[ Siirry blogin etusivulle ]

keskiviikko, maaliskuu 01, 2006

Cybershot-kamerapuhelin vakuutti

Sony Ericssonin ensimmäisen Cybershot-kamerapuhelimen K800:n julkistus on mielenkiintoinen tapaus. Sen edeltäjä K750i on ollut yksi parhaimpia, monien mielestä paras, puhelinkamera tai kamerapuhelin tähän asti, vaikka kokoa on vain tavallisen puhelimen verran.

Puhelinta on verrattu Nokia N90:een, joka on huomattavasti kookkaampi ja raskaampi. Omien kokemusteni perusteella molemmat onnistuvat välillä kuvissa paremmin, esimerkiksi valaistuksesta ja muista olosuhteista riippuen. K750:n koko on koonsa ja käytettävyytensä puolesta kätevämpi. K800 on vähän isompi, muttei kovin paljon.

Ensivaikutelma K800:sta oli hyvä Kameratilassa kuvaaminen tuntuu digikameralta, ja uuden kuvan ottaminen ja kuvausasetusten vaihtaminen onnistuvat nopeasti.

Sonyn ja Sony Ericssonin lupaukset aidon digibkameran kuvanlaadusta ovat kovat, ja kun tällasita sanoo, voi olla varma, että arviointi tulee olemaan tiukkaa.

Optista zoomia ei K800:ssa vielä ole, joten vielä tällä julkistuksella Euroopan vuoden 2006 kamerapuhelinten kärkisijaa ei välttämättä saavuteta.

Kuvasssa K800 kuvaustilassa Markus Nummisalon käsissä.

K800:n ja muiden uusien puhelinten ohella näpräsin nopeasti M600:aa ja P990:aa, joissa molemmissa on siis uusi UIQ 3.0 -ohjelmistoalusta. Siinä ilahduttivat aiempaa parempi "yhden käden käytön" toiminnot ja erityisesti päävalikon Today-näkymä.

Viidessä minuutissa ei tietenkään saa kunnolla kuvaa käytettävyydestä ja ominaisuuksista, joten mielipiteet uutukaisista muodostan saatuani näitä pidemmäksi aikaa omiin käsiin.

Tunnisteet:

Kommentit: 1

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Moi,

tarkista myös tuleva Samsungin uutuus Z710 3.2 megapikselin kameralla

http://www.gsmarena.com/samsung_z710-1450.php

03 maaliskuu, 2006 15:36  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle