[ Siirry blogin etusivulle ]

sunnuntai, maaliskuu 12, 2006

10 megapikseliä ja optinen zoom

Englannista tai koreasta suomen kielelle käännetyt Samsungin lehdistötiedotteet kuulostavat välillä korneilta, esimerkiksi "kun innovaatio ja muotoilu kohtaavat". Kotimarkkinoilleen Koreaan Samsung kuitenkin tuo innovaatioita ja uutta tekniikkaa, usein ensimmäisenä maailmassa.

Torstaina Cebitissä paljastettiin 10 megapikselin kamerapuhelin SCH-B600, josta on live-kuvia esimerkiksi Engadgetissa ja MobileBurnissa. Tämän lisäksi Samsung esitteli 8 Gt kiintolevyllä varustetun musiikkipuhelimen SGH-i310, joka on nykyisen i300-mallin seuraaja (myynnissä jo Suomessakin).

Siihen en ole saanut selvää vastausta, miksi nämä megapikseli- tai gigatavukilvan uusimmat mallit tulevat vuoden tai parikin aiemmin myyntiin Koreassa. Jos Samsung Electronics on ne kehittänyt, eikö samat tuotteet kannattaisi lanseerata myös Euroopassa?

Kun olen kysynyt asiasta, olen saanut vastaukseksi, että Etelä-Korea on niin innovatiivinen ympäristö ja kuluttajat omaksuvat uutta tekniikkaa nopeasti. Onko siis kyse ostovoimasta?

Samsungin 10 megapikselin kamerapuhelin näyttää jo paksummalta kuin Canon PowerShot S70 -kamerani, joten tässä konvergenssi alkaa minusta kääntyä itseään vastaan. Canonin digikamerallakin otan kuvat yleensä kolmen ja neljän megapikselin koossa, koska en ole tarvinnut vielä kertaakaan isompia tulosteita.

Pellkillä pikseleillä ei Samsung kamerapuhelinta myy, vaan siinä on myös 3x optinen zoom ja valmistajan mukaan aitoa kameraa vastaava optiikka. Viime vuonna 3GSM:ssä Samsungin johtaja muuten lupaili viiden megapikselin kamerapuhelinta Eurooppaan, mutta eipä sitä tullutkaan. Korean innovaatiot eivät riitä tekemään eurooppalaiseen vaikutusta.

Kommentit: 3

Anonymous Sami kirjoitti:

Tuollaiset yli 3-5MP:n resoluutiot alkavat mennä jo naurettavan "nokittelun" puolelle - kuvanlaadun paranemisen kanssa tuolla ei ole enää mitään tekemistä. Säännöstään jo pokkarikoon digikameroissakin optiikka alkaa olla se heikoin lenkki kun mennään yli 5MP:n, kamerapuhelimista puhumattakaan.

Ehkä syy rajoitettuun lanseeraamiseen on se, että perimmäinen tarkoitus näillä malleilla on olla jonkun kategorian "paras" - ja Samsung tietää ettei niiden kuvanlaatu oikeasti ole niin hyvä kuin MP-määrä antaisi ymmärtää.

sunnuntai, 12 maaliskuu, 2006  
Blogger /mek kirjoitti:

Betavehkeiden bugit on helpointa ja halvinta korjata kotimarkkinoilla...

sunnuntai, 12 maaliskuu, 2006  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Voihan sitä kennossa olla tarkkuutta vaikka 50 megapikseliä, mutta jos linssin läpi ei välity kunnollista kuvaa (valoa) kennolle asti, niin kuvasta ei vain voi tulla hyvälaatuinen.

Kunnon linssi on haastavin valmistettava komponentti kamerapuhelimessa.

Tällä hetkellä suurin osa kuluttajista haluaa käyttää "kymppikuvan" (10x15cm) kokoisia kuvia digikameralla ottamistaan kuvista. Suuremmat kuvat koetaan tarpeettomiksi, mutta kymppikuvat halutaan kuitenkin mahdollisimman hyvälaatuisina.

Kennon tarkkuuden kasvattaminen 2 megapikselistä suuremmaksi ei lisää kuvan laatua olennaisesti. Sen sijaan kameran linssin laadulla on suuri merkitys kameran tuottaman kuvan laatuun.

Tavallisen pokkarikameralla kuvaamaan tottuneen kuluttajan valokuvaustarpeisiin ei tarvita yli 2 megapikselin kennoa, vaan kunnon optiikalla varustettu linssi - varsinkin pohjolassa, missä valoa on niukasti tarjolla.

tiistai, 28 maaliskuu, 2006  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle