USB-laturiliittimet tulevat sittenkin
Luin eilen ITviikosta operaattoreiden johtaman OMTP:n aloitteesta standardille micro-USB:hen perustuvalle latureiden, datakaapeleiden ja mahdollisesti muidenkin lisälaitteiden liittimille.
Soittelin ja viestittelin sitten omaa uutistani varten Nokialle. Sieltä kerrottiin, että Nokia 6500 classicissä oleva liitin on OMTP:n suositusten mukainen.
Myöhemmin kuulin, että lisäksi ainakin Nokia 8600 Lunassa sekä 7600 Prismassa ja 7900 Prismassa oleva USB-liitin olisi yhteensopiva USB-latureiden kanssa.
Tilannehan on se, että nykyisin Nokian tuoteyksiköt päättävät, hyödyntävätkö tätä Technology Platformsin tarjoamaa mahdollisuutta. Tänään en saanut aivan lopullista siihen, onko tarkoitus korvata Nokian omat laturiliitännät kokonaan micro-USB:llä. Aiemmin kerrottiin, ettei niin olisi tapahtumassa.
Tilanne on ilmeisesti aika uusi, joten suhtautuminen universaaliin USB-laturiliitäntään on vasta muotoutumassa.
Kiinnostava pointti on se, missä määrin valmistajakohtainen laturiliitin on Nokialle tai pienemmille valmistajille markkinaosuuden kannalta tärkeä protektionistinen ominaisuus. Usein ainakin kuulee väitteen, että kaikki perheenjäsenet hankkivat samanmerkkisen kännykän latureiden yhteensopivuuden takia. Yksi universaali laturiliitin muuttaisi tämän kokonaan.
Blogia aiemmin seuranneet muistanevat, että taustalla on ollut vahvasti Kiinan uusi lainsäädäntö, joka vaatii uusien kännyköiden tukevan USB-latureita.
Kommentit: 1
Ei se tosiaan mikään huono asia ole jos latureihinkin tulee siis USB-liitin ja kaikki kännyt voisi ladata melkein millä tahansa laturilla sekä myös tietokoneen USB-liittimen kautta.
Mutta voi olla että jos puhelimet ovat jatkossakin samanlaisia (tai vielä isompia) tehosyöppöjä ja akut vaan suurenevat kapasiteetiltaan niin tietokoneiden normaalin USB-liitännän virta ei riitä ainakaan yhtä nopeaan lataukseen kuin erillisellä laturilla.
Esim. Nokia AC-4E 5V:n laturi pystyy antamaan ulos kyljessään olevan tekstin mukaan 890mA (tosin en ole mitannut kuinka ison virran puhelin ottaa pahimmillaan).
Perus-USB ei kai pysty antamaan standardin mukaan kuin 500mA.
Lähetä kommentti
<< Etusivulle