your
computer, the pictures will be viewable. If your router dies, you turn
off your camera, or even if you take out the card and put it back in,
the photos will upload when you get things sorted out again. It's
actually a normal 2GB memory card underneath all of the other
functionality and can work as such.

The catch: We figured it must drain more battery—but apparently
in-camera SD power standards dictate that this extra consumed power
needs to be minimal, to the level of not being noticeable to the end
user. Unfortunately, the product doesn't support hotspots.

The price: $100

The verdict Part II: Sure, the Eye-Fi is basically a cradle
replacement. But snapping photos and automatically uploading them in
real time to share is truly fantastic, especially when the images can
be better than one's camera phone. And the entire product experience
is built with simplicity. If you can get over the price and are sick
of cords, we strongly recommend the purchase. Available now. [eye-fi]

02 joulukuu, 2007 15:57  
Blogger Kennu kirjoitti:

Ei kai sen tarvitsisi olla sen kummempaa, kuin että kamerassa olisi SMB- tai SFTP-, tai vaikkapa HTTP-serveri, josta kuvat saisi helposti imuroitua ulos PC:lle WLANin läpi. Ehkä jopa Bonjour/UPnP-tuki, niin vehje ilmestyisi automaattisesti näkyviin. Eikös uusissa Nokian kännyköissä ole jo tällainen järjestely.

02 joulukuu, 2007 16:16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Eye.fi on kiinnostava tuote (yksi kappale postissa jo matkalla tähän osoitteeseen) mutta sen hankaluus Flikcriä tai vastaavia ajatellen on valikoimattomuus: se ei tietenkään tarjoa mitään käyttöliittymää kuvien poimimiseen, on siirrettävä kaikki tai ei mitään.

02 joulukuu, 2007 17:20  
Anonymous Tuija kirjoitti:

Eye.fi on kiinnostava tuote (yksi kappale postissa jo matkalla tähän osoitteeseen) mutta sen hankaluus Flikcriä tai vastaavia ajatellen on valikoimattomuus: se ei tietenkään tarjoa mitään käyttöliittymää kuvien poimimiseen, on siirrettävä kaikki tai ei mitään.

02 joulukuu, 2007 17:20  
Blogger Demens kirjoitti:

Olin jo ihan ihmeissäni kun ei Teron kirjoutuksessa itsessään mainittu tuota Eye-fi:tä. Miten tommonen laite voi jäädä huomaamatta?

02 joulukuu, 2007 18:53  
Blogger Tero Lehto kirjoitti:

Pelkästään Engadget kommentoi varmaan 30 mobiilivempainta päivässä. Miten voisin ehtiä kaiken huomata?

Juu, ei onnistu valitettavasti. Vinkkejä saa kyllä lähettää.

02 joulukuu, 2007 21:06  
Anonymous blog.erkka.com kirjoitti:

Eye-fi noteeraamatta jättäminen ei ole kovin suuri synti, "kaikki tai ei mitään" on aika huono ratkaisu, etenkin kun wlan on isojen tiedostomäärien siirtämiseen varsin hidas ja laajakaistayhteyksien uppauskaista vielä hitaampi. Kellä riittää usb 2.0 -aikana kärsivällisyys edes huomattvasti nopeamman ykköstyypin usb:n odotteluun?

Nikonin wlan-kameraa ja N95:sta käyttäneenä oma makuni on, että 1-10 kuvaa siirtyy wlanilla ja kakkosversion bluetoothilla varsin kivuttomasti, mutta suuremmat määrät ja videot siirrän piuhalla.

02 joulukuu, 2007 21:17  
Blogger Tuija kirjoitti:

nyt on eye.fi:kin testattu: http://www.tuhatsanaa.net/muistikortti_tekee_wifikameran

06 joulukuu, 2007 00:34  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle