[ Siirry blogin etusivulle ]

keskiviikko, tammikuu 24, 2007

Kätevä LTE UTRAN tulee

Elisan 3G-verkko on ollut jo hyvän aikaa HSDPA-ajassa. Tänään selvisi, että DNA avaa HSDPA-verkkonsa helmikuussa. DNA:n hinnat tai nopeusluokat tulevat julki 1.2.2007 verkon avautuessa.

TeliaSonera ei ole ehtinyt vielä mukaan, mutta tuskin se voi hirveän pitkälle enää siirtää HSDPA-päivitysten julkistamista. Ilmeisesti päivitykset saa nykyisiin UMTS-tukiasemiin melko helposti, kun sekä Elisa että DNA ovat ilmoittaneet ajavansa HSDPA-päivitykset kerralla koko 3G-peittoalueelle. Loppuvuodesta kai puhutaan myös HSUPA-päivityksistä, eli myös viimein uplinkin nopeutumisesta.

Eikä hehkutus jää tähän. Kun HSPA-verkot ovat jo tätä päivää, kolmen viikon päästä 3GSM:ssä alkanee, kuten Prosessori ennakoi joulukuun lopussa, 3,9G:n eli Super-3G:n eli LTE UTRAN:n hehkutus. Ja huomatkaa, miten termit muuttuvat entistä kätevimmiksi oppia.

Jos palaa vielä tähän päivään, HSDPA-päätelaitteet ovat ainakin Suomessa vähissä. Mieleeni ovat tulleet datakorttien lisäksi vain HTC TyTN ja Samsung SGH-Z560. Nokia N95 saapunee kevään aikana.

On kiinnostavaa nähdä, miten laitteissa riittää vääntö kasvavien nopeuksien hyödyntämiseen. TyTN:llä olen kuullut saavutetun parhaimmillaan lähes megabitin tiedonsiirtonopeuksista päätelaitteen suuntaan. Kokeilu on tietysti hankalaa, kun ei tiedä päätelaitteen ja verkon osuutta. Millaisia palveluita mobiililaitteilla sitten käytetään 2010?

Tunnisteet: ,

Kommentit: 8

Anonymous Sami kirjoitti:

Kun nyt kerran menit kysymään niin on ihan pakko mainostaa tätä, joka on saatavilla täältä ja josta on kotimaisella hiukan lisätietoa täällä.

Superlyhyt yksinkertaistettu yhteenveto: jätetään se LTE omiin oloihinsa vielä vuosiksi ja keskitytään hyödyntämään tämän hetken mahdollisuuksia..

24 tammikuu, 2007 19:01  
Anonymous Ilari kirjoitti:

Myös Motorolalta on HSDPA-päätelaite suomen markkinoilla. RAZR V3xx, joka on saatavissa myös Saunalahden kytkypaketeissa.

24 tammikuu, 2007 22:44  
Anonymous Jouko kirjoitti:

No tuota. On mobiiliverkoilla muutakin käyttöä kuin sisällön ja palveluiden jakaminen peruskuluttajalle (kuka ikinä hän onkaan). Tämän hetken mahdollisuus on siirtää dataa laitteesta palvelimelle (teoriassa) 384kbps. Jos ja kun halutaan lähettää hyvälaatuista videota nykyisiltä high-end-kännyköiltä verkkoon, tarkoittaa tämä käytännössä sitä, että 5 minuutin pätkän lähetys kestää tunnin.

24 tammikuu, 2007 22:53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Juuri sain Elisan liittymän ja 1,8 Mbit/s kortin. Hienosti sieltä tulee 1,5 Mbit/s downloadia, mutta Outlook ei ihan kotietäkäyttöä vielä vastaa (kotona 10 Mbit/s Welho). Ehkä se on se upstream.

26 tammikuu, 2007 01:11  
Blogger Tero Lehto kirjoitti:

Jouko kirjoitti:
"Tämän hetken mahdollisuus on siirtää dataa laitteesta palvelimelle (teoriassa) 384kbps."

Missä kännykkäverkossa on tällä hetkellä noin korkea uplink? Olen luullut, että HSDPA:lla ne jäävät paljon alemmas.

Minä onnistuin siirtämään Elisan HSDPA-verkossa Windows-läppäristä FTP-palvelimelle reilut 120 kbit/s. HSUPAA siis odotellessa.

Tai kenties ymmärsin väärin mitä tarkoitit "laitteesta palvelimelle" siirrolla.

27 tammikuu, 2007 10:46  
Anonymous -=[HiskiBoy]=- kirjoitti:

GlobeTrotter Fusion HSDPA -
HSDPA/UMTS/EDGE/GPRS/GSM/WLAN PC-kortti
Lisätietoja
Kyl mä tos upin tolla kortilla äsken ftp serverille about 280kbps Elisan verkossa... Niin että sellasta

28 tammikuu, 2007 09:42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

>Missä kännykkäverkossa on tällä
>hetkellä noin korkea uplink? Olen
>luullut, että HSDPA:lla ne jäävät
>paljon alemmas.

Eikö tuo ole aika peruskauraa verkoissa, perus 3G luureissa harvinaisempaa, mutta mm. joissain S60 koneissa löytyy tukea ja tietenkin monissa nopeissa datakorteissa.

28 tammikuu, 2007 09:57  
Blogger MacGyver kirjoitti:

Näin verkkotekniikkaa jonkin verran ymmärtävänä voin allekirjoittaa, että Nokian verkkotekniikka (jota Elisa käyttää) on mahdollistanut 384 kbps jo pitkään. Myös Eerikin pojan verkko tukee 384 kbps -nopeuksia. Ensimmäisen releasin HSUPA nostaa käytännöllisen nopeuden sinne 1-1.2 Mbps pintaa, olettaen tietenkin että päätelaite tukee ko. nopeuksia.

12 helmikuu, 2007 21:40  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle