[ Siirry blogin etusivulle ]

perjantai, huhtikuu 13, 2007

Nokia jyrää edelleen Suomessa

3G-kytkykauppa on selvästi tuonut eloa Suomen kännykkärintamalle, koska lehti- ja TV-mainonnassa näkee aiempaa enemmän Samsungin, Sony Ericssonin ja jopa HTC:n kännyköitä.

Silti TKK:n ja operaattoreiden COIN 2006-2007 -mittaustutkimuksen mukaan Nokian osuus päätelaitteista DNA:n, Elisan ja TeliaSoneran verkoissa oli edelleen huimat 80 prosenttia. Myönnetään, tutkimuksessa on tältä osin laaja virhemarginaali, mutta senkin rajoissa Nokian osuus on aivan omaa luokkaansa. Tiivistin kiinnostavimmat pointit päätelaitteista jo uutiseen.

Uutiskynnyksen ylitti ainakin se, että syyskuussa 2005 Nokia-laitteiden osuudeksi mitattiin 87 prosenttia, kun vuotta myöhemmin osuus oli tippunut 80 prosenttiin. Onko tämä merkki siitä, että ainakin Samsung ja Sony Ericsson ovat saaneet parannettua asemiaan Suomessa?

Raportissa on kiinnostavia tuloksia myös päätelaitteiden ominaisuuksista, esimerkiksi kameran, Java-tuen, värinäytön ym. ominaisuuksien yleisyydestä. Selvityksen mukaan 12 prosenttia laitteista olisi ollut ns. älypuhelimia, ja niissä S60:n osuus peräti 72 prosenttia, Series 80:n 26 prosenttia ja Windows Mobilen vain 0,4 prosenttia.

Tulostin koko kalvosetin (PDF) luettavaksi viikonlopun aikana, joten saatan ottaa sieltä muitakin poimintoja vielä.

Kommentit: 5

Anonymous Kurt Baccara kirjoitti:

Niin ja näin. Luulenpa että tälla palstalla riittäisi asiantuntijoita ja arvostelijoita kännymaailmaan vaikka känny maksaisi 10 000 euroa.

14 huhtikuu, 2007 22:36  
Anonymous juuso kirjoitti:

jenkkilässä noksu ei oikein maistu:

http://www.engadget.com/2007/04/14/the-2006-engadget-awards-vote-for-cellphone-of-the-year/

yksikään nokian malli ei pååse edes äänestykseen.

15 huhtikuu, 2007 02:14  
Blogger Mika Selin kirjoitti:

juuso: Voisin vannoa, että kun aamulla äänestin, oli listalla N93. Se on näköjään sitten tiputettu pois jostain syystä.

15 huhtikuu, 2007 17:40  
Anonymous Symbiatch kirjoitti:

Omituinen lista muutenkin, voisivat jotenkin perustella miksi kukin on listalla ja miksei voi äänestää melkein mitä tahansa mallia. Itse en ainakaan pidä moniakaan noista mitenkään upeina, mutta en olekaan pelkkää ulkokuorta katsova :P

16 huhtikuu, 2007 09:23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

N93 oli smartphone-äänestyksessä
http://www.engadget.com/2007/04/14/the-2006-engadget-awards-vote-for-smartphone-of-the-year/

16 huhtikuu, 2007 22:05  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle