Google Phone -spekulaatiot
Googlen ympärillä huhutaan ja spekuloidaan niin paljon, ettei puoliakaan tule otettua tosissaan. Välillä Google on kehittämässä omaa selaintaan tai jopa käyttöjärjestelmää. Sitten Google aikookin korvata perinteiset käyttöjärjestelmät web-palveluillaan.
Google on julkistanut mobiililaitteille ainakin haku-, kartta- ja sähköpostisovellukset sekä mainosmyyntiä, mutta viime päivinä on uutisoitu Google-kännykkähuhuja. Olenkohan missannut jotain, kun en ole lähtenyt mukaan?
Olen yhtä skeptinen kuin Hesarin taloustoimittaja Jyrki Alkio sunnuntain blogikommentissaan. Olen ymmärtänyt, että Googlen tavoite on saada palvelunsa ja softansa miltei jokaiseen kännykkään, mutta onko siinä onnistumiseksi tehokkainta lähteä itse laitevalmistajaksi? Voisi kuvitella, että asia on melkein päinvastoin.
Tähän asti olen ihmetellyt, miten varovasti esimerkiksi Googlen mainiota mobiilihakua on tuotu kännyköiden käyttöliittymiin.
Operaattorit haluavat pitää kiinni siitä, että kuluttajat aloittaisivat surffauksen jatkossakin niiden portaalien kautta. Operaattori ei halua olla vain bittiputki internet-palveluihin, vaikka siitä kohtalosta puhutaankin.
* * *
Millainen sitten on hyvä hakupalvelu kännykässä parin vuoden päästä? Se ainakin osaa kertoa GSM- tai GPS-paikannuksen perusteella lähellä olevat palvelut, opastaa perille, mahdollistaa yhteydenoton yhdellä klikkauksella puhelinnumeroon tai sähköpostiosoitteeseen ja avaa yhteyden paikallisiin yhteystietoihin, kuten GSM- ja yritysnumerot. Eikä palvelu maksa käyttäjälle mitään, vaan on mainosrahoitteinen.
Googlen kautta ei ainakaan vielä löydy paikallisia yhteystietoja kaikkialla, joten uskon Eniron ja Fonectan kaltaisten paikallisten toimijoiden mahdollisuuksiin saada oma siivunsa ilmoitustuloista.
Kommentit: 0
Lähetä kommentti
<< Etusivulle