Saunalahden ja Vodafonen roaming-diili
Saunalahti toi keskiviikkona iloisia uutisia tiedottamalla sopimuksestaan Vodafonen kanssa, jonka myötä 34 verkossa pystytään tarjoamaan nykyistä halvempaa mobiilidataa ulkomailla. Hinta 3G-kytkyasiakkaille on 1,5 €/Mt ja muille 4,5 €/Mt. Maat ja operaattorit on lueteltu tiedotteessa.
"Haluamme tarjota lisäetua 3g-palvelupakettiasiakkaille", sanoi puhelimitse Saunalahden myyntijohtaja Pasi Vanninen minulle uutista varten.
Samalla Elisan emoyhtiöstä vahvistettiin, että Vodafonen kanssa neuvotellaan myös asiakkaidensa liittymien osalta. Aikataulu tai hinnat eivät varmistuneet, mutta Matti Vikkula kertoi suunnan olevan suunnilleen sama kuin Saunalahdella.
Kotimaassa saa jo kaikilta 3G-operaattoreilta kiinteähintaisen datapaketin. Saunalahden Vanninen sanoi, ettei kansainvälisten operaattoreiden hinnoittelumallien vuoksi tällaisen tarjoaminen ei ole vielä mahdollista.
Tunnisteet: Roaming
Kommentit: 0
Lähetä kommentti
<< Etusivulle