[ Siirry blogin etusivulle ]

sunnuntai, kesäkuu 10, 2007

Elektrobitin Linux-mobiilivempain

Suomalainen Elektrobit esitteli tällä viikolla Computex-messuilla Taipeissa MIMD-tuotettaan (Mobile Internet Multimedia Device). Se perustuu Intelin MID-alustaan ja Linuxiin, jota Engadget on hehkuttanut Intelin ja Microsoftin yhdessä kehittämän UMPC:n kilpailijaksi.

Soitin Prosessorin uutisen luettuani Elektrobitille, mutten saanut juuri lisätietoja irti enkä sitten tehnyt omaa juttua. Laitteen suunnittelupalveluista tosin kerrottiin neuvoteltavan jo useiden yritysten kanssa.

Intel on arvioinut, että alusta olisi valmis kaupallistamiseen ensi vuonna. Mahdollisia asiakkaita ovat kännyköiden ja PDA-laitteiden sopimusvalmistajat, brändinomistajat ynnämuut. Kuluttajahinnoista en ole vielä nähnyt arvioita. Rohkenen arvioida, että tuskin alle 500 euroon päästään.

Elektrobitin mallin speksejä ovat näillä näkymin 4,8 tuuman ja 1024 x 600 pikselin laajakuvanäyttö sekä monenlaiset verkkoyhteydet, kuten Bluetooth, HS(D)PA, WLAN ja WiMax (mobiiliversio, oletan) sekä GPS-paikannin. Se ei vielä selvinnyt, tulisivatko kaikki herkut yhteen malliin, vai ovatko nuo siis vain Intelin tarjoamat optiot.

Löysin myös messuvideon, jossa yhtä Intel MID:iä esitellään jonkun referenssimallin pohjalta. Siinä ei tosin näytä olevan näppäimistöä, joka taas näkyy Elektrobitin MIMD:n kuvassa.



Päivitetty klo 13:21: Videon perusteella esiteltävä laite vaikuttaa multimedian toistossa tehokkaammalta kuin Nokian Internet Tablet 770 ja N800. Hienosti näyttää Youtubekin toimivan, ja ikkunaa pystyy vielä liikuttamaan samanaikaisesti.

Tällä hetkellä näitä miniläppäreiden ja PDA-laitteiden välimuotoja tuntuu nyt tulevan ulos eri ohjelmistoilla varustettuna vähän joka suunnasta, kuten aiemmin mainitut HTC Shift (UMPC) Palm Foleo.

On kiinnostavaa nähdä, muodostuuko näille oikeasti markkinarako kännyköiden ja kannettavien väliin. Hinnat ainakin alkuun hirvittävät.

Tunnisteet: , ,

Kommentit: 1

Blogger zache_ kirjoitti:

Engadgetin uutisessa olleen pdf-linkin mukaan vekotin olisi 'pc-architecture'-laite, joka antaisi olettaa että se on x86-laite? Jolloin myös laitteessa pyörisi lähes normaali flash ja selain (jos vain vääntöä ja muistia on riittävästi), mutta tekee samalla aika julmasti akkukestolle.

Youtube muuten tehonpuolesta varmaan pyörisi ihan nätisti ainakin e90-kommarilla ja n800:llakin jos vain softalta löytyisi kunnolla tukea.

11 kesäkuu, 2007 12:36  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle