Maailmalla uutispimennossa
(Päivitetty 8.1.2007 klo 12:51. Kumma juttu, nyt Bangkok-jutut taas löytyvät HS.fi:n haulla.)
Joulun ja uudenvuoden Thaimaassa lomaillessa olin tarkoituksella uutispimennossa työasioiden osalta. Olen kuitenkin tilannut YLE24:n tekstiviestipalvelun, jonka pitäisi kertoa kaikista merkittävistä tapahtumista maailmalla.
Yllätyin tammikuun 1. päivä kuullessani Suomesta Bangkokissa räjähdelleen pommeja. En saanut tästä Yleltä mitään viestiä, vaikka Thaimaassa lomailee joulun aikaan tuhansia suomalaisia, ja Bangkokissakin useita satoja (eri matkayhtiöden kautta).
Sen sijaan Yle kyllä lähetti SMS-hälytyksen siitä, että jotkut heimot rähinöivät keskenään Somaliassa. Siinäpä onkin akuutti uutisviesti suomalaisille.
En lopulta tiedä, kuinka vakavasta tilanteesta oli Bangkokissa kyse, koska asia katosi nopeasti tiedotusvälineistä. HS.fi:n uutishaulla
Suomalaisten operaattoreiden 3G-/GPRS-roaming on maailmalla niin kallista, useimmiten 10 -- 12 € megatavulta, ettei uutisten seuraaminen web-selaimella tai uutisohjelmilla ole realistinen vaihtoehto. Ylen SMS-palveluunkaan ei näemmä voi luottaa.
Tilanne on harmittava, koska juuri kännykkä olisi teknisesti kätevä tapa pysyä ajan tasalla.
3G- /GPRS-datayhteyksien laatu ja saatavuus on parantunut, mutta operaattorit pilaavat ahneudellaan mahdollisuutensa opettaa kuluttajat mobiilidatan käyttöön ajasta ja paikasta riippumatta. Internet-kahviloiden ja WLAN-hotspotien etsiminen on työlästä, mutta operaattorit tekevät siitä pakollista.
Jos yksityiset toimijat eivät osaa, pitäisikö EU:n tai valtioiden vastata esimerkiksi kriisi- ja uutistiedotamisesta? Suomessa puuhattavat hätätekstiviestit voivat ainakin auttaa.
EU:n tähän asti karsastama mobiilidatan roaming-maksujen sääntely olisi myös yksi vaihtoehto. Maanosaa ei voi palvella se, että täällä on nyt 25 eri sisämarkkinaa. EU menettää kilpailuetuaan joka päivä mobiilidatassa.
Kommentit: 7
Tarvitset vain lyhytaaltokelpoisen matkaradion (maailmanradion) ja niitä on tarjolla runsaasti. Halvimmat mallit alk. 20€ ja voit kuunnella BBC ja YLEn + monien muiden Eurooppalaisten radio-kanavien uutislähetyksiä.
Ainiin, ei toimi S60 laitteissa.
Nyt kun olit Thaimaassa ja käsittääkseni kritisoit hiukan
Suomen kuulumisien puutetta paikallisista olosuhteista,
niin kuka ihme ja kumma tuon tiedon Thaimaasta postittaisi
Suomeen ja sitten täältä suomalaisten kännyihin Thaimaassa?
"Sen sijaan Yle kyllä lähetti SMS-hälytyksen siitä, että jotkut heimot rähinöivät keskenään Somaliassa. Siinäpä onkin akuutti uutisviesti suomalaisille."
Suomessa on enemmän ihmisiä, joilla on läheiset siteet Somaliaan kuin ihmisiä, joilla on läheiset siteet Thaimaahan. Että sikäli osui kyllä kohdalleen.
Ylen uutisviestin lähetysperusteet eivät kyllä aina osu aivan yhtä kohdalleen. Yhdentekeviä urheilutuloksia tulee kyllä, mutta parikin kertaa iso uutinen on jäänyt välittämättä (http://www.karihaakana.net/arkistot/2006/02/uutiskynnys_korkealla_ellei_ur.html
Ensimmäiselle kommentoijalle tiedoksi, että YLE lopetti lyhytaaltolähetykset vuodenvaihteessa.
Mobiilidata on kallista, kuten Tero kirjoitit. Siksi älykännyjen RSS-lukijoille on ulkomailla käyttöä.
Varsinkin sellaisille, jotka osaavat lukea uutisia (RSS-syötteitä) ilman kuvia. Tällöin siirrettävät datamäärät jäävät kilotavuihin ;-)
RSS-lukijoissa kännyköille on valinnanvaraa, Litefeeds (http://www.litefeeds.com) on näppärä ja ilmainen, HeadLine taas maksullinen ja käytettävämpi:
http://lehto.net/blogi/2006/11/tyknnykk-vaihtoon.htm#116418385329150222
Harmi, että offline- ja synkronisointituki löytyy niin harvasta RSS-lukijasta.
Kari Haakana kirjoitti:
"Suomessa on enemmän ihmisiä, joilla on läheiset siteet Somaliaan kuin ihmisiä, joilla on läheiset siteet Thaimaahan. Että sikäli osui kyllä kohdalleen."
Osuit. En tullut ajatelleeksi asiaa Suomen vähemmistöjen kannalta.
Joka tapauksessa Bangkokissa räjähtäneet pommit olisivat minusta olleet myös uutishälytyksen arvoisia, kun kaupungissa tiedettiin varmasti olevan tapahtumahetkellä satoja suomalaisia, eikä tiedossa ollut varmasti miten monia pommeja on räjähtänyt tai oliko uhkaava tilanne jo ohi.
Pitäisi itsekin lähteä kohtapuoliin Thaimaaseen. Olen ajatellut spostin ja maan ja maailmanmenon seuraamiseen wappia (yllätys yllätys :-), koska siinä tieto liikkuu pakattuna. "Vedenmenon" seuraamisessa tekstarit peitonnevat toistaiseksi myös RSS-feedit. Mutta olikohan moista järjestelmää vielä edes käytössä.
Spostissa varmaankin webcab.de:n pop->wap-konversio riittänee.
Elisan wap-gatewayn ainainen jumitus saattanee tosin tehdä hommasta tuskaista.
Lähetä kommentti
<< Etusivulle