Apple iPhone julki elokuussa?
Engadgetissa on taas viihteellistä spekulointia Applen iPhonen eli musiikkikännykän mahdollisesta julkistuksesta jo elokuussa. Lähde on kaverin-kaverin-tuttava-tasoa, eli perinteisessä uutismediassa tämä tuskin ylittäisi uutiskynnystä.
Olen miettinyt, että mikä olisi Applen vahvuus kännyköissä, eli toisin sanoen pystyisikö iPodin käyttöliittymän ja muotoilun siirtämään kännykkään.
Minuun Applen ja Creativen hipaisuohjaimet eivät ole tehneet suurta vaikutusta, ja on vaikea kuvitella sellaista edes peruskännykän käyttöliittymäksi. Se vaatisi käyttäjiltä paljon opettelua. Muotoilussa taas mietityttää, voidaanko kännykkää mitenkään saada yhtä ohueksi ja sulavalinjaiseksi kuin yksinkertaisempaa laitetta, musiikkisoitinta.
Ensin sitä ajattelisi, että eikö Applen kannattaisi vain julkaista iTunes S60:lle ja Windows Mobilelle. Vaan ilmeisesti Apple ei tee juuri lainkaan bisnestä myymällä musiikkia, vaan juuri iPodeilla. Ja niitä taas kukaan ei osta, jos matkapuhelinvalmistajien visiot toteutuvat; kännykät korvaavat erillisten musiikkisoittimien tarpeen ja kysynnän.
Minä arvelen, ettei Applella ja muilla valmistajilla ole suurta hätää niin kauan, kun kännyköihin ei saada rutkasti nykyistä parempia akkuja. Motorola, Nokia, Samsung tai Sony Ericsson eivät ole julkistaneet tai luvanneet merkittävää parannusta tällä alueelle. Polttokennoakkujako tässä edelleen odotellaan?
Tunnisteet: iPhone
Kommentit: 6
"pystyisiko iPodin käyttöliittymän ja muotoilun siirtämään kännykkään."
No eikös Nokian 7380 ole jo eräänlainen versio Applen iPodien Click Wheelistä?
Engadget Mobile myös raportoi uusimman iPod softapäivityksen sisältävän erilaisia "iPhoneen" viittaavia komentoja kuten esim. t_feature_app_PHONE_APP, kPhoneSignalStrength, clPhoneCallModel, clPhoneCallHistoryModel ja prPhoneSettingsMenu.
Ensimmäisenä meikäläisellä tuli mieleen ROKRin iTunes softa, mutta ainakin Engadget Mobilen mukaan on jo varmistunut ettei nämä liity ROKRiin mitenkään.
Tämä on juuri niin klassista Apple huhuilua juuri ennen WWDC:tä ja viime vuonna oli ihan sama juttu. Silloinkin huhuttiin iPhonesta ja se ei kyllä ihan toteutunut odotusten mukaan.
Tosin, Steve Jobs on julkisesti myöntänyt ettei ole syttynyt oikein mistään markkinoilla olevasta kännykästä, joten jos ei moista vermettä löydy niin en yhtään ihmettelisi jos suunnitteilla olisi Applen oma tulkinta toimivasta matkapuhelimesta.
Saa nähdä miten käy kun Jobs pitää WWDC keynote puheensa, mutta itse pysyn vielä skeptisenä tämän huhun suhteen.
Toivon suuresti ettei nyt WWDC:ssä nähtäisi mitään iTunesiin liittyvää, koska mielummin voisivat julkistaa lisää Intel-koneita.
Mitä teron kommenttiinn iPodien käyttöliittymästä tulee, voisin olla aivan eri linjoilla. Toki puhelimen näppäimistöä ei voi click wheelillä korvata, mutta musiikkisoittimissa iPodin käyttöliittymä on kyllä uraauurtava yksinkertaisuudessa.
-Jori
PS. puhumattakaan siitä että ipod on nyt h0t
Applen vahvuuksia on viimeistellyt tuotteet aina paketointia myöten, muodikas design ja mietitty ja toimiva käyttöliittymä (poikkeukset vahvistavat säännön). Jos joku ei onnistu nykytekniikalla, sitä ei tehdä. Applen kannettavista löytyy jopa täysin turhia ruuveja puhtaasti esteettisestä syystä.
Jos katsoo nykypäivän kännyköitä, niin;
- useimmat ovat design-tuotteina epäonnistuneita,
- käyttöliittymät ovat mitä ovat
Esimerkiksi Motorolan RAZR ei ole menestynyt ominaisuuksillaan tai käyttöliittymällään vaan puhtaasti sen takia että se on designin suhteen parasta mitä markkinoilta löytyy. Nokia ei ole zippoa saanut tehtyä uudelleen. Kun jätetään tihrut ulkopuolelle, markkinat toimivat nimenomaan haluttavuuden eikä käyttöjärjestelmän, resoluution tai jonkun nippeliasian mukaan.
Eli tässä mielessä iPhonelle voisi hyvinkin olla markkinoita olemassa, Apple myisi jo brandina ja todennäköisesti pystyisi speksaamaan sen oikein, valmistus tapahtuisi jokatapauksessa alihankintana, myyntikanavaksi todennäköisesti tulisi operaattorit alkuvaiheessa ja GSM-mallin myötä esimerkiksi Apple Store verkossa. Valtaosa palasista on olemassa.
En usko että iPhonea vielä tulee mutta nykyisten valmistajien kompurointi voisi hyvinkin johtaa siihen että sellainen on jossain vaiheessa tulossa.

Voisihan sim. 60-sarjalle tehty i-Tunes olla maksullinen..
Henrikki
Mobile-Review'n foorumin ketjussa (ja muualla samoja) on näkynyt pari aika hienoa "Photoshoppausta" iPhoneksi
Lähetä kommentti
<< Etusivulle