[ Siirry blogin etusivulle ]

sunnuntai, syyskuu 30, 2007

Mobiili-WiMax haastaa 3G:n – läppäreissä

Eihän tässä näin pitänyt käydä. Mobiili-Wimax tai IEEE 802.16e -yhteyksien tuki näyttää tulevan Intel Centrinoon yhdysrakenteisena ennen 3G-verkkojen yhteyksiä.

Intelin toissaviikon tiedote kuitenkin nimenomaan mainitsee, että ensiv vuoden Centrino-päivitys – työnimellä Montevina – tuo mobiili-WiMaxin tuen, mutta emolevylle integroitu 3G-piiri sen sijaan siirtyy eteenpäin, ties minne asti.

Suomalaisittain asiasta tekee kiinnostavan se, että Intel ja Nokia julkistivat tuovansa yhdessä 3G-tuen Centrinoon, mutta myöhemmin yhteistyön tiedotettiin päättyneen. Syy ei oikein koskaan selvinnyt.

Lisäulottuvuuden asiaan tuo se, että USA:ssa ainakin Sprint-operaattori on ilmoittanut laittavansa miljardeja dollareita mobiili-WiMaxiin. On epäselvää, aikooko se jatkaa lainkaan nykyisen CDMA-verkkotekniikan seuraaajaan, brändinimeltään UMB (Ultra Mobile Broadband).

Intel ja Nokia julkistivat myös yhteistyönsä Intelin WiMax-piirisarjan käyttämisestä Nokian tulevassa Nseries Internet Tabletissa. Verkkokisa näyttää alkavan uusista asetelmista.

Kuinka suuri merkitys on sillä, mikä verkkotekniikka tulee Centrino-kannettavissa integroituna? Ainakin WLAN:n yleistymisessä sillä on ollut tärkeä rooli.

Tunnisteet: ,

Kommentit: 1

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

ethernet/wlan/bluetooth, tai joku näiden yhdistelmistä, chipsetit lienee nykyään hyllytavaraa ja hintaero kannettavan valmistajalle dollarin murto-osia. Eli liekö tuo Centrino oikeasti vaikuttanut juuri ollenkaan, sama chipset olisi jokatapauksessa tullut kannettaviin ja wlan sitten ethernet-piirin yhteyten..

Käyttäjä kuitenkin ostaa kannettavan haluamillaan ominaisuuksilla, ei sen takia että siellä on joku Intelin lutikka sisällä.

01 lokakuu, 2007 17:44  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle