[ Siirry blogin etusivulle ]

lauantai, kesäkuu 30, 2007

Ensivaikutelmia Nokia XpressPrintistä

Nokian perjantain XpressPrintin julkistus oli sen verran kiinnostava, että kokeilin heti palvelua ilmaiseksi tarjotun 10 kuvan verran. Sain kuvat tilattua, mutta tuskin vaihdan näiden kokemusten pohjalta Ifistä pois. Ja ensivaikutelmahan usein ratkaisee. Perusteluja seuraa.

Idea vaikuttaa hienolta. Kuvatulosteet saisi suoraan kännykästä operaattorin datayhteyden, WLAN-verkon kautta ja haluttaessa myös PC:ltä. Kuvat voi tilata lähetettäväksi myös kaverilleen. Tuotteissa on myös hiirimattoja, mukeja, T-paitoja ym. vaihtoehtoja.

Lomamatkalta olisi kätevää voida lähettää postikortteja osoitekirjan yhteystietoihin, mutta se ei vielä ainakaan onnistu. (Miksiköhän muuten Itella/Posti ei tarjoa tuollaista S60-sovellusta?)

Bisnesmielessä minulle ei aivan selvinnyt, miten suuria tavoiteita Nokialla tällä on. Saamastani haastattelusta opin, että lanseeraus on osa Nokian strategiaa rakentaa palveluista osa liiketoimintaa. Digikuvien tilaus vain tuntuu kovasti kilpaillulta alueelta, jossa paveluita markkinoidaan vahvasti hinnalla enää.

Suomessa 10 x 13 cm printtien hinnat näyttävät lähtevän jo alle 10 sentistä kappaleelta. Toisaalta, jos volyymiä tulee miljoonilta Nseries-käyttäjiltä ympäri Eurooppaa, ehkä tässä on mahdollisuuksia. Vaan älkää välittäkö tästä, en kuvittelekaan ymmärtäväni mitään palvelun bisnespuolesta.

S60-sovellus

Kuvat tilataan kuvagalleriasta tulostustoiminnon kautta. Useiden kuvien lisääminen käy helposti.


>Sovellus asentui ongelmitta N95:een, ja kuvien lisääminen ostoskoriin kävi kätevästi galleriasta.

Näppäilin nimeni ja muut tietoni, koska sovelluksessa ei ole paikkaa antaa nykyistä käyttäjätunnusta. Vain "uusi asiakas" on valittavissa asiakastiedoissa. Tähän kännykkätilaus sitten tyssäsikin. En pysty viimeistelemään tilausta, koska ohjelma sanoo sähköpostiosoitteeni olevan jo käytössä. Niin se onkin, koska rekisteröidyin aiemmin webissä.

S60-softassa on toinen kumma kohta. Luottokortin voimassaoloajan kenttä pitäisi antaa pelkkänä numerona, vaikka yleensä muoto on kk/vvvv tai kk/vv.

Web-palvelu

Kuvat valitaan web-palvelussa yksitellen. Kokeilkaapa tätä vaikka 50 kuvan kanssa. Ei toimi kivasti.

Siirsin siis kuvat PC Suitella Windowsiin ja tilattavaksi haluamani kuvat omaan kansioonsa. Yleensä tilaan paljon kuvia kerralla, mutta nyt halusin kokeilla ensin Nokian tarjoamat 10 maksutonta tilausta.

Tilauslomakkeessa kuvat lähetettiin web-lomakkeella yksitellen selaimella valiten. Tätä ei kyllä jaksa tehdä, jos kuvia alkaa olla useita kymmeniä tai enemmän.

Monivaiheisen tilauslomakkeen viimeisessä vaiheessa vaihtoehdot ovat "Edellinen" ja "Lopeta tilaus". Mitä ihmettä tein väärin? Miksen voi tilata kuvia, eli vahvistaa tilaus? Hetken mietittyäni kesken, että joku on luultavasti kääntänyt typerästi linkin "Finish order".

Yritin myös avata web-palveluun kuvagallerian, mutta siellä en pääse kovin pitkälle. Palvelun demo on pukannut palvelimen virheilmoitusta päivästä asti.

* * *

Kumpikaan osa-alue ei siis ole toimimaton, mutta viimeistely olisi kannattanut viedä pidemmälle ennen lehdistötiedotteiden lähettämistä.

Nokia XpressPrintissä on sen verran hyviä idea, että kokeilen sitä varmasti uudelleenkin.

Silti on ihmeteltävä millaista käytettävyystestauusta Nokia oikein tekee, kun käyttäjälle asti tulee vastaan näin kinkkisiä valintoja tai suorastaan mokia aivan perustoiminnoissa.

Paljon merkitystä on tietysti kuvien laadulla ja tulosteiden toimitusajalla. Siihen palaan saatuani printit. Lomani takia jatkokommenttiin menee tosin enemmän aikaa.

Tunnisteet: ,

Kommentit: 1

Anonymous Juha kirjoitti:

Posti tarjoaa ainakin tällaista mobiilipostikorttia. Aika samanalaiselta vaikuttaa kuin Nokian palvelu.

30 kesäkuu, 2007 10:44  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle