Kännykkäoperaattorit Suomessa
(Päivitetty 26.2.2006 klo 12.29. Tänään ponnahti puhelimen lokista vastaamaton puhelu, jota en ollut huomannut, ja se oli Elisalta. Joten sieltä yritettiin tavoittaa, vastoin kuin väitin aiemmin. Pahoittelut tästä Elisalle.)
Eilen Elisa tiedot.. ei vaan eipäs muuten tiedottanutkaan, vaan tieto tuli muuten julkisuuteen uudesta yt-kierroksesta. Se oli odotettu, kuten on myös TeliaSoneran tuleva väenvähennyksen tarve. Kaikki eivät lähde vapaaehtoisesti.
Elisan tapauksessa ihmettelen eniten sitä, että yritys vähentää väkeä yritysasiakkaiden puolelta. Olisin kysynyt tätä henkilöstöjohtajalta, mutta en tavoittanut häntä.
Olen nimittän kuvitellut, että yritysten kännykkä- ja nettiliittymät ovat vielä hyvää bisnestä, kun taas kova hintakilpailu näyttää julkisuudessa kohdistuneen kuluttajamarkkinoihin. Kertooko väenvähennyksen tarve, että tilanne on toinen?
On myös kiinnostavaa pohtia, millainen on Elisan ja muiden kännykkäoperaattoreiden tulevaisuus Suomessa. Yksi operaattori poistuu Saunalahti-fuusiossa. Samalla luultavasti pysähtyy Saunalahden innovatiivisuus, kun siitä tulee osa laiskaa ja raskasta Elisaa.
Sonera on jo käytännössä lopettanut uusien palveluiden kehittämisen Suomessa, ne syntyvät ja pilotoidaan Ruotsissa tai muissa Pohjoismaissa ensin.
DNA Finland on minulle suuri kysymysmerkki; yritys näyttää keskittyvän vain hintakilpailuun, mutta tuskin maakuntien sedät haluavat ikuisesti rahoittaa tappiollista toimintaa. Toisaalta DNA:n toimitusjohtaja ainakin viimeksi kuulemani perusteella uskoo yrityksen olevan matkalla parempaan.
Palvelu- ja virtuaalioperaattorit ovatkin Suomesta melkein jo kadonneet kokonaan.
Kenties koko Elisan väenvähennyksessä ja ainakin osin vuokratyövoimaan siirtymisessä esimerkiksi asiakaspalvelussa on edelleen kyse siitä, että yritystä valmistellaan ostettavaksi. Tulevaisuudessa se voisi olla esimerkiksi Vodafone Finland, joka tulee toimeen 1/10 nykyisestä työväestä ja johdosta. Saisimme tosin Vodafone Live!:n Suomeen.
Millaiselta uskotte operaattorikentän näyttävän viiden vuoden päästä?
Tunnisteet: Saunalahti
Kommentit: 3
90-luvun lopulla hehkutti koko kööri täyttä häkää 3Gllä. Sen piti muuttaa telecom maailaman ja taivas oli kattona. No nyt 7 vuotta myöhemmin on itsekullekin harvinaisen selvää että ei se 3G mitään muuttanut. Tuskin mikään olisi kovin toisin, jos olisi pelkät GSM/EDGE verkot.
Mutta suurempi muutos taitaa olla ovella, enkä tarkoita HSDPAta. heh:-) tai HSUPAta hehheh:-)
Suurimmat laskutusylilyönnit alkavat vähitellen purkaantua ja operaattoreiden liikevaihto on paineessa. Mikään ei muutu yön yli mutta trendi on näkyvissä ja sijoittajat ovat tämän huomanneet. Operaattorit ovat varsin hyljeksittyä kamaa viimeiset 5 vuotta.
Siis painetta löytyy teknologianmurroksen vuoksi, mutta toisaalta regulaatiossa operaattoreita hellitään. Suomessa sallitaan kytkykauppa, joka vääjäämättä tulee laskemaan kilpailua. Vuosikymmenen surkein päätös, kenkää hallitukselle! Virtuaalioperaattoreiden tuoma lisäkilpailukin alkaa olla tulossa tien päähän, kuten Tero kirjoitti.
Miltä sitten Suomen operaattorikenttä näyttää 5 vuoden kuluttua? Olen yllättynyt jos nykyisistä Elisa, Sonera ja DNA nimistä on enemmän kuin yksi näkyvissä katukuvassa. Suuret kansainväliset operaattorit hamuavat marginaalimaita, kun suuret maat on vallattu.
Pitää pistä yksi linkki liittyen edelliseen kommenttiin.
http://blogs.zdnet.com/ITFacts/?p=9996
Eli Suomen mobiili lv alas 11% vuonna 2005. Mikäpä trendin kääntäisi. Ei ainakaan WLAN/VoIPin yleistyminen.
Osasyy lienee kvartaalistragedia (tm)?
"bittiputki.com on vapaana ja rekisteröitävissä"
Lähetä kommentti
<< Etusivulle