Roskapostia pukkaa kännykkään
Otin aiemmin kehumani mail2web Liven käyttöön ja ohjasin yksityiset sähköpostini sinne. Aito push-mail on ollut myönteinen kokemus.
Joku kyseli myös virrankulutuksesta. Kokemukseni ovat, että tämä Exchangen tyrkkyposti ja Nokian Mail for Exchange -ohjelma tuntuvat kuluttavan vähemmän virtaa kuin aiemmin viestien pollaaminen ajastettuna 30 minuutin välein tai sovelluksen jättäminen taustalle IMAP idleä varten.

Kierrellen ja kaarrellen pääasiaan, nimittäin mail2webin kanssa on tullut eteen pahempikin ongelma. Ohjattuani tänne kaikki viestit olen saanut myös roskapostit mukaan. Palvelussa pitäisi olla jonkinlainen suodatus, mutta silti noin puolet viesteistä on roskaa.
Suodattimia on tietysti eritasoisia, ja parempia varmasti saisi. Pointti on kuitenkin se, että minkä tahansa yrityksen tai muun organisaation kannattaa laittaa roskapostiongelmatr kuriin ennen kuin vie sähköpostit kännykkään. Vaikka ylimääräisiä datakuluja ei tulisikaan datapakettien ansiosta, moni taatusti sulkee push-mailin roskapostin takia. Tai ainakin se jää seuraamatta.
Onneksi SMS-viestien lähettäminen sentään maksaa sen verran, ettei niitä ainakaan vielä kannata käyttää roskapostin lähettämiseen. Tuossa on jo hyvä perustelu sille, ettei SMS:stä pitäisi tulla koskaan täysin maksutonta.
Kommentit: 5
Monet sähköpostipalveluntarjoajat myyvät roskapostin suodatuspalvelua. Oma operaattorini laskuttaa moisesta pari euroa kuukaudessa ja se on ehdottomasti rahan väärti. Noin sadasta päivittäisestä spammista pääsee läpi keskimäärin yksi viikossa. Tämä suodatin lisää viestin otsikkoon ***SPAM***-merkinnän roskaposteille. Postini on uudelleenohjattu hostatulle Exchange-palvelimelle, jonne olen tehnyt "server side"-ohjaussäännön, jolla kaikki tällä merkinnällä varustettu posti siirretään suoraan spammikansioon ennen pääsyä inboxiin ja siten push-mailina kännykkään.
Eikös Mail2Web mahdollista "server side" sääntöjen tekoa OWAn kautta?
=)juha
"Eikös Mail2Web mahdollista "server side" sääntöjen tekoa OWAn kautta?"
Siellä on palvelinpään roskapostisuodatus.
Tiukensin juuri asetuksia.
Blogimerkintä käsitteli roskapostia kännyköissä käsitteellisesti ja yleisellä tasolla, ei juuri mail2webin osalta.
"Blogimerkintä käsitteli roskapostia kännyköissä käsitteellisesti ja yleisellä tasolla, ei juuri mail2webin osalta."
Vaikka kommenttini olikin tarkka kuvaus omasta toteutuksestani, ei sitä pidä ottaa liian kirjaimellisesti. Jos käytössäni ei olisi Exchangea, ohjaisin kaiken roskapostiksi määritellyn operaattorini spammikansioon käyttäen sitä samaista parin euron lisäpalvelua. Tässäkään tapauksessa roskaposti ei pääse puhelimeen asti.
Kommenttini viestiksi oli tarkoitettu, että roskapostia ei välttämättä tarvitse sietää, vaan oma sähköpostin palvelutarjoaja saattaa mahdollistaa suodatuksen lisäpalvelullaan. Kiinteiden yhteyksien päässä suodatuksen voi antaa vaikka client-pään tehtäväksi, mutta erityisesti kännykät hyötyvät palvelinpään suodatuksesta.
=)juha
Olemme siis jokseenkin samaa mieltä asiasta, kommunikaatio vain kangerteli.
Joka tapauksessa, tuossa mail2webin roskapostisuodatuksessa on vielä säädettävää, koska palvelin tunnistaa roskapostit aivan oikein ja lisää otsikoihin *SPAM*-leiman, mutta silti viestit tulevat Inboxiin (saapuneisiin). Täytyypä katsoa, jos tiukennan filtteriä, saanko ne suoraan roskapostikansioon.
...tai sitten vaan teet siitä sen server side rulen... ;-)
=)juha
Lähetä kommentti
<< Etusivulle