[ Siirry blogin etusivulle ]

sunnuntai, kesäkuu 10, 2007

Tuoretta tilastotietoa blogista

Google on uudistamassa Google Analyticsiä huimasti paremmaksi alkuperäisestä. Nyt sivuilta saa jo sangen selkeitä ja monipuolisia raportteja, joita ei tarvitse tulkita pienellä präntätyistä graafeista. Sieltä saa myös hienoja PDF- ja CSV-muotoisia raportteja arkistointia ja tietokantakäsittelyä varten.

Blogini täytettyä kolme vuotta on muutenkin hyvä aika tarkastella tietoja.

Google Analyticsin mukaan blogillani oli toukokuussa noin 22 000 eri kävijää (Absolute Unique Visitors). Toukokuun viimeisellä viikolla eri kävijöitä oli noin 5500. Luvun suhteeuttamiseen auttaa TNS Metrixin vilkaisu.

Samassa kokoluokassa ovat Suomessa esimerkiksi Venelehti ja Hyvä Terveys. Blogiani pienempiä ovat esimerkiksi Soundi, Seura, Fitness.fi, Meidän Talo, Matkaopas, Gloria, Eeva, Lapin Kansa, jne.

Viikkokävijöissä laskettuna blogini vastaa siis pientä suomalaista aikakauslehteä tai sanomalehteä verkossa.

Luvut eivät tosin ole tutkimusmielessä vertailukelpoisia, koska TNS Gallupin mittauksessa käytetään luultavasti hieman erilaista tapaa vähentää evästeiden poistamisen vaikutusta kuin Google Analytycsissä.

Kävijätietoja 9.5.—9.6.2007

  • Eri kävijöitä: 21 937
  • Vierailuja: 35 784
  • Vierailujen lähteet: 1. hakukoneet: 60,98%, 2. suorat (esim. RSS): 23,59% ja 3. muut sivut (esim. Blogilista.fi): 15,43%
  • Sivunäyttöjä: 56 509
  • Keskim. vierailuaika: 2 min 22 s
  • Web-selaimet: 1. Firefox: 51.16%, 2. MS IE: 35,52%, 3. Opera: 7,14% ja 4. Safari: 4,71%.
  • Käyttöjärjestelmät: 1. Windows: 85,74%, 2. Mac OS: 6,56% ja 3. Linux: 4,33%

Kommentit: 2

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Kiinnostaa tämä näköjään muitakin. Hyvää kesää!

-antti

10 kesäkuu, 2007 17:38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Mitä se sanoo tästä mun kännystä (Nokia E60)?

14 kesäkuu, 2007 23:46  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle