Microsoft Zunelle murska-arvio
Tuija huomasi, että New York Times oli antanut murska-arvion (€) Microsoftin Zune-soittimelle. Toimittaja haukkuu erityisesti Zunen (josta keskusteltiin aiemminkin) hyvin rajoittavisa kopiosuojauksia ja WLAN-ominaisuuksien rajoittuneisuutta.
Minulle ei varmistunut, voiko soittimeen kopioida tavallisia suojaamattomia MP3-kappaleita. Jos voi, nämä DRM-kappaleet voi unohtaa.
Rehellisesti sanottuna en ymmärrä, miksi laitevalmistajat (kuten Apple, Creative, Microsoft tai Nokia) tai sisällön myyjät kuvittelevat kuluttajien maksavan kovaa hintaa sisällöstä, joka on käyttöoikeuksiltaan rajoitetumpaa kuin vaikkapa CD-musiikki tai DVD-elokuva. Ehkä näitä DRM-virityksiä ajava lakimiesporukka ei itse kuluta tätä sisältöä, kun ongelmia ei huomata ennen tuotteiden lanseerausta.
Kun elokuvasta tai musiikista tulee kuukausimaksullinen palvelu, alkaa kopiosuojaus tuntua perustellulta. Malli on siis se, että kuluttaja saa kuunnella rajoituksetta musiikkia niin kauan kuin palvelusta maksaa.
Otsikkoon palatakseni, Microsoft Zunessa kiinnostavaa on se, että yhtiö yritti jo kerran Portable Media Centeriä, mutta koska siitä ei saatu alustaa, nyt Microsoft kokeilee itse laitevalmistajana.
Tunnisteet: Mobiilivideo
Kommentit: 4
Voi kopioida, mutta Zune lisää niihin DRM:n kun lähettää kaverille. Eli vaikka se olisi oman bändisi biisi, niin kaverille jaettu kopio katoaa kolmen päivän päästä.
Tämä artikkeli oli myös melko mielenkiintoinen: Universalin pomon mielestä MP3-soitinten käyttäjät ovat varkaita.
Rehellisesti sanottuna en ymmärrä, miksi laitevalmistajat (kuten Apple, Creative, Microsoft tai Nokia) tai sisällön myyjät kuvittelevat kuluttajien maksavan kovaa hintaa sisällöstä, joka on käyttöoikeuksiltaan rajoitetumpaa kuin vaikkapa CD-musiikki tai DVD-elokuva.
No jos katsoo iTunesin menestystä niin vastaus lienee: siksi koska kuluttajat maksavat. Jostain syystä ei tunnu ihmisiä kiinnostavan ettei se ostettu tuote toimi kuin yhden valmistajan laitteissa, mutta jotenkin iPod-väki tuntuukin pitävän sitä ainoana oikeana, joten ehkä tuota ei sitten nähdä ongelmana.
Itse en iPodeista pidä yhtään (enkä viitsisi ostaa uusia vähän väliä kuten monet tuntuvat tekevän), joten tyydyn ostelemaan tuotteita ihan fyysisinä levyinä. Kunhan vain ei olisi samalla pahimmassa tapauksessa rikollinen.
- Symbiatch
En oikein ymmärrä mistä ihmiset keksivät tuon "yhden laitevalmistajan ongelman" iTunesin kanssa.
Itse olen muutaman levyn ostanut iTunesista vaikka en DRM-kauppoja tuekaan, polttanut ostokset CD:lle ja ripannut ne uudelleen sisään musiikkiarkistoon ilman DRM:n häivääkään kuten muutkin CD-levyt. Laatu on kuitenkin riittävä vaikka käy välillä CD:llä, lisäksi samalla tulee varmuuskopio.
Tunnen muutamia "iTunes-faneja" ja heille suurin syy ostosten tekemiseen tuntuu olevan homman helppous ja palvelun sujuva toiminta, kaikilla ei ole edes iPodia.
iTunesista; kun omilla rahoillaan sieltä biisin tai levyn ostaa, niin on mukavaa kun eivät kaverit ole heti nurkan takana kopioimassa sitä itselleen. Olen nääs niitä jotka ostavat omat levyt on ne sitten CD:itä tai iTunes -biisejä. Viidessä koneessa kun vielä biisit pyörivät, niin ei tule ainakaan ongelmaa etteivätkö ne soisi jokaisessa kodin tietokoneessa ja vielä töissäkin.
En näe asiassa mitään kummallista tai negatiivista. Levyjä on kuitenkin tullut ostettua 80-luvun alusta. Nyt se on vain nopeampaa, helpompaa ja halvempaa iTunesin kautta.
Lähetä kommentti
<< Etusivulle