[ Siirry blogin etusivulle ]

maanantai, elokuu 21, 2006

Videot jakoon lähipiirille

Tuija pohti blogissaan videoiden jakamista. Minäkin olen miettinyt asiaa siltä kantilta, että laittaisinko tänne tai lehden sivuille videoita jakoon, jotta netissä olisi lisää näytteitä N93:n melko hyvästä videolaadusta.

Olen törmännyt siihen, etten halua tai voi jakaa videoitani. Olen kuvannut useimmat järkevät ja laadullisesti edes tyydyttävät videot perheen, ystävien tai muiden läheisten kesken. Vaikka itse haluaisin tinkiä yksityisyydestä ja laittaa videot jakoon, en voi tehdä sellaista päätöstä muiden puolesta. Pelkät "testivideot" taas tuppaavat olemaan niin tylsiä, ettei niitäkään halua levittää.

Olenkin miettinyt Tuijan kysymystä ja tullut siihen tulokseen, ilman minkäänlaista akateemista perehtyneisyyttä asiaan, että mobiilivideoita on hyvin erilaisia:
  • Kokonaan yksityiset videot on kuvattu omaan tai perheen käyttöön. Niitä ei välttämättä laiteta nettiin lainkaan.
  • Osittain yksityiset videot jaetaan perheen, ystävien tai lomaseuran kesken. Tehokasta salausta ei tarvita, mutta videoiden on oltava käyttäjätunnuksen takana.
  • Kokonaan julkiset videot kuluttajalta maailmalle, esimerkiksi messuilta.
  • Kokonaan julkiset videot kuluttajalta joukkoviestimelle, jotka media kenties julkaisee, ja maksaa ehkä palkkion kuluttajalle.
  • Toimittajan kuvaaamat videot esimerkiksi tiedotustillaisuuksista.
  • Muunlaiset videot, mitkä?

Minulla on kaikenlaisia näistä videotyypeistä, muttei helppoa ja luontevaa julkaisutapaa. Esimerkiksi ShoZu periaatteessa tukee YouTubea, mutten saanut yli 4 Mt videoita läpi. Toiseksi videoiden laatu tippuu huomattavasti, eivätkä kaikki videot näy kunnolla lainkaan.

Esimerkkinä torstaina Aleksanterikatu 46:ssä kuvaamani FlagShipStore.mp4 (MP4, 15 Mt) näkyy aivan ongelmitta Windowsissa QuickTimella, mutta YouTubeen siirrettynä pätkii pahasti (siirsin parikin kertaa). En osaa sanoa miksi video sekosi noin, koska monet muut videoni ovat näkyneet ongelmitta, kuten aiempi Assembly.pätkä (MP4-tiedosto ja YT-linkki)

ShoZussa monia etuja hienouksia kuitenkin. Se tarjoaa videon luokittelut (nimi ja kuvaus) heti kuvauksen jälkeen, mikä helpottaa järjestelyä myöhemmin.

Videot voi siirtää saman tie vaikka FTP-palvelimelle tai YouTubeen. FTP- tai YT-asetusten määrittäminen ei onnistunut suoraan kännykällä, vaan ensin piti kirjautua YT:n sivuilla PC-selaimella. BBC ja YouTube tekevät jopa yhteistyötä, joten teoriassa videot saa lähetettyä televisiokanavallekin.

Videoiden siirtäminen 3G-verkon yli on hidasta, ja operaattoreiden hinnoittelun vuoksi sangen epäkätevää. WLAN-verkon yli nopeus on parempi, jos tukiaseman asetukset vain jaksaa määrittää.

Helpoimmaksi olen silti kokenut kaikkien laitteiden kanssa videoiden siirtämisen USB-kaapelilla tai muistikortinlukijan kautta. Vaikka tuosta 4 Mt rajasta pääsisinkin eroon, 10-100 Mt tiedostojen siirtäminen edes WLAN-linkin yli mobiililaitteella ei ole vielä kovin sujuvaa.

Minulla videot vain makaavat eri hakemistoissa sekalaisesti järjestettynä, koska en ole keksinyt helppoa tapaa julkaista ja säilöä videoita rajoitetusti katsottavissa.

Kommentit: 5

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

>Minulla videot vain makaavat eri
>hakemistoissa sekalaisesti
>järjestettynä, koska en ole
>keksinyt helppoa tapaa julkaista ja
>säilöä
>videoita rajoitetusti
>katsottavissa.

Yksi vaihtoehto.

Oletan että monella ongelman kanssa painivalla on laajakaista käytössä, jolloin voi pohtia hankkivansa jokin kohtuu hintainen verkkolevy, joka tukee levyjakojen lisäksi FTP ja HTTP siirtoja, tähän kaveriksi jokin dynaaminen DNS palvelu, maksullinen tai ilmainen.

Edut, tavara omalla levyllä, taatusti tilaa, nopea päivittää, edullinen, itse määriteltävissä käyttäjät jne. Itse voi antaa muille upload oikeuksia, voi pitää myös muun tavaran tallennus asemana joka siten käytössä kotona ja etänä, toimii myös kotimultimedia verkon tallennus/jako paikkana. PCtä ei tarvitse pitää päällä.

Haitat.
Suurin haitta että yleensä monella hidas paluukaista, laite pitää olla päällä, eli äänettömyys ja sijoitus voi aiheuttaa lieviä ongelmia, itse vastattava laitteista ja tietoturvasta.

Ahkerassa käytössä voi häiritä omaa netinkäyttöä. Ei korvaa oikeaa palvelinta.

T:SS

21 elokuu, 2006 09:40  
Anonymous Juuso kirjoitti:

käviskö Sonera Tietovarasto ?

http://www.sonera.fi/artikkeli2/0,3843,l-fi_h-14025,00.html

21 elokuu, 2006 18:27  
Anonymous Puhelimeni kirjoitti:

Pitää huomauttaa ihan perusjuttu, eli en näe eroa kuvissa ja liikkuvassa kuvassa kun puhutaan esim yksitysyyden suojasta, mutta luulen että monelle tällä on eroa?

21 elokuu, 2006 22:12  
Blogger Tero Lehto kirjoitti:

"Pitää huomauttaa ihan perusjuttu, eli en näe eroa kuvissa ja liikkuvassa kuvassa kun puhutaan esim yksitysyyden suojasta, mutta luulen että monelle tällä on eroa?"

Samasta tilanteesta niissä minustakin on kyse. Miten niin, viittaatko johonkin tiettyyn tapaukseen? Anna toki linkki, niin voidaan tutustua.

Jos viittaat minun videooni, niin yksityisyyden suoja voitaneen kuitata sillä, että kyse oli lehdistön tiedotustilaisuudesta, jossa oli paikalla noin kolmet TV-kamerat ja varmaan 20 still-kameraa. En ole koskaan kuullut, että joku tiedotustilaisuudessa esiintyvä ei ymmärtäisi joutuvansa julkisesti esille.

Assembly-videossa taas kuvasin mielestäni aika julkista tilaa, jossa ketään yksilöä ei kaiketi pysty kunnolla erottamaan, ja ihmiset eivät taida näkyä kuvassa sekuntia pidempään.

21 elokuu, 2006 23:28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

>Pitää huomauttaa ihan perusjuttu, eli
>en näe eroa kuvissa ja liikkuvassa
>kuvassa kun puhutaan esim
>yksitysyyden suojasta, mutta luulen
>että monelle tällä on eroa?

Ymmärtääkseni teknisesti ei ole eroa, mutta käytännössä on.

Still kuvasta näkee nopeasti, esim. julkisella paikalla loukkaako se jotain jne. useasta kuvasta voi nopeasti karsia ei julkaisukelpoiset pois ja/tai editoida (peittää) arveluttavat kohdat.

Video onpaljon työläämpi, se pitäisi lähes aina jotenkin editoida että yleensäkkään julkaisukelpoinen. Video voi loukata paljon herkemmin henkilöä,liikuttuneessa tilassa hoippuhenkilö still kuvassa ei välttämättä loukkaa mitenkään, mutta videkuvan taustalla horjuva ja huuteleva on jo hankalampi juttu.

Videopätkässä myös ääni voi tuottaa ongelmia julkaisun kannalta.

Ja vaikka kaikki olisi nätisti hoidettu, niin kyllä video ihmisestä enemmän paljastaa kuin stillkuva.

Joka tapauksessa monet ihmiset eivät nykyään halua itsestään stillkuvia julkiseen nettiin ja vielä vähemmän videoita.

Kuva ilman ihmisiä voi olla kiinnostava ja helposti otettavissa, videoon niitä voi herkästi tunkea vahingossa.

22 elokuu, 2006 09:57  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle