Kuinka paljon iPhonesta maksetaan?
Netissä on kovasti spekuloitu sitä, kuinka paljon amerikkalaiset ovat valmiita Apple iPhonesta maksamaan tai mikä olisi hinta Euroopassa. Joku Applen venäläisjohtaja on ilmeisesti arvioinut, että hinta Euroopassa olisi USA:n hinta plus 22 pinnaa, ja siihen ilmeisesti vielä verot päälle, eli Suomessa 22 pinnaa, jolloin oltaisiin vajaassa 600 ja 700 eurossa.
Aika paljon 2G-kännykästä, johon ei Applen mukaan näillä näkymin saa edes vapaasti kolmansien osapuolien softia?
Monet Apple-fanit ovat järkeilleet, että jos kerran HTC:n älypuhelimestakin voidaan maksaa 700 euroa, kenties iPhonestakin. En taida päätyä ihan samaan lopputulokseen. Mutuni on, ettei näitä yli 500 euron kännyköitä, varsinkaan HTC:n laitteita, kauheasti osteta omalla rahalla, vaan käytössä ovat yritysten tai muuten työnantajien rahat.
Minä jopa rohkenen arvioida, ettei iPhone nykyspekseillään päädy koskaan Eurooppaan, vaan siitä tulee 3G-verkkojen tuen osalta ja muutenkin päivitetty malli Eurooppaan. Sitä ei voi tietenkään vielä sanoa ääneen, kun amerikkalaiset eivät tykkäisi.
On tietysti melkoinen suoritus, jos Apple onnistuu lanseeramaan tuotteen Euroopassa 600-700 eurolla (ennen subventioita) ydinkniikaltaan monta vuotta vanhalla laitteella? Sitähän tosin, arvokas brändi tarkoittaa.
(via Omenalohkoja-blogi)
Tunnisteet: iPhone
Kommentit: 1
Hinnoitteluproblematiikka pitää paikkaansa mutta osui silmään tuo "ydintekniikaltaan monta vuotta vanha laite".
Kenties puhelimen pointti onkin siinä että ydintekniikaksi katsotaankin se, mitä käyttäjä oikeasti näkee ja kokee eikä se, mitä kuorien sisältö insinöörin unelmaksi löytyy, mutta joiden hyödyntäminen on lapsenkengissä?
Otat minkä tahansa S60 puhelimen niin se hyödyntää 3G-verkkoa varsin kehnosti, selaimesta tuli käytettävä vasta 3rd editionin myötä jnpp. Puhelinten näyttöjen resoluutio hyppäsi urakalla QVGA/QVGA+ tasolle mutta käytettävyyteen vaikutus oli suhteessa paljon pienempi.
Sinällään mielenkiintoista kuinka paljon keskustelua iPhone herättää niin hyvässä kuin huonossakin, vaikka itse puhelin on tulossa markkinoille euromallina vasta vuoden kuluttua. Ehkä tämä kuvaa sitä että vanhojen valmistajien uudet puhelimet eivät herätä mitään tunteita mutta kun markkinoille tulee uusi pelaaja, jolla on historiaa tehdä asioita eri tavalla, kiinnostus on suurta -- samoin odotukset.
Lähetä kommentti
<< Etusivulle