[ Siirry blogin etusivulle ]

sunnuntai, huhtikuu 22, 2007

Web-sivujen mobiilipulautin

Jatkona perjantaiseen kirjoitukseen, web-sivuja voi yrittää vääntää mobiililaitteiden perusselaimille sopivaan formaattiin koneellisesti kevyellä "koodiparserillakin".

Mowser tulee sanoista mobile browser ja sen taustalla on Russell Beattie, joka lopetti suositun bloginsa viime keväänä. Hieno juttu, että mies puhaa taas uusia kuvioita. Russ vieraili toissakeväänä Suomessakin MobileMondayssa.

Kokeilin nopeasti pulautinta. Esimerkiksi CNN, HS.fi tai Tietokone.fi näkyvät kyllä kevyemmin ja nopeammin kuin kännyköiden omilla selaimilla, mutta sisältö näkyy rumasti ja käyttöliittymä ei toimi. Entä junalipun ostaminrn VR:ltä? Ei taida toimia.

Nykyisin isojen sivustojen sisältö tulee pääasiassa tietokannoista ja on rakennettu CSS-tyylimääritysten päälle, joten mobiililaitteille optimoitujen sivujen rakentaminen ei ole erityisen hankalaa tai kallista.

Kyse on siitä, nähdäänkö mobiililaitteet riittävän isoksi ja tärkeäksi laitekannaksi.

Lisäksi mediapuolella (lehdet, TV-kanavat jne) mainostulojen malli on vielä epäselvä. Monen kustantajan web-palvelu on viimein noussut voitolliseksi tai lähestyy kannattavuutta, eikä pelkkää tekstiä ja pieniä kuvia tarjoava mobiilisivusto houkuta.

Kommentit: 13

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Kumpikohan on järkevämpi strategia? Tehdä pulautin, joka rikkoo ja muokkaa www-sivun tuntemattomaksi, vai tehdä toimivat www-selain mobiiliaitteille, jossa näytöt paranevat koko ajan ja mukaan tulee touchscreenia ja muuta..

22 huhtikuu, 2007 22:57  
Anonymous Pekka P kirjoitti:

Eikös Google mobile aja saman asian? Eli hakee saitin ensin Googlen mobiilihaulla ja surffaa sinne hakutulosten kautta - väliin tulee joku pulautin joka muuttaa ne sivut erilaiseksi ihan Noksun omalla selaimella. Minusta toiminut ihan ok.

23 huhtikuu, 2007 11:09  
Blogger Kevin kirjoitti:

I don't think it's cool that Mowser is profiting by stealing your content with "Ads by AdMob"...

http://kevinperkins.wordpress.com/2007/04/23/mowser-arrogant-about-ads/

23 huhtikuu, 2007 11:48  
Anonymous Ville Karinen kirjoitti:

"vai tehdä toimivat www-selain mobiiliaitteille, jossa näytöt paranevat koko ajan ja mukaan tulee touchscreenia ja muuta.."

"koko ajan" - kaikki on suhteellista. Suomen suosituin kännykkä on Nokia 3310 :-), jolla ei pääse edes wapisemaan.

Jos jo yhden sivun avaaminen vanhan ajan wapissakin maksaa 2010 luvun kynnyksellä 80%:lle ihmisistä 20 - 90 snt, niin minusta on jopa rikollista yllyttää ihmisiä käyttämään mobiiliwebiä, sähköpostista puhumattakaan. Taidanpa lampsia poliisilaitokselle.

Puhuttamakaan siitä, että Elisan mielestä html-sivuja tarjoavat serverit maailmalla haluavat ehdottomasti salaisen puhelinnumeron vastineeksi.

Sitä en kyllä ymmärrä, miten Googlella tai kellään muullakaan on oikeutta muuttaa muiden sivujen ulkonäköä, koska sivuilla olevat mainokset voivat pudota pois. Vähän sama, kuin joku kopioisi sanomalehdin jutut ja lähettäisi paperilehden kotiin ilman mainoksia.

Taidan vaihtaa oman mobiiliportaalini tunnuslauseeksi "Varoitus: Vain idiootti käyttää mobiiliwebiä" :-)

23 huhtikuu, 2007 12:16  
Anonymous PetskuH kirjoitti:

Kännykälle tehdyt CSS-tyylit eivät hirveästi ilahduta, jos itse sivu on yli 200kt ja latautuu 3G-verkossa lähes puoli minuuttia. CSS:llä saa tehtyä lähes saman tyyppisille näyttölaitteille omat versiot, mutta kännykkä on nykyisin näyttölaitteena täysin erilainen kuin tietokoneen näyttö. Oikeaoppisesti kännykkäversioon luodaan varta vasten oma käyttöliittymä, joka eroaa ulkoasun, käyttötavan ja mahdollisesti (teksti)sisällönkin puolesta tietokoneversiosta. CSS:n väärinkäyttö ja muuntimet menevät vain käytännön pakosta, kun mobiiliversioihin ei haluta panostaa.

23 huhtikuu, 2007 17:23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

>vai tehdä toimivat www-selain
>mobiiliaitteille,

Paras kai olisi tehdä toimivia WWW sivuja, jolloin ei käytännössä juuri olisi mobiili ongelmaa.
Mutta ilmeisesti sivujen tekijät haluavat rajata suurimman käyttäjä potenttiaalin, jolloin pitää sitten tehdä työ muualla.

23 huhtikuu, 2007 20:50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

>Sitä en kyllä ymmärrä, miten
>Googlella tai kellään muullakaan on
>oikeutta muuttaa muiden sivujen
>ulkonäköä,

Proxyt on sallittuja, ne eivät sinänsä yleensä puutu itse sisältöön. Sivuntekijällä saattaa olla jokin nälemys sivun ulkoasusta, mutta hän on ymmärtänyt koko touhun väärin jos kuvittelee että käyttäjä ne sellaisena näkis.

23 huhtikuu, 2007 20:55  
Anonymous Ville Karinen kirjoitti:

" Sivuntekijällä saattaa olla jokin nälemys sivun ulkoasusta, mutta hän on ymmärtänyt koko touhun väärin jos kuvittelee että käyttäjä ne sellaisena näkis."

No joo, tarkoitus ei ollut painottaa ulkonäköön puuttumista. Vaan sisällön muuttamista (mainosten jättämistä pois).

Eikös tv-signaalin muuntaminen analogiseksi ole jo maailmaan epääeettisimpiä tekijänoikeusongelmia :-). Siinä mielessä on outoa, että proxyt ovat saaneet olla rauhassa (vai onko tuo maininta "sallittuja" kirjattu oikeasti jossain tuomioistuimen päätöksessä - kyseessä lienee anonyymin mielipide?).

Esim. Terolta saattaa pudota blogin mainostulot, kun olen vääntänyt google-linkit wap- ja pda-puolelle.

Tuskin tämä on Terolle ongelma, mutta jos Terolla olisi "käytössä" Russelin kielialue, niin varmasti tuntuisi jo Teronkin lompakossa - viimeistään viiden vuoden päästä.

Tai jos oma portaalini olisi voittoa tavoitteleva, niin olisiko minulla oikeus tehdä ns. suoria proxy-linkkauksia muiden tekijänoikeudella suojattuun materiaaleihin? En usko että voittaisin, jos juttu menisi oikeuteen.

Ps. tuossa aiemmin tarkoitin poliisilaitokselle lampsimisella itseäni, kun yllytän ihmisiä idiotismiin :-).

24 huhtikuu, 2007 10:57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

>No joo, tarkoitus ei ollut painottaa
>ulkonäköön puuttumista. Vaan
>sisällön muuttamista (mainosten
>jättämistä pois).

Onko jotain proxyjä jotka siivoavat mainoksia pois?

Olen ymmärtänyt että mobiili konvertterit tekevät osan selaimen työstä ja siinä toki tippuu usein osa sivun sisällöstä ja jos se sattuu olemaan mainosmateriaalia niin tuskin se eroa-aisi kovasti kokonaan selaimella tehdystä sivun parsimisesta.

25 huhtikuu, 2007 16:03  
Blogger zache_ kirjoitti:

RabbIT on ainakin mainoksia filtteröivä webproxy. Muutaman julkisen saitin olen tiennyt, jossa on pyörinyt tuolla tehty mobiilivermeille optimoiva proxy, mutta just nyt en tiedä yhtäkään avointa (tai edes suljettua). Saa kertoa jos tietää.

25 huhtikuu, 2007 22:20  
Anonymous Ville Karinen kirjoitti:

Olen ymmärtänyt että mobiili konvertterit tekevät osan selaimen työstä ja siinä toki tippuu usein osa sivun sisällöstä ja jos se sattuu olemaan mainosmateriaalia niin tuskin se eroa-aisi kovasti kokonaan selaimella tehdystä sivun parsimisesta.

No itse Googlen konvertteri siivoaa heidän omat mainoksensa ironisesti pois, mikä on tavallaan dorkaa, mutta tuskin vielä mikään bisnesongelma Googlellekaan. Tässä Teron blogi Googlen proxyllä - ilman Googlen mainoksia.

Veikkaan kuitenkin, ettei Google minkään maan lain mukaan saisikaan lisätä proxy-sivuilleen mainoksia, juuri samasta syystä, mistä Kevinin linkkaamat Russelin haukkujat vaahtoavat.

26 huhtikuu, 2007 13:12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

>No itse Googlen konvertteri siivoaa
>heidän omat mainoksensa ironisesti
>pois

Googlen mainokset ja moni muukin tälläsivulla on toteutettu niin ettei ne näy kuin kaikki salittuna ja tuettuna, niin en tiedä onko kyseessä erityisesti poistaminen, vai tuen puute.

27 huhtikuu, 2007 08:03  
Anonymous Ville Karinen kirjoitti:

niin en tiedä onko kyseessä erityisesti poistaminen, vai tuen puute.

En siis tiedä minäkään varmasti - sen takia alussa kirjoitinkin:
"koska sivuilla olevat mainokset voivat pudota pois" (siksi myös ironiaan ja bisnesongelmaan viittaaminen).

"Siivoaminen" oli kyllä liian aktiivinen sanamuoto mainosten poisjäämiselle - sen siitä saa, kun on opiskellut siivousta lähinnä teoreettisella tasolla :-).

En ole perehtynyt Googlen tekstipohjaisten mainosten skriptipitoisuuteen, mutta voisi olettaa ettei niiden julkaisu olisi mikään iso tekninen ongelma. Toki mainostajan kohdesivusto pitäisi olla järkevän näköinen kännykkäselaimessa ainakin muuntimen kanssa.

Oma lukunsa on se, että Googlen omistama Blogger on ainoa tietämäni sivusto, jota Google ei kaikilta osin suostu edes muuntamaan mobiililaitteille sopivaksi (kommentoi-linkki). Googlella on siis Bloggeriin jonkinlainen aktiivisempi suhtautuminen, mutta en minäkäänn usko että mainosten jäämiseen näkyviin/näkymättömiin käytetään kovasti Googlella aikaa.

29 huhtikuu, 2007 14:29  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle