Tiedostot jakoon kännykän ja PC:n välillä
Joku tutkimuslafka lähetti amatöörimäisen ja epäselvän kutsun kyselyyn. Luulin sitä ensin roskapostiksi tai joksikin kalasteluhuijaukseksi, mutta se olikin vain huonosti laadittu. Linkkinä tuleva kyselyomake on julkisesti netissä.
Kyselyn aihe sinänsä on kiinnostava, koska siinä udellaan mielenkiintoa uuteen PC:n ja kännykän yhteistyötä lisäävään palveluun. Voisin esimerkiksi hakea kotikoneeni MS Office -asiakirjoja, kuvia sekä musiikki- ja videotiedostoja kotiverkostani ilman, että PC olisi edes päällä.

FolderSharea käytän siksi, että pääsen aina kotoa tai töistä tiedostoihin käsiksi, kunhan PC on päällä. Yleensä käytän palvelua vain töistä päästäkseni kotikoneelle.
PC:n pitäminen päällä 24h/7d kotona vain tiedostojen jakoa varten ei ole pidemmän päälle fiksu juttu. Sähkö kallistuu. Tätä ajatellen, ja yleensäkin tiedostojen hallinnan helpottamiseksi hommasin kotiin D-Linkin koti-NAS:n, jossa minulla on 320 Gt peilattua tallennustilaa.
Sinnekin pääsen käsiksi töistä, mutta vain PC:llä. Purkki tukee UPnP:tä, mutten saanut sitä toimimaan N95:n kanssa, jossa on speksien mukaan tuki tekniikalle. Nyt PC juttelee D-Linkin kanssa siis NetBIOS:lla. Laite tukee myös FTP:tä, joten periaatteessa kännykällä pääsisi sisään. Jokin fiksu käyttöliittymä hakutoimintoineen pitäisi saada tiedonsiirtoprotokollan päälle vain.
Kaikkiaan minun on vaikea nähdä tässä kuviossa luontevaa syytä ostaa tiedostojen jakoa varten kuukausimaksullinen palvelu kännykkävalmistajalta.
Kommentit: 8
Voisin maksaa tuollaisesta palvelusta jonkun euron kuukaudessa, jos se olisi helppokäyttöinen.
Toimisi ehkä parhaiten yksinkertaisten word-dokumenttien kanssa. Kuvien ja videoiden lataaminen voisi olla hankalaa, kun tiedostokoot ovat niin isoja.
Laite tukee myös FTP:tä, joten periaatteessa kännykällä pääsisi sisään
Manuaalissa lukee pienellä präntillä
Note that use of an FTP Server to access files over the Internet does not provide for secure or encrypted transmissions.
Kiitos Tero kotipalvelin-teeman sivuamisesta (tuntee taas olevan ajan tasalla :-). Kyllähän kohta varmaan pakosti tulee mokkuloita, joissa on digiboksin tallenteet, musat ja muut mössöt ja vielä kahdennettuna. MS:lla on Homeserveriä yms. tuloillaan ja yrittävät varmaan myydä mahd. monta eri softaa, vaikka joku saattaa vääntää Linuxille ennen pitkää version, joka kelpaa ihmisten perustarpeisiin em. alueella. Esim. D-linkin purkissa lienee Linux pyörimässä.
Heh, ainoa este näidenkin leviämiselle täällä "digilaboratoriomaassamme" alkaa olla mobiilidatan PERUSkäytön kalleus.
Ts. tavallisen taviksen tuskin kannattaa alkaa forwaamaan kännykällä jotain kotikoneen tärkeää tiedostoa, jos tarve on vain silloin tällöin.
Eikös Google Desktop tarjoa tuollaisen palvelun PC:den välille? Ei maksa mitään eikä tarvitse pitää koneita päällä koko ajan.
>Heh, ainoa este näidenkin
>leviämiselle täällä
>"digilaboratoriomaassamme" alkaa
>olla mobiilidatan PERUSkäytön
>kalleus.
Jaa, kympin kuussa, tai erään operaattorin Euron tunti, jälkimmäinen satunnaiseen käyttöön, ensimmäinen jatkuvaan käyttöön, en tiedä mitä pitäisi olla, ilmaista vai?
Jos tuo Eurontunti olisi Max Euron tunti, niin se olisi hyvämalli sopimuksettomaan käyttöön.
Käytän Google Desktoppia, mutta minusta se on sovellus joka etsii koneelta tiedostoja. Miten se siirtää tiedostoja koneiden välillä?
Aikanaan joku Briefcase-palvelu siirsi upeasti tiedostoja: kun kumpaankin koneeseen teki Briefcase-kansion, niin kun työtä aloittaessa ja lopettaessa painoi Sync-nappia, homma toimi.
Google tekisi todella kovan tempun jos toisi tällaisen palvelun - automaattisena.
Joskus aikanaan mulla oli sellainen ajatus, että ihmisillä olisi sekä mobiileissaan että kiinteissään jaettu kansio (pääkansio), joka päivittyisi samaksi millä päätelaitteella tahansa. Se ei ilmeisesti ollut soittoäänien rinnalla kovin tärkeä juttu, koska minä kirjoittajana ajattelin tiedoston olevan tekstiä.
"Jaa, kympin kuussa, tai erään operaattorin Euron tunti, jälkimmäinen satunnaiseen käyttöön, ensimmäinen jatkuvaan käyttöön, en tiedä mitä pitäisi olla, ilmaista vai?"
10 eur kuussa on minusta liian halpaa, oikeasti. Riskinä on, että pikkuhiljaa laskunmaksajat vaihtavat ADSL:n 3G:hen, jolloin hinnat taas kohoavat.
Menisi siis kaupaksi kalliimmallakin. Idea onkin pitää meidät edistyneet käyttäjät ylityytyväisinä ja rokottaa yrityskäyttäjilyä/taviksilta/lapsilta/teineiltä euron siitä, että vahingossa avaa selaimen jne.
On tekopyhää selittää, että tällä suojellaan 3G-luurien omistajia yllättäviltä kuluilta; heillä pitäisi olla muutenkin edistyneempi hinnoittelu (ajatelkaa kotilaajakaistaa ei-kiinteällä hinnalla :-). Eikä tutkimusten mukaan 3G-luureilla käytetä webiä juurikaan - paitsi ehkä vahingossa, kun ihmetellään "mikä tää Web on".
"Jos tuo Eurontunti olisi Max Euron tunti, niin se olisi hyvämalli sopimuksettomaan käyttöön."
Niin, "jostain syystä" perus gprs:ää ei kuitenkaan ole enää saatavilla, vaikka erikseen haluaisi. Tietotekniikalla kun on nykyaikana niin hankala pitää yllä erilaisia laskutusmalleja...
Pahoittelut OT:sta, mutta ennen suuren massan käyttöä ei synny kuin jotain pienen piirin jaikuja ja muuta ultracoolia.
Joo tolla mediacentterillä on ainakin kiva leikkiä, vaikka onkin vasta beta versio
http://www.mobilemediacenter.nl/en/home/
Lähetä kommentti
<< Etusivulle