[ Siirry blogin etusivulle ]

torstai, lokakuu 26, 2006

N95-ensivaikutelma 4,2 minuutissa

Nokiassa käydessä ihan muissa asioissa sain nopeasti mahdollisuuden näprätä N95:tä noin 4,2 minuuttia. Tässä ajassa voi muodostaa lähinnä vaikutelman ulkomitoista ja -näöstä.

Ensinnäkin N95 yllätti keveydellään ja pienuudellaan. Jostain syystä odotin N90:n tai N93:n kaltaista halkoa, mutta niihin verrattuna N95 on saatu vaikuttamaan paljon ohuemmalta, kapeammalta ja erityisesti kevyemmältä. N95 vaikutti N80:n kokoiselta, mutta hieman ohuemmalta, vaikken sellaista vierellä verrannutkaan. Spekseistä voisi tarkistaa, vastaako todellisuus vaikutelmaa.

Kyseessä oli tietysti proto, joten ulkokuori voi muuttua. Jo tämä versio tuntui rungoltaan jämäkältä ja luotettavalta. Se on hyvä uutinen, eikä itsestäänselvyys, koska esimerkiksi N73 ja N93 ovat melko huteria ja natisevia viritelmiä. N95:n fyysinen vaikutelma on laadukkaampi.

En päässyt ottamaan (tai näkemään) kuvia tai kokeilemaan GPS:ää, mutta käyttöliittymää näpräsin. Vaakasuunnassa näkyvä uusi 3D-mediatila on aika jännä. Toivottavasti se saadaan riittävän nopeaksi (jota se ei protossa vielä ollut). 3D-efektit ovat huono juttu, jos ne hidastavat käyttöä.

Tähän asti N9x-mallit ovat olleet melkoisen halkoja niché-laitteita, mutta N95:n rohkenen ennustaa käyvän kaupaksi useammillekin. Toivottavasti hinta ei nouse aivan tähtitieteelliseksi.

Pahoittelen surkeita kuvia alla. Oma kamerani ei ollut mukana, ja mokasin vieraan kameran asetusten kanssa. Vaan mitäpä tuosta, etsivä löytää live-kuvia netistä kuitenkin.

Kommentit: 8

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Olen hiukan eri mieltä tuosta N73 huteruudesta. Se ei ole ehkä kovan jämäkkä, mutta pinta tuntuu kestävän kulutusta todella hyvin. Yli kahden kuukauden farkun taskuissa kulkemisen jälkeen puhelimesta on vaikea löytää hakemallakaan käytön jälkiä (näytön olen suojannut kalvolla).

Todella kestävän oloinen tämä uusi pintamateriaali!

Henrikki

26 lokakuu, 2006 11:03  
Blogger zache_ kirjoitti:

Huoh, itse kuolaan tuota N95:sta kun siinä tulee sinällään paljon siistejä juttuja integroituna. Ainoa mitä oikeastaan jään yhä odottelemaan tuossa on ne pirun kiihtyvyysanturit joita olen kaipaillut jo pidemmän aikaa, mutta eiköhän tuollakin pysty jo leikkimään hetken. :)

26 lokakuu, 2006 13:49  
Anonymous Tommi Vilkamo kirjoitti:

> 3D-efektit ovat huono juttu, jos ne hidastavat käyttöä.

Spot on. Välitän sanan 3D-tiimille, vaikka he ymmärtävät kyllä tämän muutenkin :)

26 lokakuu, 2006 14:09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

"Toivottavasti hinta ei nouse aivan tähtitieteelliseksi."

Eiköhän se nouse tähtitieteelliseksi.

Hintaa voisi kuitenkin alentaa se, että N95:ssä ei ole DVB-H:ta ja vaikka näytön resoluutio on kohtuullinen, on se kuitenkin pienempi kuin joissakin vanhemmissa malleissa.

T: Anonymous

26 lokakuu, 2006 14:19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Harmittaa, että N95:ssa ei ole niin tarkkaa näyttöä kuin N80:ssa. Kun on tottunut N80:een, niin 240x320 resoluutio näyttää huonolta. Tuon kokoinen näyttö vaatisi jo melkein VGA-resoluution.

Muuten kyllä lähes kaikki, mitä tällä hetkellä voi taskutietokoneeseen kuvitella...

26 lokakuu, 2006 16:47  
Blogger Tero Lehto kirjoitti:

Henrikki kirjoitti:
"Olen hiukan eri mieltä tuosta N73 huteruudesta. Se ei ole ehkä kovan jämäkkä, mutta pinta tuntuu kestävän kulutusta todella hyvin."

Minulla oli laite lainassa kolmisen viikkoa. Siinä ajassa takakansi ehti löystyä selvästi.

N73:n runko tuntui löysältä ja natisevalta, varsinkin takaa. Lieköhän meillä ollut sitten tehtaan maanantaikappale?

Fyysisessä laatuvaikutelmassa olisi petrattavaa myös N93:ssa, jonka muistikortin muovinen suoja on ärsyttävän heppoinen, ja takakansi meni myös huterasti kiinni. Kuukauden käytön jälkeen takakansi meinasi irrota, kun muistikorttia vaihtoi.

Halpa muovinen vaikutelma ei sovi yli 500--700 euron tuotteisiin.

26 lokakuu, 2006 18:39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Poittini oli nimenomaan se, että pintamateriaali on kestävä ja ainakin omasta mielestäni laadukkaan oloinen.

2 kk:n käytön jälkeen laite näyttää kuin uudelta. Kyllä aikaisemmat ovat menneet naarmuille huomattavasti nopeammin.

Kyllä N73:n saa nitisemään, kun oikein painelee, mutta en itse näitä huomaa päivittäisessä käytössä.

Henrikki

27 lokakuu, 2006 12:27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Olen aivan rakastunut N95 takakuoren materiaaliin, siihen ei jää jälkiä millään ja se tuntuu hieman kumiselta? joka antaa hyvän otteen.

22 syyskuu, 2007 14:04  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle