[ Siirry blogin etusivulle ]

perjantai, joulukuu 01, 2006

Kännyköiden huolloista

Ylen Kuningaskuluttaja lähetti eilen ohjelman laitteiden takuuhuolloista ja siitä, miten virhevastuu ei pääty takuun loppumiseen.

Esimerkkinä tapauksessa oli BenQ-Siemens, jonka kännykkä oli kuluttajan kertoman mukaan hajonnut muutaman kuukauden jälkeen, lähetety korjaukseen ja palannut korjaamattomana takaisin. Näemmä Digitoday oli uutisoinut ongelmat jo marraskuun alussa.

Ohjelmassa sanottiin, että huollon saatekirjeen mukaan korjaus ei onnistunut. Suomen edustaja ei osannut kertoa, milloin huoltotoiminta saadaan Suomessa taas käyntiin. Miksei asiakas sitten saanut uutta, toimivaa puhelinta tilalle?

Huolto-ongelmia käsitellään medioissa yleisesti ottaen aika vähän, vaikka ne ovat asiakkaille hankalia ja pahoja tilanteita. On tiedossa, että muillakin merkeillä huoltoajat välillä venyvät 2-4 viikkoon, eikä asiakas saa uutta herkästi tilalle.

Millaiset ovat tuoreimmat kokemuksenne Nokian, Samsungin, Motorolan ja Sony Ericssonin huolloista?

Kommentit: 8

Anonymous Nikke kirjoitti:

Tuorein kokemukseni on alkukesästä, kun käytin omaa Motorola V3:a huollossa.

Hankalinta siinä oli se, ettei Motorolalla ole kuin yksi huoltopiste suomessa ja sekin on helsingissä. Minä kun asuin tuolloin vielä turussa koin sen ainakin hankalaksi.

Onnekseni kuitenkin minua valistettiin että puhelimen voi viedä Stockmann:ille, josta lähettävät puhelimen helsinkiin ilman eri korvausta. Näin tein.

Palvelu oli hyvää, toiminta ripeää, ja lopputulos laadukasta. Minä ainakin olen oikein tyytyväinen kokemukseeni.

Nyt pitäisi käyttää huollossa uudempaa puhelintani, Motorola V3x, johtuen sen uudesta taipumuksesta sammua kun sille itselle sopii. Saas nähdä miten tällä kertaa.

01 joulukuu, 2006 09:50  
Anonymous Tero kirjoitti:

Tuoreimmat kaksi kokemusta nokioiden kanssa.

2000: Ostin Nokian 3310:n kaupasta, seuraavana päivänä ensilatauksen jälkeen puhelin sammuili satunnaisesti aina muutaman minuutin päälläolon jälkeen. Menin kauppaan, annoin kuittia näyttäen koko pakkauksen takaisin ja sain suoraa hyllystä uuden puhelimen tilalle, toimi kuin unelma.

2003: Ostin Nokian 6800 (se eka aukeavaläpällinen qwertyluuri). Menin kotiin ja totesin että näytössä on naarmu ja puhelin ei vastaanota puheluita ja muutenkin sekoilee, kävelin kauppaan vanhasta tottumuksesta ja siellä todettiin että voivoi, huoltoon pitäis lähettää. Siitä päivästä eteenpäin laite olikin huollossa noin 1,5kk siten että se välillä aina kävi minulla ja totesin että paskana se on edelleen ja minulla oli sitten varapuhelimena kaupasta tilalle tarjottu 3330 tms, ei oikein vastannut ominaisuuksiltaan huollossa olevaa puhelinta ja siitäkin oli akku ihan kaput. 1kk kohdalla hermo meni ja ostin Nokian 6600 -mallin ja sitten kun 6800 vihdoin palasi huollosta, niin myin sen eteenpäin ja se oli sitten vuoden toiminut uudella omistajalla ja lahonnut sen jälkeen täysin.

Valittelin tästä muuttuneesta käytännöstä liikkeeseen, mutta nokian politiikka oli muuttunut juuri ennen puhelimen ostoa että mikäli asiakas kävelee laitteen kanssa kaupasta ulos, niin he eivät voi sitä uuteen vaihtaa ilman huollossa kierrätystä. Tämän jälkeen olenkin aukonut kaupassa paketit ja pyytänyt myyjää testaamaan laitteet että kaikki toimii kuten pitääkin.

01 joulukuu, 2006 10:19  
Anonymous Ilari kirjoitti:

Itse koen suurimmaksi ongelmaksi varapuhelimen saamisen. Entisenä Communicatorin omistajana kun olin puhelinta huoltoon viemässä kannen löystymisen takia, niin korjausajaksi ilmoitettiin kaksi viikkoa. Se olisi minulle sopinut, mutta ei se että vaihtopuhelimeksi olisin saanut Nokia 1100:n, halvimman mahdollisen luurin mitä löytyy.
Soitin tästä Nokialle ja kysyin että eikö heillä ajatella mitenkään näitä jotka kalliin puhelimen ostavat, ilmeisestä tarpeesta johonkin puhelimen osa-alueeseen silloin kun puhelin on huollossa. Vastaukseksi sain että "Ei meillä ole varaa pitää tuollaisia puhelimia saatavilla."

Sinänsä ymmärrän kun vaihtopuhelin on vain club nokian etu, mutta silti. Tästä viisastuneena hankin sitten toisen puhelimen vain sitä varten että kun toinen menee huoltoon niin on edes joku kalenteri käytössä.

01 joulukuu, 2006 13:20  
Anonymous hannes kirjoitti:

Aivan tutun kuulosta.
mä oon aikanaan vaihtanu puhelinta kerran vuodessa ennen ku ne lahoo.
Tänä vuonna annoin nokia 6260 puhelimen pojalleni ja ostin kytkyn.
Pojan puhelin toimii hyvin.
Mutta mulla on probleemaa riittänyt.
Ostin toukokuussa kytkyllä N 70:n
kesäkuussa vein DNA:n kauppaan kun se sammuli. Lähettivät sen salon matkapuhelin huoltoon 3 viikoksi, sillä aikaa jokin vanha nokia rohjake.
No olivat panneet puhelimen kuntoon ja uudemman ohjelman, (Se jossa soitettava biisi näkyy näytöllä ja siirtymällä siihen kohtaan voi äänenvoimakkuutta säätää. Tämä oli ihan hyvä lisä.
Nyt onneton sain vihjeen joko täältä tai sitten toisesta mobiiliblogista
Uudesta ohjelmasta N70:n innolla päivitttämään verkon kautta.
Viikko sitten siis, sitten puhelin ei enää toiminutkaan vaan takkuili ainakin 3g verkossa, kavereiden puhelut ja tekstiviestit eivät tulleet perille. Nyt viisastuneena vein sen suoraan huoltomyymälään jossa siihen ladattiin se uusi ohjelma uudestaan.
Sitä kun ei voi itse ladata uudestaan. No vaikuttaa siltä että puhelin olisi nyt kunnossa.

01 joulukuu, 2006 16:13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Ja ostin ja kytky n70:sen ja Salosta siinä kanssa tuli vikoja aluksi ja se lähetettin huoltoon Lahteen muistaakseni....

01 joulukuu, 2006 18:55  
Blogger oopa kirjoitti:

Samsung oli huollossa vissiin kuusi viikkoa. Soitin sekä Samsungille että Powermilliin pari kertaa. Lopulta tuli takaisin. Puhelimeen oli vaihdettu about kaikki paitsi kuoret ja näyttö. Tuntui tosi fiksulta.

01 joulukuu, 2006 22:00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

2004: Tilasin M-Technologyltä Qtek S100 puhelinpda:n. Soitin muutaman puhelun ja vastaanotin muutaman. Puhelimen kuuloke oli rikki ja vastapäästä ei tahtonut saada selvää sekä laitteen ohjelmisto toimi välillä kummallisesti. Reklamoin heti seuraavana arkipäivänä. M-Techiltä soitettiin ja tiedusteltiin puhelumittarin lukemia ja todettiin, että kun puheluminuutteja on kertynyt niin paljon lähetetään laite huoltoon eikä DOA vaihto onnistu. Ihmettelin lukuja kun olin puhunut vain muutaman puhelun ja mittari näytti jo useamman tunnin puheluita. Seuraavana päivänä selvisi, että puhelumittari oli rikki ja minuutin puhelu merkitsi laitteeseen aivan mielivaltaisia lukuja. Reklamoin uudestaan, mutta laitetta ei suostuttu edelleenkään vaihtamaan ja lähetettiin huoltoon. Siellä se viipyi 4 viikkoa ja takaisin tullessaan yhtään vikaa ei oltu korjattu, mutta vikoja oli tullut lisää. Näytön painaminen sormella aiheutti laitteen resetoitumisen tehdasasetuksiin ja volumenäppäin oli rikottu. Laite lähetettiin uudestaan huoltoon. Tämän jälkeen se vietti huollossa 3 viikkoa. Huollossa rikotut viat oli korjattu, mutta alkuperäiset viat olivat edelleen olemassa. Kuulokkeen ääni oli huollossa kuitenkin hieman parantunut ja vastapäästä sai selvän, mutta kahden viikon päästä kuulokkeesta kuului räsähdys ja ääni katosi jälleen. Sitten pinna tuli täyteen ja hankin toisenmerkkisen puhelimen.

2006: Ostin Nokian N80 Jumbon Elisa Shopista. Parin viikon käytön jälkeen kävi ilmi, että wlan oli käyttökelvoton pätkimisen takia. Oulunkylän Päämiehestä sain todella huonoa palvelua. Puhelin lähettiin kuitenkin huoltoon ja palasi sieltä 2 viikon kuluttua. Laiteosa oli vaihdettu, mutta kuorista osa oli hopeisesta mallista ja osa mustasta. Laite lähti takaisin huoltoon ja palasi parin viikon päästä. Jotain oli kuitenkin saatu aikaan ja nyt laite palasi oikean värisenä ja wlan toimi, niin hyvin kuin se puhelimessa voikaan toimia. Toivottavasti laite toimii huomennakin.

Olen yleisesti Nokian heikkoonkin palveluun tyytyväisempi kuin vastaavaan Qtekin, mutta ikävä jälkimaku näistä huoltoon lähettämisistä on kyllä kieltämättä jäänyt.

02 joulukuu, 2006 14:28  
Blogger Meeri kirjoitti:

Minä ostin Siemens cfx-65 puhelimen 2005 helmi-maaliskuussa. Toisessa päässä olijat kyselivät joko "oletko ostanut uuden puhelimen" tai "miks kuuluu niin huonosti". Lähtevä ääni aaltoili tosi pahasti. Huoltoon vein, päivittivät softan. Vika ei korjaantunut. Vein puhelimen uudestaan huoltoon jonkin ajan päästä, vika ei edelleenkään korjattu ja tehdasasetukset oli palautettu, jolloin puhelin alkoi taas sammuilemaan. Tämä vika oltiin korjattu tuolla aiemmalla päivityksellä.. Molemmilla kerroilla tuli takaisin "vikaa ei havaittu" -tekstillä. Myyjäliikkeestä kävin lopulta kysymässä mikä mättää, onko tullut näitä takaisin. Myyjä sanoi että yksi, ja siihen vaihdettiin emolevy.
Paikallinen kuluttajaneuvoja oli tässä vaiheessa jo sitä mieltä, että kuuluu saada uusi puhelin, vaikka Siemens ei ollut samaa mieltä. Kuulemma kaksi kertaa on maksimi, jolloin vikaa korjataan. KN suositteli kuitenkin, että annan vielä mahdollisuuden korjata puhelimen.
Vein siis taas puhelimen huoltoon ja sanoin, että tästä on vaihdettava emolevy, kun vika on siinä. Soitin vielä Siemensille Helsinkiin josta luvattiin tieto välittää Jyväskylään. Puhelin tuli takaisin "vikaa ei havaittu" tekstillä. Suutuin tästä melkoisesti, soitin Jyväskylään. Siellä pääpomo sanoi, että kuule, kun sinun puhelin on silloin ollut huollossa, kun sitä osaa ei ole vielä ollut. Väitin, että kyllä se kaksi viikkoa sitten sinne lähti ja tänään sain takaisin. Tyyppi taas sanoi, että koneella näkyy viimeinen käyntipäivä toukokuussa (n. 2kk aiemmin).... Sitten kävin sättimässä paikallisliikkeen väen, ne väitti että kyseiset nimikirjaimet omaavaa tyyppiä ei heillä ole töissä ja he ovat lähettäneet puhelimen huoltoon. Puhelin vaihdettiin tämän jälkeen uuteen samanlaiseen. Uudessa oli prikulleen sama vika, vein parin päivän jälkeen takaisin. Kaupan purkuun ei suostuttu ja tilalle piti ottaa Siemensin puhelin. Jos olisin ottanut jonkun muun valmistajan puhelimen, olisin 250 euroa maksaneesta puhelimesta (jota oli käytetty 2 päivää) saanut hyvitystä alle 100e.. Otin minkä sain ja se sitten onneksi toimi.

Huoltojen välillä minulla oli joka kerta eri puhelin, jonka sain huollosta. Oli vanhaa commaria, 6820, samsung.... laidasta laitaan puhelimia.

Tästä opin sen, että en halua puhelintani toimitettavan Jyväskylän Powermilliin, jossa eivät mitään tee. Eivätkä aina edes rekisteröi puhelimia koneelle.... Puhelimen ostosta viimeiseen käyttöpäivään aikaa meni n.7kk, josta ostamani puhelin oli minulla n. 3kk erimittaisissa pätkissä.

05 joulukuu, 2006 11:27  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle