Kytkymainonta: N70 eniten esillä
Minä olen varovaisesti toivonut, että kytkykaupan myötä Suomessa muutkin merkit kuin Nokia saisivat laajasti näkyvyttä. Osittain tämä on toteutunutkin, sillä etenkin Saunalahti on mainostanut televisiossa Motorolan, Samsungin ja Sony Ericssonin malleja.
Silti useimmissa mainoksissa koreilee edelleen Nokian puhelin, ja erityisesti N70 näyttää olevan vahvoilla. Vaan ei käy kiistäminen, onhan se hyvä puhelin, ja voitti Tietokone-lehden vertailunkin (Samsung SGH-Z300:n ohella).
Käsitykseni on, että operaattorit mainostavat nyt mieluiten juuri S60-puhelimia siksi, että niillä on laajin palvelutarjonta näille olemassa; esimerkiksi mobiili-TV:tä, palveluvalikoita sekä ladattavia pelejä ja sovelluksia, mediaselaimia ja monia muita.
Saunalahti on tosin mainostanut Samsung SGH-Z140:tä videopuheluilla, ja sehän onkin alustariippumaton piirikytkentäinen UMTS:n peruspalvelu.
Elisa on panostanut Mobi-valikkoonsa. Sillä on oma kuvakkeensa S60-puhelimissa, mutta muissa puhelimissa tarjotaan vain linkkiä karsitumpaan WAP-sivustoon.
Operaattoreiden lisäksi kaupat, kuten Gigantti ja Stockmann ovat mainostaneet kytkypaketteja. En tiedä miten ne valitsevat valikoimansa, mutta ilmeisesti aika pitkälti operaattoreiden suositusten mukaan.
On kiinnostavaa seurata, miten palveluita mainostetaan jatkossa muiden valmistajien puhelimiin. Selain, kamera (still & video), sähköposti ja muut ominaisuudet ovat niissäkin perustoimintoja. Nyt se ei mainonnassa tule esille.
Suomen mobiilimarkkinaan voisi tulla säpinää, jos Nokian markkinaosuus ei olisi niin määräävä kuin nykyisin. Vaan onko Motorolalla, Samsungilla ja Sony Ericssonilla riittävästi paukkuja Nokian kotimaassa?




Tunnisteet: Saunalahti
Kommentit: 5
Nokialaisita hevi-userille sopii tällähetkellä vain N70, koska se pystyy kaikkeen samanaikaisesti (ja tietysti on myös tyylikkäin). Kyllä 6630 ja 6680 ovat hyvi puhelimia, mutta kevyempään käyttöön..
Samsungit on mulle hiukan arvoitus..Kävin nuo speksit nopeasti läpi ja ilmeisesti niistä löytyy MP3-soittimet etc. mutta äänenlaadusta en tiedä mitään. Myös kamerat olli vain megapikselitasoa (juu, tiedän, että kuvat otetaan kunnos kameralla, mutta kyllä ne enemmät pikselit puhelimenkn yhteydessä jotain lisää antaa..).
Tuo SE vaikuttaa ihan siisitltä, mutta en tiedä siitä mitään enkä jaksa kahlata matkapuhelinfoorumin käyttökokemuksiakaan läpi.
Eli mulle olisi ainoa vaihtoehto tuo N70. Muita mielipiteitä?
Henrikki
Minun ajatusmaailmaani: en ymmärrä mitä tekee 3g puhelimella johon ei voi asentaa kuin jotain java sovelluksia? Minä yhdistän melko pitkälle uudet palvelut == uudet sovellukset. Jos se ei ole series60 , uiq tai windowsmobile tms. niin onko enää mitään väliä mikä luuri kourassa killuu ja mitä verkkoa käyttää. Ne on kuitenkin vain pelkkiä puhelimia. Toista on jos laite on pda jossa puhetoiminto. Ja sitten kun ihmiset odottavat laitteelta paljon parempia ominaisuuksia kuin mitä markkinoilla ylipäätänsä on, on luonnollista että valitaan mahdollisimman pieni kompromissi eli N70.
"Jos se ei ole series60 , uiq tai windowsmobile tms. niin onko enää mitään väliä mikä luuri kourassa killuu ja mitä verkkoa käyttää.
Kyllä UMTS:lle ja kenties myös HSDPA:lle on minusta käyttöä peruspuhelimessakin.
Vasteajat ovat 3G-verkossa selvästi alhaisemmat kuin GPRS-verkossa, joten jo WAP-käyttö ja IMAP4-sähköposti toimivat sujuvammin.
Kun puhelin toimii modeemina kannettavalle tietokoneelle tai PDA:lle, on verkon nopeudella merkitystä.
Kun kyseessä on 3G-puhelin, myös videopuhelut toimivat, sikäli kun ne kiinnostavat.
3G-verkon yli kuvien lähetys vaikkapa kännykästä omaan blogiin voi olla nopeampaa, jos puhelin tukee esmes 128 tai 384 kilobitin uplinkiä.
Harmi, että Siemenssin kännykkätuotanto myytiin kai jonnekin BenQ:lle vinkuintiaan. Olisi Siemens voinut tehdä vaikka Flash-OFDM älykapulan.
BenQ ei ole vielä tiedottanut aikeistaan Suomessa, mutta yhtiön Suomen maajohtaja sanoi TalousSanomien haastattelussa, että se tavoittelee kakkossijaa Suomessa, joka tarkoittaisi 10 -- 12 prosentin markkinaosuutta.
Lähetä kommentti
<< Etusivulle