Syntymäpäivä
Jo pidempään tarkoitukseni on ollut siirtää blogi jollekin kehittyneemmälle, luultavasti WordPress-pohjaiselle alustalle.
Vaan kun töissä päivät venyvät entistä useammin, ei ajatus vapaa-ajasta PC:n ääressä houkuttele. Muutto on siis tekemättä, koska epäilen siitä tulevan hankala ja pitkäkestoinen urakka.
3G:stä tuli arkipäivää, mutta vain kaupungeissa. Nopeus ja vasteajat ovat tervetullutta kehitystä, mutta puheluiden yhteysongelmat ja muut verkko-ongelmat ovat olleet ikävä yllätys.
Microsoft ei ole voittanut Symbiania, tai kuluttajamarkkinassa päässyt oikein haastamaan edes. Windows Mobile on kuitenkin näkyvästi mukana yrityspuolella. Exchangen push-mail kiinnostaa myös suomalaisia pk-yrityksiä.
Hyvän peruskännykän saa alkaen alle 50 eurolla Suomessakin, mutta kalliit kännykät eivät ole kadonneet minnekään. Päinvastoin, yli 500 euron tuotteiden tarjonta tuntuu lisääntyvän. Puheet kännyköiden muuttumisesta kokonaan halpiselektroniikaksi eivät toteutuneet.
Kännykät eivät ole vielä korvanneet erillisiä kameroita ja MP3-soittimia. Molempien myynti kasvoi vielä viime vuonna selvästi. Kovasti puhutaan, että erillinen MP3-soitin kuitenkin katoaa, kun Applekin tuo iPhonen.
Tosin televisiossa mainostetaan esimerkiksi Philipsin 1 Gt MP3-soitinta 30 eurolla. Tuohon hintaluokkaan ei musiikkikännykkää vielä saa.
Suomessa kännykkäpuheluiden hintakilpailu ylikuumeni ja vei operaattorit jopa tappiolle. Korjausliikkessä Elisa ja Sonera nostivat hintoja. Nyt hinnalla myyminen on taas varovaisesti palannut, kun Kolumbus- ja Tele Finland -brändit ovat jälleen käytössä.
Unohdinko jotain?
Blogin syntymäpäivän lisäksi minulla on tänään syntymäpäivä, 25. toukokuuta tulee täyteen 29 vuotta. Onnea. Kummasti sitä jaksaa vieläkin leikkiä laitteiden kanssa.
Väitän jopa, että laitteiden ja softien tiivis kokeileminen on minulle ammatillisesti tehokkain tapa pysyä ajan tasalla tekniikan kehityksessä. Jos joutuu luopumaan siitä, voikin siirtyä työkseen lehdistötiedotteita kopioivien toimittajien kasvavaan kaartiin. Mikään ei nimittäin voita omaa perstuntumaa näihin asioihin.
Kommentit: 20
Onnea sekä blogille että blogin isännälle. Koita jaksaa leikkiä laitteiden kanssa. Leikkiminen pitää ihmisen nuorena, vaikka toisaalta tuntuu, että huonosti toimivat tekniset vempaimet aiheuttavat vain harmaita hiuksia niiden kanssa askarteleville.
Tätä blogia ja muitakin työn puolesta tuotettuja artikkeleita/uutisia on ollut ilo lukea, kun on sentään jotain viitseliäisyyttä ja kokemusta nähty julkaisun eteen (toisin kuin suurimmalla osalla Suomen ICT-alan uutissivustoista (copy&paste&väärinymmärtäminen&tietämättömyys yleistä).
Koita jaksaa leikkimistä, koska ei näitä vimpaimia varmastikaan ole moneen vuoteen saanut ilman leikkikalu-statusta. :)
Kokemukset, teot puhuu, ei muu.
Kiitos, kumarrus ja onnittelut!
Hear, hear, tämä on yksi harvoista suomalaisista ICT-uutislähteistä, jota oikeasti jaksan lukea. Onnittelut!
Onneksi olkoon hyvää syntymäpäivää niin blogille kuin sen kirjoittajallekin! Kirjoitat kiinnostavasti ja konkreettisesti niin että ei-teknisempikin aiheesta kiinnostunut pysyy hyvin kärryillä.
Isot kiitokset ja Onneksi Olkoon!
Onneksi olkoon!
Kiitos loistavasta blogista ja voimia sen jatkamiseen!
Onnea vaan täältäkin :) Wordpressistä löytyy muuten oma importti bloggerille. Ainakin periaatteessa postausten siirtäminen pitäisi olla suht suoraviivaista bloggerista wp-alustalle. No, toki muuttoon kuuluu muutakin.
Onneksi olkoon niin oman kuin blogin juhlapäivän johdosta!
Onnea molemmille!
"For he is a jolly good fellow.."
Onnea!
Onnea ja kiitos hyvästä blogista!
- väiski
Onnea molemmille ja toivottavasti jatkuu yhtä hyvin!
T:Teron VoIP kaveri
Suuret kiitokset myös minulta. Olen työskennellyt mobiilialalla reilusti toistakymmentä vuotta ja seurannut hyvinkin aktiivisesti erilaisia uutislähteitä. Löydettyäni blogisi pari vuotta sitten, olen todennut tämäm parhaaksi tavaksi seurata missä mennään. Paljon intoa ja voimia siis laitteiden kanssa värkkäilyyn ja blogin kirjoittamiseen, sitä kyllä arvostetaan!
Onnea ja kiitos, Tero. Blogiasi on ilo lukea.
Hyviä syntymäpäiviä!
Blogi on mainio, suorastaan omassa luokassaan alan suomenkielisissä blogeissa.
Onneksi olkoon molemmille, olemme näemmä lähes samanikäisiä. Blogiasi on ollut ilo lukea, juttujen perinpohjaisuuden ja hyvän faktapohjan vuoksi. Lisäksi tiheä ilmestymistahti houkuttelee blogin pariin yhä uudestaan ja uudestaan. Vielä kerran onnea!
Onneksi olkoon ja kiitoksia tasokkaasta blogista. Artikkeleita tulee hämmentävällä tahdilla ja useimmat niistä tulee tarkkaan luettua.
Mikä ihme ja kumma saa viisaan ihmisten käpälöimään ja näppälöimään pientä laitetta, että ryhtyy siitä jopa kertomaan ja julistamaan joka päivä blogillaan. Ne ohjelmatko ovat käyttäjälleen niin mielenkiintoisia, että siitä kannattaa jopa ryhtyä propagoimaan ja agiteeraamaan.
Paljon onnea ja kiitos! Blogisi on mielenkiintoinen, ajantasainen ja hyvällä maulla tehty. Siksi sitä tulee usein luettua. Keep up the good work!
Kiitos kaikille. Tiesin toki palvelinlokeista muutaman seuraavan blogia, mutta ihmismäinen palaute rohkaisee enemmän.
Blogin päivitystahti kärsii välillä. Se ei johdu siitä, että olisin lopettelemassa tätä, vaan työmatkat, deadlinet ja joskus ihan vain väsymys vaikuttavat.
Lähetä kommentti
<< Etusivulle